Lontoossa vierailevan lemmikkilintuharrastajan kannattaa suunnata keskustan suuriin puistoihin, pitää korvat höröllä ja suunnata katse latvustoon. Siellä ne ovat – meluisat ja räikeät kauluskaijat brittimaisemassa, johon ne nykyään kuuluvat erottamattomasti.
Kaupunkilomalla voi tavata villejä papukaijoja toinen toistaan oudommissa paikoissa. Lontoossa ja Amsterdamissa on kauluskaijoja, Madridissa munkkiaratteja ja Stuttgartissa keltapääamatsoneja. Suomeenkin koukkunokkaisia siivekkäitä jo odotellaan.
Kirjoitin tämän artikkelin alun perin Lemmikkilintuyhdistys Kaijuli ry:n Kaijutin-lehden vuodenvaihteessa julkaistuun numeroon.
Euroopassa on uusimpien arvioiden mukaan vähintään 85 000 villiintynyttä papukaijaa. Maailman noin 355 papukaijalajista yli kuudellakymmenellä on vieraslajipopulaatioita maissa, joissa ne eivät luonnostaan esiinny. Yhdysvalloissa papukaijoja elää useimpien listojen mukaan 17 lajia ja Euroopassa suunnilleen saman verran.
Viime vuosina villiintyneet papukaijat ovat nousseet tapetille Euroopassa. Ne ovat ihmisen tuomia vieraslajeja, ehkä haitallisia, mutta asukkaille usein rakkaita väriläiskiä maisemassa. Pitäisikö ne hävittää vai ei?
Jimi Hendrixin lemmikit ja muita villejä tarinoita
Useimpien villiintyneiden papukaijapopulaatioiden alkuperä on hämärän peitossa. Ne polveutuvat kyllä lemmikeiksi tai eläintarhalinnuiksi tuoduista yksilöistä, mutta tarkempi tieto on osoittautunut yllättävänkin salamyhkäiseksi.
Esimerkiksi kauluskaijat (Psittacula krameri) alkoivat yleistyä Britanniassa 1990-luvun puolivälissä, vaikka niitä on pidetty lemmikkeinä paljon pidempään ja havaittu yksittäisinä karkulaisina jo 1800-luvulla. Ratkaisevasta vapautuksesta on esitetty toinen toistaan villimpiä tarinoita. Kerrotaan muun muassa, että kantaparin vapautti legendaarinen rockmuusikko Jimi Hendrix Lontoossa 1960-luvulla. Toisen tarinan mukaan ensimmäiset lisääntyvät parvet lensivät pois rikkoutuneista aviaarioista vuoden 1987 kovassa myrskyssä. Kolmas väittää, että linnut karkasivat Afrikan Kuningatar -elokuvan kuvauksista vuonna 1951.
Mikä kauluskaijojen tarina mahtaakaan olla, se näyttää toistuneen monessa maassa. Villejä kauluskaijapopulaatioita ilmaantui samoihin aikoihin Euroopan suuriin kaupunkeihin: Amsterdamiin, Rotterdamiin, Haagaan, Brysseliin, Bonniin, Hampuriin, Pariisiin, Roomaan, Lissaboniin… Eräs brittiläisen luonnonhistoriallisen museon lintukuraattori arveli, että kyseessä voisi olla jopa salaliitto, ihmisjoukko joka on tarkoituksella istuttaneet Euroopan luontoon uuden lintulajin.
En tiedä, oliko kuraattori aivan vakavissaan (luultavasti ei), mutta eihän se olisi ensimmäinen kerta, kun tavalliset britit ovat omine lupineen rikastaneet kotiseutunsa lintulajistoa. Uudisasukkaiksi Pohjois-Amerikkaan, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin muuttaneet britit toivat mukanaan englantilaisen puutarhan linnut: varpuset, punarinnat, kottaraiset ja mustarastaat. Osa niistä on viihtynyt uusissa kotimaissaan liiankin hyvin ja luokitellaan nykyään haitallisiksi vieraslajeiksi.
