Iso-Britannia on todellinen eliömaantieteen risteyspaikka, vieraslajien päärautatieasema. Juuri britit kuljettivat kaneja ja kettuja Australiaan, kärppiä Uuteen-Seelantiin ja yrittivät vapauttaa kaikki Shakespearen näytelmissä mainitut linnut Pohjois-Amerikkaan.
Liikennettä on riittänyt myös toiseen suuntaan. Brittein saarten nykyinen eläimistö onkin lievästi sanoen erikoinen. Tiesitkö, että Lontoon hulinassa elää papukaijoja ja kenguruita? Englannin maaseudulla on puolestaan mahdollista tavata väliamerikkalainen koati, sysimusta joutsen ja koirankokoinen sapelihampainen kauris.
Eksoottisten eläinten kuljettamisen aloittivat jo muinaiset roomalaiset (pahoittelut, en malttanut vastustaa fraasia), jotka hallitsivat Brittein saarten eteläosia ajanlaskun ensimmäiseltä vuosisadalta alkaen. He toivat mukanaan ainakin täpläkauriin (eli kuusipeuran, Dama dama), jonka nykyiset populaatiot ovat kotoisin Lähi-Idästä. Sittemmin britit ovat tuoneet mukanaan siirtomaissa ja matkoilla tapaamiaan mieluisia eläimiä. Lajeja on saapunut salamatkustajina rahdin, laivojen painolastimaan, puutarhakasvien ja muiden kuljetusten mukana. Merkittävä lisä lajistoon ovat eläintarhakarkulaiset ja hylätyt lemmikit.
Kookkaimpia vieraslajeja ovat hirvieläimet. Niitä Briteissä on yhtä monta lajia kuin alkuperäisfaunaan kuuluviakin. Pääasiassa Skotlannissa esiintyvä japaninkauris (eli japaninhirvi eli japaninpeura, Cervus nippon) on läheistä sukua alkuperäislajistoon kuuluvalle isokauriille (eli saksanhirvelle, Cervus elaphus), ja lajit myös risteytyvät luonnossa. Sen pelätään olevan ongelma Skotlannin ylängöillä eläville isokauriille, joiden erityispiirteet saattavat kadota sekoittumisessa vieraslajin kanssa.
Askeleen eksoottisempia ovat pienet, sapelihampaiset hirvieläimet. Kiinasta ja Koreasta kotoisin olevalla vesikauriilla (Hydropotes inermis) ei ole sarvia, mutta urokselle kasvaa pitkät ja komeat sapelimaiset kulmahampaat. Sitä esiintyy hajanaisesti Englannissa, erityisesti itäosissa. Paljon yleisempänä Englannin maaseudulla hiippailee kiinanmuntjakki (Muntiacus reevesi), reilun kymmenen kilon painoinen hirvieläin, jonka uroksella on sarvet kuin lohikäärmeellä ja kaupan päälle sapelihampaat, tosin vähän pienemmät kuin vesikauriilla. Molemmat sapelihammaskauriit ovat metsäkauristakin pienempiä ja liikkuvat usein yksin hämärissä: niitä ei ole aivan helppo päästä näkemään.
Vesikauriit ja muntjakit aiheuttavat vahinkoja puutarhoissa ja viljelmillä. Koska Britanniassa ei ole suurpetoja, jotka pitäisivät niiden kantoja kurissa, voivat hirvieläinten tiheydet kasvaa niinkin korkeiksi, että ne vahingoittavat luonnonvaraista kasvillisuutta suojelualueilla.
Eksoottisten hirvieläinten määrästä on kiittäminen metsästyspuistoja. Britanniassa metsät ovat olleet pieniä maaseudun ympäröimiä laikkuja jo vuosisatoja. Kuninkaallisten tai muuten upporikkaiden omistuksessa oleviin metsiin on vapautettu eksoottisia riistaeläimiä metsästäjien huviksi. Ja tietenkään eläimet eivät ole pysyneet siellä minne ne on pantu.
Piilotetut kengurut
Britanniassa kuljeskelee vapaana myös kenguruita ja koateja. Punakaulakenguruita (Macropus rufogriseus), niitä samoja joita voi ihailla Korkeasaaressa, on ilmeisesti vapautettu eri puolille Britanniaa: huhuja nykyisistä tai entisistä populaatioista on esimerkiksi Skotlannissa sijaitsevasta Loch Lomond -järven saaresta, Staffordshiresta, Mansaarelta (jopa 250 yksilön verran) ja Sussexista. Viime vuosilta on havaintoja Pohjois-Lontoossa sijaitsevalta valtavankokoiselta Highgate Cemetery -hautausmaalta. Alue toimii kalmiston ohella käytännössä luonnonsuojelualueena.
