Vuosikymmen planeetanihmeiden matkassa

22792216_10155827391944634_5776610382803780685_o.jpg

2010-luku hipoo loppuaan, ja sosiaalisessa mediassa on viime aikoina jaettu erilaisia haasteita, joissa ihmiset kertovat, mitä ovat saaneet aikaan kuluneen vuosikymmenen aikana. Tajusin, että kymmenen vuotta sitten päätin mikä minusta tulee isona, ja sitten toteutin sen.

Ei ole sattumaa, että myös tämä blogi on juuri täyttänyt kymmenen vuotta (ensimmäinen artikkeli, joka käsitteli tietenkin dinosauruksia, on joulukuulta 2009). Blogin perustaminen oli ensimmäinen kokeilu, olisiko minusta tieteen yleistajuistajaksi, ja sillä matkalla olen siitä saakka ollut.

Se on ollut onnekas matka. Biologien työtilannehan on kaikkiaan ankea. Monet opiskelukaverini ovat joutuneet vaihtamaan alaa, sietämään oikukkaita pätkätöitä tai tippuneet työelämän kelkasta. Minulla mielekkäitä töitä olisi enemmän kuin ehdin tehdä.

Olisi kuitenkin katteetonta omahyväisyyttä väittää, että tein 21-vuotiaana viisaan ja kaukonäköisen uravalinnan. Höpsis. Kyse oli siitä, että huomasin olevani liian kärsimätön (ja ehkä laiskakin) tutkijaksi. Vaikka olen tietenkin tehnyt tämän uran eteen kovasti töitä, moni asia on ollut silkkaa onnenkantamoista – niin kuin se, että osaan piirtää ja kiinnostuin paleontologiasta. Molempien piti olla harrastuksia, enkä todellakaan osannut odottaa, että niistä tulisi kysytty osaamisyhdistelmä. Pääkaupunkiseudullekin muutin miehen perässä enkä tullut edes ajatelleeksi, kuinka paljon siitä olisi hyötyä uran kannalta.

vuosikymmenvertailu
Jossain olen näköjään kehittynytkin vuosikymmenen mittaan.

Vuosikymmeneen on mahtunut kaikenlaista. On ollut huikeita huippuhetkiä, kuten pesti Heurekan dinosaurusasiantuntijana, ja vuosien edestä mielekästä arkipuurtamista, mutta myös kausia, jolloin olen ollut romahtaa työkuorman alle. Sitä ei muuten ole mitenkään helppoa hallita freelancerina, saati asettaa työlle ja vapaa-ajalle järkeviä rajoja, kun molemmat ovat käytännössä samaa. Välillä on täytynyt myös sinnitellä keikkatöiden välisissä kuiluissa pankkitilin pohja häämöttäen.

Urani alkuvaiheessa kirjoitin nykyään jo lakkautettuihin lehtiin, kuten Akvaariomaailmaan ja Lemmikkiin. Yhden kevään tein tiedejuttuja Aamulehteen ja olin neljä vuotta Suomen herpetologisen yhdistyksen Herpetomania -lehden päätoimittaja. Olen suomentanut kaksi lasten tietokirjaa ja joitain museonäyttelytekstejä, kuvittanut toistakymmentä oppikirjaa, pitänyt useita paleotaidenäyttelyitä pitkin Lounais-Suomea, opettanut ammattikoulussa ja yliopistossa – en edes muista kaikkea. Tällä hetkellä tärkein työnantajani kuvituspuolella on Opetushallitus, ja lehdistä kirjoittelen enemmän tai vähemmän säännöllisesti Tiede-lehteen, Tiede Luontoon, Hesariin, Geoon, Sieppoon ja Uudenkaupungin Sanomiin. Näiden lisäksi on aina meneillään erilaisia muita projekteja.

Olen tutustunut lukuisiin kiinnostaviin ja hienoihin ihmisiin – toimittajiin, tutkijoihin, kuvittajiin, innoittajiin, eläintenhoitajiin, opettajiin, näyttelysuunnittelijoihin, konservaattoreihin, museonhoitajiin, kirjailijoihin, teini-ikäisiin dinosaurusnörtteihin ja moniin muihin. Vaikka sosiaalisuus onkin ollut välillä raskasta, etenkin nuorempana ja ujompana, se on silti tämän työn hienoimpia puolia. Esiintymispelkokin muuten karisee melko tehokkaasti shokkihoidolla. Samoin käy vieraan kielen puhumisen pelolle, jos on vain pakko seistä pari tuntia yleisön edessä puhumassa englantia, kuten tein muutama vuosi sitten.

Ja täällä sitä nyt ollaan. Tämä on kai nyt se, jota sanotaan ruuhkavuosiksi, uraputkeksi tai oravanpyöräksi. Hauskaa on, vaikka tahtia olisi kiva joskus hidastaakin. Ja ehtiä kirjoittaa tähän blogiin jotain järkevääkin välillä.

Reilun viikon päästä olemme 2020-luvulla. Mitähän sitä seuraavalla vuosikymmenellä tekisi? Ainakin yritän kömpiä ulos mukavuusalueeltani ottamaan rohkeammin kantaa ilmasto- ja biodiversiteettikriisiin: olisi biologina ja kaikesta elollisesta innostuneena käsittämättömän vastuutonta istua takamuksellaan tekemättä mitään, kun minulle rakas luonto tuhoutuu. Puhumattakaan siitä, että olisi kiva elää vanhanakin elinkelpoisella planeetalla. Jonkinlaista maailmanparantamista on siis ainakin luvassa, edes omalta pieneltä osaltani.

Mutta mitähän muuta? En ole vielä ihan päättänyt. Olisi niin paljon opittavaa, pinoittain kirjoja luettavana ja kahmaloittain taitoja harjoiteltavana. Olen viime aikoina opetellut maalaamaan, ja viime yönä tein elämäni ensimmäisen animaation (kyseinen mestariteos löytyy alta). Haluaisin vihdoin saada jonkun puolesta tusinasta aloittamastani tietokirjasta julkaistua ja ehkä joskus kokeilla myös fiktion kirjoittamista.

IMG_0849

Tervetuloa mukaan Planeetanihmeiden seuraavalle vuosikymmenelle! Lupaan kirjoittaa kohta taas oikeistakin asioista. Otan mielelläni vastaan aihetoiveita. Ja rauhallista joulua kaikille!

3 vastausta artikkeliin “Vuosikymmen planeetanihmeiden matkassa”

  1. Lämmin kiitos kaikista vuosien varrella kirjoittamistasi artikkeleista! Ne ovat tuottaneet monta hyvää hetkeä keski-ikäiselle teknokraatille, jonka poikavuosien dinosaurusinnostus nostaa aina päätään pölyn alta niitä lukiessa. Erityinen hatunnosto hyvin laajasta ja vaihtelevasta aihealueesta, synapsideista evoluutiobiologian kautta akvaariokaloihin. Näissä yhdistyvät harvinaisella tavalla monen eri alan tietämys, taito kirjoittaa koukuttavaa tekstiä sekä upea piirustustaito. Toivon että saamme lukea artikkeleitasi vielä toisenkin vuosikymmenen.

  2. Kiitos, että kirjoitat, piirrät ja kerrot mitä kummallisemmista planeettamme ihmeistä! Uraasi on ollut hurjan inspiroivaa seurata!

  3. En tiedä kelpaisiko tämä aiheeksi tänne mutta onko johtopäätöksiä Gevaudanin pedosta?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s