Vaikeuksien kautta vieraslajiksi
Lemmikkibisneksen laajuuden valossa ei ehkä ole yllätys, että ympäri maailmaa on syntynyt villejä papukaijapopulaatioita. 1800-luvulta nykypäivään saakka lemmikeiksi on tuotu ja kasvatettu miljoonia yksilöitä lukuisista eri lajeista pelkästään Euroopassa. Karanneiden ja hylättyjen lintujen kokonaismäärää voi vain arvailla.
Lemmikkinä eläneen linnun selviytyminen luonnossa ei tietenkään ole mikään itsestäänselvyys. Papukaijan kaltaisilla älykkäillä lajeilla lajitovereilta opitut taidot ovat tärkeitä elossapysymiselle, ja elämänsä lemmikkinä eläneiltä linnuilta ne luonnollisesti puuttuvat. Lisäksi Euroopan tai Yhdysvaltojen kaupungit ovat elinympäristönä sangen erilaisia kuin Australian tasangot tai Etelä-Amerikan sademetsät.
Suurelle enemmistölle karkureista onkin käynyt ohraisesti. Ne ovat kuolleet, koska eivät ole osanneet pitää itsestään huolta; tai selvinneet, mutta jääneet ilman paria, jonka kanssa pesiä. Ruoanpuute, talvipakkaset tai petolinnut ovat varmasti koituneet monen orastavan papukaijapopulaation kohtaloksi.
Onkin arveltu, että ainakin osa villiintyneistä papukaijapopulaatioista on peruja luonnosta tuoduista tukkueristä, jotka ovat onnistuneet karkaamaan yhdessä. Luonnosta tuoduilla linnuilla on tallella tarpeelliset taidot, ja koko parven karkaaminen kerralla takaa puolisoiden löytymisen, kun pesimisen aika tulee. Myöhemmin karanneet lemmikkilinnut ovat sitten voineet liittyä valmiiseen parveen.
Muutamien villipopulaatioiden alkuperä on tarkasti tiedossa ja niiden olemassaolo kaikkea muuta kuin vahinko. Pohjois-Englannissa sijaitsevan Kirkby Stephenin kylän nähtävyyksiin kuuluu vapaana lentävä ja pesivä parvi puna-aroja (Ara macao) ja sinikelta-aroja (A. ararauna). Ne hankki, koulutti ja vapautti paikallinen luonnonsuojelija John Strutt. Strutt kuoli vuonna 2010, mutta hänen perustamansa säätiö huolehtii linnuista edelleen. Ilman säätiön tarjoamaa ravintoa ja suojaa arat tuskin pitkälle pötkisivätkään.
Kuva: D. Patrick Lewis/Flickr. CC 2.0-lisenssi.
Urbaanit pelastajat
Villiintyneet papukaijat osoittavat huikeaa sopeutuvuutta aivan uudenlaisiin elinympäristöihin. Ne ruokailevat eri puolilta maailmaa tuoduissa hedelmä- ja pähkinäpuissa, joita niiden luonnonvaraiset lajitoverit tuskin osaisivat käyttää. Saksassa keltapääamatsonit (Amazona oratrix) pesivät lontoonplataanipuissa, joita ei esiinny luonnossa ensinkään, sillä se on puistopuuksi kehitetty risteytys. Ne osaavat lentää talviöiksi kaupungin keskustaan, missä on hieman lämpimämpää kuin laitakaupungilla. Kaliforniassa keltapää- ja meksikonamatsonit (A. viridigenalis) ovat löytäneet kodin rehevistä keinokastelluista puutarhoista. Papukaijat käyvät lintulaudoilla ja ottavat ruokaa vastaan ihmisiltä.
Urbaanit linnut siis osaavat paljon sellaista, mikä niiden metsiin jääneille serkuille on käsittämätöntä. Siksi joidenkin uhanalaisten lajien vieraspopulaatioista haaveillaankin lajinsa pelastajia. Ne voisivat lajinsa kulttuuria muuttamalla helpottaa sopeutumista ihmisten hallitsemaan maailmaan. Esimerkiksi Stuttgartin keltapääamatsonien avulla voitaisiin tukea lajin erittäin uhanalaista luonnonkantaa. Metsien hävityksen vuoksi harvinaistunut keltapääamatsoni voisi pelastua, jos se Meksikossakin muuttaisi asumaan kaupunkeihin.