Ilmeisesti kengurut ovat kuitenkin salamyhkäisiä ja vaikeita havaita. Niistä näkee huhuja ja toisinaan valokuvia, mutta vain harvoin mistään löytyy tarkkoja tietoja populaatioista. Kuuleman mukaan kenguruita on myös jossain Pariisin lähellä. Yksi selitys tietojen epämääräisyydelle voi olla, että kenguruita havaitsevat ihmiset eivät juuri hiisku niistä, jotta sympaattisia hyppijöitä ei hävitettäisi: ihmisille mieluisaa vieraslajia on hankala torjua.
Cumbrian kreivikunnassa, Luoteis-Englannissa, elää toinenkin hämmentävän eksoottinen karvakasa, koati (Nasua nasua). Se on noin 5-6 kilon painoinen, pitkänenäinen ja -häntäinen petoeläin, jonka tunnetumpi serkku on pesukarhu. Vaikka koati on kotoisin Etelä-Amerikan trooppisilta seuduilta, Englannin ilmasto ei ilmeisesti ole sille ylitsepääsemätön ongelma.
Pohjoisamerikkalainen vieras, harmaaorava (Sciurus carolinensis) istutettiin ihmisten iloksi puistoihin ja puutarhoihin 1800-luvulla. Siitä tuli yksi liian hyvin menestyvistä vieraslajeista: harmaaorava on kovempi kilpailija kuin alkuperäinen eurooppalainen orava (Sciurus vulgaris) ja levittää oravalle tappavaa Parapox-virusta. Eipä aikaakaan, kun oravasta tuli Britanniassa uhanalainen laji – Suomesta katsoen melkein käsittämätön tilanne! On arvioitu, että ilman suojelutoimia orava kuolisi saarivaltiosta sukupuuttoon muutamassa kymmenessä vuodessa. Ikävä kyllä harmaaorava on karannut luontoon myös Manner-Euroopassa, tarkemmin sanoen Pohjois-Italiassa, joten sama tilanne saattaa tulevaisuudessa olla edessä laajoissa osissa Euraasiaa. Euraasian laajuus ja elinympäristöjen monimuotoisuus kuitenkin ehkä antaa oravalle enemmän aikaa sopeutua ja parempia mahdollisuuksia jakaa elinympäristöt kahden lajin välillä.
Koko joukko muita jo lisääntyvän populaation muodostaneita pikkunisäkkäitä on hävitetty tai ne ovat hiipuneet itsekseen pois. Sellaisia ovat olleet esimerkiksi eteläamerikkalainen nutria eli rämemajava (Myocastor coypus), kultahamsteri (Mesocricetus auratus), mongoliangerbiili (Meriones unguiculatus), piisami (Ondatra zibethicus) ja malaijinpiikkisika (eli kaukoidänpiikikäs, Hystrix brachyura). Sen sijaan Lounais-Englannissa sijaitsevassa (Harry Potterissakin mainitussa) Deanin metsässä viime vuosina havaitut haisunäädät eli skunkit (Mephitis mephitis) ovat edelleen vapaalla jalalla. Skunkki on kotoisin Pohjois-Amerikasta suunnilleen samalta alueelta, jolla elävät Euroopan luontoon sopeutuneet valkohäntäkauriit, pesukarhut, minkit ja piisamit. Ei siis ihme, että se lisättiin muutama vuosi sitten EU:n vieraslajikieltolistalle, suomalaisten skunkkiharrastajien harmiksi.
Britannia on täynnä ihmisiä, mutta muuten sen nisäkäslajistossa voisi ajatella olevan runsaasti tyhjää tilaa vieraslajeille. Saarivaltio joutui eristyksiin muusta Euroopasta pian viime jääkauden loputtua, ja pitkän asutushistorian aikana sieltä on kadonnut aika liuta lajeja (ikäviä, kuten susi, karhu ja ilves, ja herkullisia, kuten villisika, hirvi ja majava). Esimerkiksi peura (Rangifer tarandus) ehti olla sukupuuttoon kuolleiden listalla noin 800 vuotta. Skotlannin nykyiset peurat ovat itse asiassa kesyporoja, jotka toi vuonna 1952 ruotsinsaamelainen nimeltä Mikel Utsi. Utsi vieraili Skotlannin ylämailla häämatkallaan, ja totesi Lappia muistuttavan maiseman kertakaikkiaan tarvitsevan poroja. Nykyään yksityisomistuksessa olevia sarviniekkoja on noin 150.
