Katoaako Lapin luonto?

pohjois-lappi_1

Elokuussa pääsin ensi kertaa vuosiin lapsuudesta tuttuihin mökkimaisemiin Utsjoelle. Suomen pohjoisimmassa kolkassa on omalaatuinen arktinen luonto ja huikeat maisemat, jotka vetävät lapinkävijän pohjoiseen yhä uudestaan.

Rinteessä vastaan tulleen mökkinaapurin mukaan seutu on kuitenkin muuttumassa. ”Tässä viimeisten parin vuoden aikana koivut ovat kasvaneet hirveästi,” vuosikymmeniä pohjoisessa mökkeillyt mies totesi. ”Se on se ilmastonmuutos.”

Yksittäisen ihmisen havaintoihin ei aina ole luottamista, mutta tokaisu jäi mietityttämään. Pohjois-Lappi on vain pieni subarktinen tasku lauhkean vyöhykkeen ja Golfvirran lämmittämän Pohjois-Norjan välissä. Onko se jo katoamassa muuttuvan ilmaston tieltä? Onko siellä kiire käydä?

No, minä selvitin.

Yleisesti ottaen arktisen alueen ennusteet näyttävät hurjilta. Pohjoiset seudut lämpenevät paljon nopeammin kuin muu maailma, ja Suomenkin keskilämpötila on noussut 1800-luvun puolivälistä yli kaksi astetta – saman verran kuin koko maailman turvarajaksi sovittiin viime vuonna Pariisissa. Eniten ovat lämmenneet alkutalvet ja keväät.

karttaperhonen
Karttaperhonen oli vielä 90-luvulla suurharvinaisuus.

Se näkyy jo arkielämässä: joulut ovat maan eteläosissa enää harvoin valkoisia, mutta toisaalta perhosharrastajia ilahduttaa lajiston keskieurooppalaistuminen. Yhä uusia eteläisiä lajeja vyöryy maahan yli Itämeren. Esimerkiksi nykyään tuikitavallinen neitoperhonen eli vielä 70-luvun alussa Suomessa ainoastaan Ahvenanmaalla, kertoo vuonna 1985 painettu Suomen eläimet -teos. Karttaperhonen ja isonokkosperhonen ovat myös rantautuneet meille aivan äskettäin.

Lapista itään, Siperiassa tapahtuu kummia. Jääkaudelta nykyaikaan säilynyt ikirouta sulaa kiihtyvää tahtia, välillä suorastaan räjähtäen. Ravinteikas, soistunut lössimaa kuplii metaania, joka on paljon hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu. Ikiroudan sulaminen on aiheuttanut kummallisia lieveilmiöitä, kuten jäästä henkiin heränneen pernaruttoepidemian sekä kultakuumeen kaltaisen ryntäyksen haalimaan talteen paljastuvaa mammutinluuta ja villasarvikuononsarvea – molemmat painonsa arvoisia kullassa.

Näin äärevien muutosten äärellä voisi kuvitella, ettei Suomenkaan Lappi ole pysynyt ennallaan. Lapissa tapahtuvat muutokset tunnetaan kuitenkin hämmästyttävän huonosti, kävi ilmi, kun jututin kahta pohjoisessa työskentelevää tutkijaa. Samaa mieltä on Ylen muutaman vuoden takainen uutisjuttu.

Pohjoisin luotettava, pitkäaikainen lämpötilaseuranta Suomessa on Sodankylästä. Se on vielä kaukana Pohjois-Lapista, mutta ehkä siitä saa jotain osviittaa. Metlan Muuttuva Lapin ilmasto -työraportin mukaan vuosina 1908-2005 kasvukausi piteni Sodankylässä 17 päivää. Kesälämpötiloissa ei ole ollut suuria muutoksia, mutta keväät ja syksyt ovat lämmenneet merkittävästi.

Kilpisjärveltä lämpötiladataa on vuosilta 1952-2012. Sielläkin suuren vuosien välisen vaihtelun seasta erottuu nouseva trendi.

Pohjois-Lappikin lämpenee, mutta kuinka se vaikuttaa?

pohjois-lappi_2
Ilmastonmuutosta suurempi voima.

