Mitä dinosaurukset eivät olleet

Dinosaurukset lienevät suurelle yleisölle kaikkein tutuimpia esihistoriallisia eläimiä. Niistä on tehty lukuisia dokumentteja, kirjoja ja elokuvia. Kuitenkin monelle tuntuu olevan yhä epäselvää, mitä ja millaisia dinosaurukset oikein olivat. Usein dinosauruksiksi näkee kutsuttavan kaikkia suuria, matelijannäköisiä muinaiseläimiä, mutta näinhän asia ei suinkaan ole. Esimerkiksi siipisaurit (Pterosauria) ja kalaliskot (Ichthyosauria) eivät olleet dinosauruksia. Tarkka määritelmä on seuraava: varpusen ja Triceratopsin viimeinen yhteinen esi-isä, ja kaikki siitä polveutuvat eläimet ovat dinosauruksia. Dinosaurusten sukupuun kaikkien päähaarojen varhaiset edustajat olivat pienehköjä, hentorakenteisia kokonaan tai osittain kahdella jalalla liikkuvia eläimiä. Ryhmän pitkän valtakauden mittaan niistä on ehtinyt kuitenkin kehittyä mitä mielikuvituksellisimpia muotoja, haarniskoiduista jättiläiskasvinsyöjistä kolibreihin.

Helposti ajatellaan, että dinosaurukset olivat hitaita, kömpelöitä liskoja, eräänlaisia evoluution epäonnistuneita kokeita. Kai ne ovat hyvästä syystäkin sukupuuttoon kuolleita? Pitkään ne ennallistettiin matelijoiden tapaan länkisäärisiksi, häntäänsä maata pitkin raahaaviksi ja kuvailtiin yleensä aika tyhmiksi. Tällaisia kuvia voi nähdä edelleen jopa lukion oppikirjoissa. Sitten alettiin löytää fossiileja uudenlaisista dinosauruksista: sellaisia nopealiikkeisiä, aktiivisia eläimiä kuin Deinonychus. Vähitellen myös vanhoja dinosauruksia alettiin katsoa uusin silmin, ja tajuttiin että todisteet niiden aktiivisesta elämästä olivat olleet koko ajan nenän edessä. Ne olivat planeetan hallitsijoita, eivät evoluution umpikujia. Käsitys linnuista dinosaurusten jälkeläisinä, dinosauruksina itsekin, muuttui hypoteesista valtavirran näkemykseksi. Dinosaurusten tajuttiin kävelleen ryhdikkäästi pystyssä, häntä ilmassa eturuumista tasapainottaen. Myös merkkejä kehittyneestä sosiaalisesta käyttäytymisestä alettiin löytää. Ne rakensivat pesiä, vaelsivat laumoissa ja houkuttelivat puolisoita sulkakoristein.

Jurassic Park –elokuva 90-luvun alussa oli lähestulkoon ensimmäinen kerta, kun nämä uudenlaiset dinosaurukset esiteltiin suurelle yleisölle. Siinä Velociraptorit (jotka tosin kuvataan tuplasti luonnollista kokoaan suurempina) ovat laumassa saalistavia petoja, nopeita kuin gepardit ja älykkäitä kuin delfiinit. Tyrannosaurus taas juoksee auton perässä 65 kilometrin tuntinopeudella. Nämä olivat tietysti vahvaa liioittelua, mutta huomattavasti oikeampaan suuntaan kuin edeltäjänsä.

Jurassic Parkin aikojen jälkeen käsitys dinosauruksista on muuttunut yhä lintumaisempaan suuntaan. 90-luvulta lähtien on lähinnä Kiinasta löydetty dinosaurusfossiilien yhteydessä säilyneitä höyheniä ja sulkia, jotka yhdessä anatomisten analyysien kanssa ovat osoittaneet dinosaurusten ja lintujen välisen yhteyden paljon läheisemmäksi kuin arvattiinkaan. Rajanveto siihen, mikä on lintu ja mikä ei, alkaakin olla hankalaa. Lintujen lähimpiin sukulaisiin todella kuuluvat sellaiset höyhenekkäät petodinosaurukset kuin Velociraptor. Höyhenpeite taas on laajalle levinnyt ominaisuus theropodien, petodinosaurusten, joukossa, ja mahdollisesti sitä esiintyy muissakin dinosaurusryhmissä. Monet paleontologit ovat sitä mieltä, että kaikki dinosaurukset olivat tasalämpöisiä. Kylmäveriset, hitaat liskot ovat muuttuneet aktiivisiksi eläimiksi, ja dokumenttien dinosaurukset ovat nousseet ylös suosta ja laukkaavat kuin villihevoset.

Dinosaurukset elävät, ja niillä on höyhenet.

5 vastausta artikkeliin “Mitä dinosaurukset eivät olleet”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s