Toivoa lajilleen tuovat myös Hong Kongin pilvenpiirtäjien katveessa pesivät noin 200 celebesinkakadua (Cacatua sulphurea). Äärimmäisen uhanalaisen celebesinkakadun luonnonkanta Indonesian saaristossa on vain muutaman tuhannen yksilön luokkaa. Hong Kongissa karanneista ja vapautetuista lemmikeistä syntynyt urbaani kanta kuitenkin voi hyvin ja kasvaa. Tulevaisuudessa sitäkin ehkä voidaan käyttää siirtoistutuksiin, joilla alkuperäistä kantaa tuetaan. Pahimmassa tapauksessa Hong Kongin kanta säilyy, vaikka alkuperäinen populaatio kuolisi sukupuuttoon.
Kuva: Fernando/Flickr. CC 2.0-lisenssi.
Omenatarhurin viha
Vieraslajit eivät kuitenkaan ole aina tervetulleita. Ekologien käyttämän nyrkkisäännön mukaan sadasta uudelle alueelle tuodusta lajista keskimäärin kymmenen pystyy muodostamaan pysyvän populaation, ja niistä yksi menestyy liiankin hyvin ja sukeutuu haitalliseksi vieraslajiksi. Etukäteen on melkein mahdotonta arvata, mikä laji missäkin osoittautuu haitalliseksi, joten vieraslajien suhteen olisi syytä olla varovainen.
Euroopan papukaijoista kauluskaijat ja munkkiaratit ovat menestyneet parhaiten, ja juuri niiden aiheuttamista haitoista on viime vuosina tullut kiihkeän keskustelun aihe. Etelä-Euroopassa kauluskaijat aiheuttavat tuhoja viljelmillä, erityisesti hedelmätarhoilla. Ne herkuttelevat mielellään hedelmillä, mutta papukaijojen huolettomaan tapaan pudottelevat maahan paljon enemmän ruokaa kuin syövät. Luonnossa niiden sotkuinen ruokailu tarjoaisi ravintoa maassa liikkuville eläimille, mutta omena- tai viinitarhuria tapa ei miellytä.
Munkkiarattien tapauksessa suurin huoli kohdistuu niiden tapaan rakentaa massiivisia risupesiä sähköpylväisiin, missä ne aiheuttavat ongelmia sähköyhtiöille. Innokas oksien keräily vahingoittaa myös esimerkiksi Madridin puistopuita.
Paikoin asukkaat valittavat papukaijojen tuottamasta sotkusta ja melusta, tai ovat huolissaan, ajavatko ne muut linnut pois ruokinnoilta. Toisaalta myös suunnitelmat papukaijojen ampumisesta ovat herättäneet äänekästä vastustusta. Monet rakastavat koukkunokkaisia piha- ja puistolintuja ja ruokkivat niitä.
Uhka oravalle?
Haitoista viljelyksille ja sähköyhtiöille puhutaan paljon, mutta papukaijojen mahdolliset vaikutukset luonnolle ovat huonommin tunnettuja. Suurin syy lienee siinä, että ne elävät lähinnä suurkaupungeissa, jotka muutenkin ovat vieraslajien kotikenttää.
Jos papukaijat alkavat levitä laajalti maaseudulle, vaikutuksia alkuperäisluontoon on tiedossa, mutta niiden laatua ja määrää voidaan vasta arvailla. Euroopan yliopistojen yhteinen villiintyneisiin papukaijoihin erikoistuneiden tutkijoiden ParrotNet-verkosto vasta aloittelee toimintaansa. On arveltu, että kauluskaijat ja muut koloissa pesivät papukaijat kilpailevat kolopuista, jotka jo muutenkin ovat Euroopassa kortilla metsätalouden vuoksi. Papukaijojen vuoksi vaille suojaa voivat jäädä kottaraiset, uuttukyyhkyt, pähkinänakkelit, oravat, lepakot tai unikeot.