”Porojen laidunnuspaine on niin suuri että paikoin maaperä on kulunut mineraalimaahan asti eli näkyy kasvillisuudesta paljaita alueita. Miten ilmastonmuutos voi näkyä tällaisessa systeemissä?” päivitteli Jyväskylän yliopiston kasviekologi Minna-Maarit Kytöviita, kun kysyin mahdollisista vaikutuksista. Kytöviidan mukaan porojen ylilaidunnus vaikuttaa Pohjois-Lapin kasvillisuuteen niin voimakkaasti, että muita ilmiöitä on sen alta hyvin vaikea erottaa. Ne estävät esimerkiksi tunturikoivikon uudistumisen jotakuinkin kokonaan.

ennen_ja_nyt_koivikko
Ei ihan tuulesta temmattua: koivikko on tosiaan kasvanut. Kuvat on otettu suunnilleen samasta kohdasta, vasen 80-luvun alussa ja oikea kesäkuussa 2007. Tie on tosin välissä oikaistu.

Lapissa puunkasvun ennustetaan lisääntyvän vuosisadan loppuun mennessä huikeat 70-100 % – siis, jos mitään muita tekijöitä kuin lämpötila ja hiilidioksidipitoisuus ei huomioida. Voisiko mökkikoivikon kasvu olla esimakua tästä? Ehkä, mutta vaikeaa sitä on osoittaa. Kasvavathan puut luonnostaankin. Ehkä koivut ovat kasvaneet koko ajan, mutta mökkiläiset huomasivat sen vasta, kun latvat pari vuotta sitten alkoivat peittää maiseman terasseilta.

Puunkasvun lisääntyminen ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että Pohjois-Lapin metsistä tulisi yhtään rehevämpiä. Tunturikoivun tarkkaan viritetyn vuosirytmin sekoittuminen voi lisätä pakkasvaurioita, mutta toinen ilmastonmuutoksen tuoma uhka koivuille tulee – yllättäen – pohjoisesta, kertoo suojelubiologi, sääskitohtorinakin tunnettu Jukka Salmela.

”Uudet lajit virtaavat Pohjois-Lappiin pohjoisesta, sillä Norjassa merenrannalla ilmasto on leudompi”, Salmela selittää. Lapissa esiintyy luonnostaan tunturimittarin massaesiintymiä noin kymmenen vuoden välein. Ne syövät koivut paljaiksi, joskus laajoiltakin alueilta, ja voivat jopa tappaa koivuja. Valtavat massaesiintymät vyöryvät paksuina toukkamattoina latvoista alaspäin, ja jatkavat ruokailuaan varvikoissa, kun koivut ovat kaljuja. Pienellä viiveellä loispistiäiset ehtivät mukaan juhliin. Niiden lisääntyminen lopulta taittaa perhoskannan romahdukseen, josta toipumiseen menee jälleen vuosikymmen.

Tai näin ainakin ennen. Nyt pohjoisesta on tullut tunturimittarin rinnalle kaksi uutta lajia, kertoo Salmela. Ne ovat hallamittari ja lumimittari, ja ne harrastavat samanlaisia massaesiintymiä. Niillä on myös ainakin osittain eri loispistiäiset. Samaan aikaan paukkupakkaset, jotka ennen ovat tappaneet mittarien munia, harvinaistuvat. Kuvio monimutkaistuu, ja massatuhovuosia voi olla tulevaisuudessa paljon entistä tiuhempaan.

Kun tähän yhdistetään porolaidunnus, joka Kytöviidan mukaan estää tunturikoivikon uusiutumisen, syntyy sekundaaripaljakoita – alueita, joilla ei vuosikymmeniin kasva puita, koska mittarit ovat ne syöneet, eivätkä taimet saa jalansijaa. Sellaista voi käydä katsomassa esimerkiksi Pulmankijärven tienoilla Nuorgamissa, kertoo Salmela.

ennen_ja_nyt_huipulta
Puurajan yläpuolella maisema vaikuttaa nyt pikemminkin karummalta kuin rehevämmältä. Pensaikko on kadonnut, varmaan porojen suihin. Vasen kuva syyskuulta 1991, oikea elokuulta 2016.

Tunturikoivikon autioituminen paljakaksi kuulostaa ikävältä, mutta aivan erilaiselta skenaariolta kuin olisin odottanut. Samaan aikaan koivujen ahdingon kanssa kuitenkin tapahtuu muutakin. Ilmaston lämmetessä metsäraja nousee ylöspäin ja eteläisempien puulajien – eli havupuiden – levinneisyys laajenee pohjoiseen. Muutoksia on jo havaittu.