Kauttaaltaan kesytetyssä maisemassa elävät britit kuitenkin ilmeisesti kaipaavat villiä luontoa. Villiinnyttäminen on maassa yllättävän hyvässä vauhdissa. Euroopanmajavia on vapautettu luontoon Skotlannin Knapdalessa ja muutamilla muilla alueilla. Parhaillaan käydään vilkasta keskustelua ilvesten luontoonpalautuksesta. Aidatuilla alueilla elää hirviä (Alladale Wilderness Reserve) ja puolivillejä hevosia. Populaatiot ovat kuitenkin enimmäkseen pieniä ja rajoittuneet suojelualueille: suurimmassa osassa Brittein saarten pinta-alaa ei ole villeyden häivääkään. ”Erämaissa” laiduntavat lampaat. Vaikka kukapa minä olen viisastelemaan, kun Suomen villeimmät maisemat ovat porolaitumia.
Vesilintujen luvattu maa
Kertaalleen kadonneita ovat myös monet suuremmat linnut. Ilmeisesti britit ovat vuosisatojen saatossa ampuneet niitä antaumuksella, ja saarella paikallinen sukupuutto on lopullisempaa sorttia kuin Manner-Euraasiassa. Lintuja on kuitenkin myös palautettu luontoon ahkerasti.
Esimerkiksi Lontoota ympäröivällä maaseudulla voi nykyään nähdä runsain mitoin isohaarahaukkoja (Milvus milvus), joita palautettiin Englantiin Espanjasta niinkin äskettäin kuin vuonna 1989. Etelä-Englannissa Stonehengeä ympäröivällä tasangolla pesii nyt pieni populaatio upeita isotrappeja (Otis tarda), joiden kantavanhemmat ovat Venäjän aroilta. Jopa sellaiset lajit kuin merikotka, kanahaukka, kurki, metso ja teeri on Iso-Britanniasta kertaalleen hävitetty joko kokonaan tai sukupuuton partaalle, mutta nyt ne ovat toipumassa siirtoistutusten avulla.
Osa Britannian uusista lintulajeista on kuitenkin eksoottisempaa laatua. Lontoon puistoissa voi nähdä parvittain kauluskaijoja (Psittacula krameri), jotka ovat alun perin kotoisin Etelä-Aasiasta ja Afrikan Sahelista. Lontoon ympäryskunnissa, esimerkiksi Borehamwoodissa, on myös kourallinen pieniä munkkiarattipopulaatioita (Myiopsitta monachus). Munkkiaratin alkuperäistä kotiseutua ovat Etelä-Amerikan eteläosat.
Papukaijat lienevät peräisin karanneista ja hylätyistä lemmikeistä. Suurempi osa Britannian vierasperäisistä linnuista on joko riistalinnuiksi istutettuja tai erilaisista vesilintukokoelmista karanneita. Suomesta käsin se kuulostaa omituiselta, mutta etelämpänä Euroopassa eksoottisten vesilintujen kokoelmat tosiaan ovat harrastus: lintuja pidetään siipisulat leikattuina aidatuissa lammissa. Esimerkiksi kuninkaallista vesilintukokoelmaa voi mennä katsomaan Lontoon keskustan tuntumassa sijaitsevaan Regent’s Parkiin. Tietenkään aidat eivät aina pidä eikä siipiklippaus onnistu täydellisesti, joten lintuja on karannut vuosisatojen mittaan aika liuta. Siksi Suomeenkin lentää joka kevät muuttolintujen mukana yksittäisiä eksoottisia tapauksia, kuten punakaulahanhia ja mandariinisorsia.
Kaupunkialueilla yleisimpiä vierasvesilintuja näyttävät olevan kanadanhanhet (Branta canadensis) ja sympaattiset afrikanhanhet (Alopochen aegyptiaca). Hanhia eivät ilmeisesti pienet ilmastovaihtelut hetkauta, sillä Lontoon puistolammet näyttävät olevan sopiva elinympäristö yhtä hyvin arktisille kuin trooppisillekin lajeille!
Laajalti Englannissa voi nähdä koreita itäaasialaisia mandariinisorsia (Aix galericulata). Hajanaisesti siellä täällä esiintyy myös lajin pohjoisamerikkalaista vastinparia, morsiosorsaa (Aix sponsa), mutta se ei ole vielä onnistunut muodostamaan vakaata lisääntyvää populaatiota. Ely-joen vesistöalue on kuuleman mukaan hyvä paikka bongata aasialaisia myskisorsia (Cairina moschata) ja Oxfordin lähellä sijaitsevasta Farmoorista löytyy erityisen paljon arktisen Amerikan lumihanhia (Chen caerulescens). Noin esimerkiksi.