Suoranaista tutkimusta aiheesta on hyvin vähän, mutta useissa yksittäistapauksissa kauluskaijojen tiedetään tappaneen oravia (Sciurus vulgaris). Lieväkään kilpailu oravan kanssa ei ole mikään pikkujuttu, sillä Britanniassa eurooppalainen punaorava on uhanalainen laji. Myös Italiassa se menettää kovaa vauhtia elinaluettaan Pohjois-Amerikasta tuodulle harmaaoravalle (S. carolinensis). Tulevaisuudessa sama lienee edessä laajoilla Euroopan alueilla, jos harmaaoravan leviämistä ei pystytä pysäyttämään. Papukaijojen ja oravien kilpailulla on pitkät juuret: koko maailman mittakaavassakin papukaijalajeja esiintyy runsaasti siellä, missä oravia on vähän, ja päinvastoin.
Lemmikkiharrastajien käsistä peräisin olevat vieraslajit ovat tietenkin ongelma myös lemmikkiharrastukselle. Karkuripapukaijojen vuoksi munkkiarattien tuonti ja kasvatus Espanjassa kiellettiin vuonna 2011. EU:n torjuttavien vieraslajien listalla ei toistaiseksi ole yhtään papukaijaa, mutta jos niitä sinne lisätään, ne kielletään koko unionin alueella.
Suomessa ei toistaiseksi ole villiintyneitä papukaijoja. Siitä lienee kiittäminen yhtä paljon vastuullista lemmikkilintukulttuuria kuin ankaria talviakin. Munkkiaratin tai kauluskaijan asettuminen Etelä-Suomeen ei kuitenkaan ole kovinkaan kaukaa haettu ajatus. Munkkiaratit kukoistavat esimerkiksi Chicagossa, missä talvilämpötilat ovat hyvin lähellä Helsingin vastaavia. Suomen ilmasto myös vääjäämättä keskieurooppalaistuu lähivuosikymmeninä, ellei ilmastonmuutosta saada nopeasti kuriin. Suomessa onkin parasta valmistautua siihen, että päätöksiä papukaijojen – ja muidenkin eurooppalaisten tulokkaiden – suhteen on jossakin vaiheessa tehtävä.
Lähteitä ja lisätietoa:
Menchetti M. & Mori E. 2014: Worldwide impact of alien parrots (Aves Psittaciformes) on native biodiversity and environment: a review. Ethology Ecology & Evolution,
26:2-3, 172-194.
Corlett, R.T. 2007: What’s so special about Asian tropical forests? Current Science 93:1551-1557.
Mori, E., Ancillotto, L., Menchetti, M., Romeo, C. & Ferrari, N. 2013: Italian red squirrels and introduced parakeets: victims or perpetrators? Hystrix, the Italian Journal of Mammalogy 24:195-196.
Kirkby Stephen & District: The macaws.
City Parrots 16.5.2008: Stuttgart Amazon parrots.
Parrots Daily News 12.2.2017: Critically endangered Yellow-crested Cockatoos nest in Hong Kong among skyscrapers.
The Guardian 1.7.2017: Exotic and colourful – but should parakeets be culled, ask scientists.
The Avian Welfare Coalition: Naturalized parrots in the US.
Keskisuomalainen 14.10.2016: Munkkiaratit valtaavat Madridin – asukkaat ovat raivon partaalla.
Ruosteenoja, K. 2013. Maailmanlaajuisiin ilmastomalleihin perustuvia lämpötila- ja sademääräskenaarioita. Sektoritutkimusohjelman ilmastoskenaariot (SETUKLIM) 1. osahanke. Ilmatieteen laitos.
World of European Exotic and Introduced Species: Birds.
planeetanihmeet.wordpress.com 
Reblogged this on ollipursi and commented:
Papukaijoista.