Eksoottinen Britannia

Here be dragons. Kiinanmuntjakki Thetfordissa, Itä-Englannissa. Huomaa pienet sapelihampaat. Kuva: Andrew-M-Whitman / Flickr. CC 2.0-lisenssi.

Iso-Britannia on todellinen eliömaantieteen risteyspaikka, vieraslajien päärautatieasema. Juuri britit kuljettivat kaneja ja kettuja Australiaan, kärppiä Uuteen-Seelantiin ja yrittivät vapauttaa kaikki Shakespearen näytelmissä mainitut linnut Pohjois-Amerikkaan.

Liikennettä on riittänyt myös toiseen suuntaan. Brittein saarten nykyinen eläimistö onkin lievästi sanoen erikoinen. Tiesitkö, että Lontoon hulinassa elää papukaijoja ja kenguruita? Englannin maaseudulla on puolestaan mahdollista tavata väliamerikkalainen koati, sysimusta joutsen ja koirankokoinen sapelihampainen kauris.

Papukaijat vieraalla maalla

Kauluskaijoja Lontoon Hyde Parkissa kesällä 2016. Villinä laji elää Sahelin alueella Afrikassa sekä Intian niemimaalla.

Lontoossa vierailevan lemmikkilintuharrastajan kannattaa suunnata keskustan suuriin puistoihin, pitää korvat höröllä ja suunnata katse latvustoon. Siellä ne ovat – meluisat ja räikeät kauluskaijat brittimaisemassa, johon ne nykyään kuuluvat erottamattomasti.

Kaupunkilomalla voi tavata villejä papukaijoja toinen toistaan oudommissa paikoissa. Lontoossa ja Amsterdamissa on kauluskaijoja, Madridissa munkkiaratteja ja Stuttgartissa keltapääamatsoneja. Suomeenkin koukkunokkaisia siivekkäitä jo odotellaan.

Kirjoitin tämän artikkelin alun perin Lemmikkilintuyhdistys Kaijuli ry:n Kaijutin-lehden vuodenvaihteessa julkaistuun numeroon.

Kesäpesukarhut ja papukaijakarkurit kuriin, vaatii EU

Pesukarhuja Madridissa, papukaijoja Lontoossa, eksoottisia rapuja Italiassa ja myrkyllisiä jättiputkia Suomessa. Eurooppa on saanut vähintäänkin oman osuutensa ongelmallisia vieraslajeja. Niistä osa uhkaa alkuperäisluontoa, toiset aiheuttavat tuhoja maataloudelle, kolmannet tukkivat vesiväyliä tai vahingoittavat ihmisiä. Arvioiden mukaan ne aiheuttavat miljardien eurojen taloudelliset tappiot vuosittain. (kuva: eteläamerikkalaisia munkkiaratteja Espanjassa. Tamara K/Wikipedia.)

Eipä ihme, että Euroopan unioni haluaa ottaa ohjat käsiinsä jäsenmaiden jotensakin leväperäisestä tavasta hoitaa vieraslajiongelmia. Parhaillaan ollaan panemassa käytäntöön EU:n uutta vieraslajiasetusta, jonka tarkoitus on patistaa koko Eurooppa hoitamaan nurkkansa kuntoon.

Mtv uutisoi tilanteesta, ja luonnollisesti räikyvin otsikoin: ”EU kieltämässä vieraslajeja – eksoottisten eläinten harrastajat pelkäävät harrastuksensa loppuvan”. Mahtaako eläinharrastajilla olla syytä huoleen, ja jos on, vainotaanko meitä syyttä suotta, vai onko joidenkin lajien kauppakielto todella paikallaan?

Viikon vikatikki: käärme paratiisissa

Vieraslajit ovat tunnetusti tehneet valtamerisaarilla mittavaa tuhoa. Yleensä syypäitä ovat ihmisen vanhat nisäkässeuralaiset – kissat, rotat ja hiiret, kanit ja vuohet, koirat ja siat. Mariaanien haudan reunalla kököttävällä Guamin saarella syytettynä on erikoisempi eläin: australialainen kissakäärme. Sen saapuminen Guamille on kuin tosielämän versio Raamatun käärmeestä paratiisissa (kuva: USFWS National Digital Library).