Niin, ja mustia joutsenia. 120 cm korkea mustajoutsen (Cygnus atratus) on alkujaan kotoisin Australiasta. Niitä voi nykyään tavata melkein mistä tahansa Britanniassa, mutta erityisen hyviä paikkoja kerrotaan olevan Devonissa ja Cornwallissa. Mustajoutsen on hyvä esimerkki siitä, kuinka vieraslajin vakiintuminen voi kestää hyvinkin pitkään. Havaintoja luonnossa liikkuneista mustajoutsenista on jo 1700-luvun lopulta. Ensimmäisen kerran lajin tiedetään pesineen luonnossa vuonna 1902, ja vielä sata vuotta myöhemmin pareja oli alle 20. Vuonna 2012 parimääräksi arvioitiin kenties satakunta, ja siitä määrä on edelleen kasvanut.
Kanalintuja on tuotu tarhattavaksi, ammuttavaksi ja puutarhojen koristeiksi eri puolilta maailmaa. Muutamat ovat onnistuneet muodostamaan populaatioita. Esimerkiksi afrikkalaisia kypärähelmikanoja (Numida meleagris) voi tavata Norfolkin kreivikunnan itäosissa ja intialaisia riikinkukkoja (Pavo cristatus) harvakseltaan, mutta melkein missä tahansa.
Eliömaantiede meni sekaisin
Eivätkä vieraslajit lopu lintuihin ja nisäkkäisiin. Punakorvakilpikonnia (Trachemys scripta elegans) uiskentelee Britannian vesissä hylättyinä siinä missä Suomessakin. Ilmeisesti ne eivät juurikaan lisäänny luonnossa, mutta koska ne elävät vuosikymmeniä, 80-90-luvuilla luontoon vapautetut yksilöt ovat kuvioissa edelleen. Syksyllä 2013 Lontoon Regent’s-kanaalista kuitenkin löydettiin poikanen, joka saattoi hyvinkin olla villinä syntynyt. Suurkaupungin lämpökuplassa ilmasto lienee varsin lähellä kilpikonnien subtrooppista kotiseutua, mutta vedenlaatu saattaa tuoda mieleen viemärin.
Manner-Euroopasta Britanniaan on vahingossa tai tarkoituksella muuttanut esimerkiksi kätilösammakoita (Alytes obstetricans), muurisisiliskoja (Podarcis muralis), pensaskäärmeitä (Elaphe longissima), syötävä- eli ruokasammakoita (Pelophylax kl. esculentus), mölysammakoita (Pelophylax ridibundus), alppimantereita (eli alppivesiliskoja, Triturus alpestris) ja euroopansuokilpikonnia (Emys orbicularis). Näiden lajien vieraslajin asema on kuitenkin vähän epämääräinen: Britanniaa erottaa niiden alkuperäisestä levinneisyydestä kapea Englannin kanaali, joka on ollut paikoillaan vain jokusen vuosituhannen. Osa näistä onkin luultavasti paluumuuttajia: esimerkiksi euroopansuokilpikonnan voi löytää sekä vieraslajien että sukupuuttoon kuolleiden lajien listalta. Monille vaihtolämpöisille eläimille Brittein saaret olivat sopivaa elinympäristöä atlanttisella lämpökaudella, noin 8000-5000 vuotta sitten, mutta ne ehkä katosivat myöhempinä hieman viileämmän ilmaston vaiheina. Nyt Euroopan ilmasto on taas lämpökauden lukemissa, joten ei ihme, että lajitkin siirtyvät pohjoiseen.
Pohdimme muutama päivä sitten ystäväporukalla, mistä voidaan tietää, että maapallolla ei ole ollut sivilisaatioita ennen ihmisiä. Ainakin yksi merkki ihmislajista tulee säilymään miljoonien vuosien päähän: antroposeeni on se hetki, kun eliömaantiede menettää kaiken merkityksen. Iso-Britannia on siitä malliesimerkki. Geologisessa silmänräpäyksessä eristyneelle saarelle ilmestyy eläimiä kaikkialta maailmasta. Jos ihmiskunta ei jossain vaiheessa päätä siivota jälkiään ja ja onnistu hävittämään niitä kaikkia, muutokset eliöryhmien levinneisyyksissä vaikuttavat maapallon elämän evoluutioon kauas tulevaisuuteen.
Artikkeleita aihetta liipaten:
Papukaijat vieraalla maalla (papukaijoista vieraslajeina Euroopassa ja Yhdysvalloissa)
Kesäpesukarhut ja papukaijakarkurit kuriin, vaatii EU.
Viikon vikatikki: käärme paratiisissa (kissakäärmeen aiheuttamasta tuhosta Guamin lintulajistossa).
Lähteitä ja lisätietoa:
Alien Invaders – Mark Howsin ylläpitämä sivusto Britannian ja Euroopan vieraslajeista. Vähän sekava, mutta kattava!
Non-native species identification sheets – näppärät pdf:t eri vieraslajien levinneisyydestä ja tunnistamisesta, levinneisyyskarttojen lähde.
Rewilding Britain: Reintroductions.
BBC: Aliens among us: What strange species are making England home?
planeetanihmeet.wordpress.com 