Tunti kaupunkiluonnossa

Sain Villikatajalta Tunti luonnossa -haasteen, joka on itse asiassa Retkipaikan toukokuinen kuvakilpailu. Sen idea on viettää tunti luonnossa ja napsia kuvia näkemästään.

Koska luonnossa liikkuminen tutkitusti rentouttaa ja laskee verenpainetta, mikä sen parempi ajankohta kuin keskellä työpäivää? Tänään kirjoittaminen takkuili, selkää särki ja huomasin tuijottelevani haikeasti ulos auringonpaisteeseen. Niinpä pakkasin kameran reppuun, nappasin lähimarketista eväät ja lähdin katsomaan, minne jalat minua vievät. Tapasin muun muassa tämän ilmeisen äreällä tuulella olleen naarastelkän ja totesin, ettei minusta ole vieläkään salaperäisesti muotoutunut erähenkistä reippailijaa.

Urbaania luontoretkeilyä

Minusta kaupunkiekologia on aina ollut kiehtovaa. Pohjimmiltaanhan kaupungit ovat vain yksi uusi elinympäristö, vaikka aika erikoinen sellainen. On mielenkiintoista, mitkä lajit sopeutuvat nopeimmin kaupunkielämään, alkavat sietää ihmistä naapurinaan tai suorastaan käyttävät meitä ihastuttavan röyhkeästi hyväkseen. Ilahdun joka kerta, kun saan vastaan tallustelevalta varikselta osakseni ylenkatseellisen silmäyksen sen sijaan, että se pyrähtäisi pakoon kuin villieläin maaseudulla.

Olen viime päivinä nauttinut pääkaupunkiseudun aurinkoisesta kevätsäästä seikkailemalla kameran kanssa Viikin luonnonsuojelualueella ja Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan ulkotarhoissa. Tässä siis tulos: keväisiä valokuvia ja tiedonmurusia kaupunkieläimistä.

Murhia suojelun nimissä

Valtamerten saaret ovat pitkän eristyksen ansiosta suoranaisia luonnontieteellisten kummajaisten paratiiseja. Levää syövät leguaanit, lentokyvyttömät rantakanat, hiirenkokoiset sirkat ja jättiläismäiset yöaktiiviset papukaijat kuuluvat niiden vakiovarustukseen. Samalla ne ovat kuitenkin ekosysteemeistä haavoittuvimpia, eikä mikään ole vahingoittanut niitä yhtä paljon kuin tulokaslajit. Maanisäkkäät uppoavat saarten herkkään luontoon kuin kuuma veitsi voihin. Yksin rottien vastuulla lasketaan olevan yli sadan lajin sukupuutto – eikä tähän ole vielä laskettu aikaa ennen länsimaista tiedettä, jolloin polynesialaiset levittivät rottia likimain tuhannelle Tyynenmeren saarelle.

Saarieläinten täydellisen avuttomuuden edessä ainoaksi tavaksi suojella niitä on jäänyt joukkoteurastus: 60-luvulta alkaen saaria eri puolilla maailmaa on tyhjennetty myrkyin, loukuin, kiväärein ja koirapartioin. Tästä on kasvanut saarten ennallistamisen tieteenala, ja siitä kertoo vasta ilmestynyt William Stolzenburgin kirja Rat Island: Predators in Paradise and the World’s Greatest Wildlife Rescue.

Kriitikot ovat kehuneet Stolzenburgin kirjaa vuolaasti, ja hyvästä syystä. Se on kauniisti kirjoitettu, mukaansatempaava ja liikuttavakin tarina. Harvoin kohdalle osuu tiedekirja, johon jää koukkuun yhtä pahasti kuin hyvään romaaniin, mutta tämä on sellainen.