Utsjoen tuntureilla männyt ovat toistaiseksi harvassa. Kun mökkinaapuri sanoo kävelevänsä ”männyn luo”, kaikki tietävät, mistä männystä on puhe, koska se on ainoa.

Jos koivut saavat siipeensä porojen lisäksi uusilta tuholaisilta, ja samaan aikaan männyn levinneisyys laajenee pohjoiseen ja ylöspäin rinteillä, ei ole vaikea päätyä päätelmään, että tunturikoivikko ja paljakka korvautuvat männyllä samaan tapaan kuin eteläisemmän Lapin tuntureilla. Pohjois-Lappi menettäisi siis omaleimaisen koivikkonsa, ja se vasta sääli olisi. Poro ei Metlan mukaan juuri syö mäntyä, vaikka aiheuttaakin taimikoille mekaanisia tuhoja kaivellessaan ruokaa.

Helsingin Sanomien juttu antaa vielä synkemmän ennusteen: ”Vuosisadan loppuun mennessä metsärajan arvioidaan nousevan niin, että Enontekiön suurtuntureita lukuun ottamatta nykyisillä puuttomilla paljakoilla kasvaa kuusta.”

pohjois-lappi_3
Piekana pesii yleensä vain Pohjois-Lapissa. Lintuatlaksen mukaan sen levinneisyys on muuttunut laikkuisemmaksi. Viime vuonna yksilömääräksi Suomessa arvioitiin vain 380.

Ehkä pohjoiseen tosiaan alkaa olla jo kiire, niin kauan kuin sen vielä ehtii nähdä. Kuinkahan käy Suomen arktisten lajien – naalin ja kiirunan, piekanan ja tunturipöllön, lapinvuokon ja lapinalppiruusun?

Ilmasto on tietenkin vaihdellut ennenkin. Niinkin äskettäin kuin atlanttisella lämpökaudella 9000-5000 vuotta sitten ilmasto oli 1-3 astetta nykyistä lämpimämpi, kosteampi ja merellisempi, eli jotakuinkin sellainen, jota kohti lähivuosikymmeninä ollaan menossa. Suomessa se näkyi esimerkiksi jalojen lehtipuiden, tammen, saarnin ja jalavan, kasvuna Keski-Suomessa saakka. Lapissa kasvoi järeää havumetsää aivan pohjoiseen saakka, kertovat subfossiiliset männynrungot, joita edelleen löytyy kaukaa nykyisen metsärajan pohjoispuolelta. Samantapainen ilmasto oli viime jääkautta edeltäneellä Eem-kaudella, josta kirjoitin aiemmin täällä.

Arktinen lajisto selvisi edellisistä lämpökausista, joten kai se selviää tästäkin? Ehkä, mutta nyt vaikeusastetta lisää paitsi lämpenemisen nopeus, myös muu ihmisvaikutus. Lajien täytyisi vetäytyä pikamarssia pohjoiseen (tai sisämaahan, tai rinteitä ylös) samaan aikaan kun leviämisreittejä katkovat maantiet, hakkuuaukeat, ylilaidunnetut alueet, ojitukset, kylät, kaupungit, kaivosalueet, vieraslajit ja metsästäjien luodit.

Vielä näitä muutoksia ei juuri ole näkyvissä. ”Ainakaan perhosten kohdalla mitään eteläisten lajien suurta vyöryä tai tunturilajiston katoamista ei missään nimessä näy”, kertoo Jukka Salmela. ”Mutta muista hyönteisistä ei kertakaikkiaan tiedetä tarpeeksi. Lapille uusia, eteläisinä pidettyjä lajeja kyllä löydetään, mutta ne ovat hyvin voineet olla siellä aina, eikä niitä vain ole aiemmin huomattu.”

Monien pohjoisten lintujen kanta Suomessa on laskussa, ja niiden levinneisyys kutistuu pohjoista kohti, mutta niidenkin kohdalla on vaikea erottaa toisistaan ilmaston ja esimerkiksi metsätalouden vaikutusta. Kuukkeli ja riekko katoavat etelästä, mutta johtuuko se ”vain” metsien pirstoutumisesta ja soiden ojituksesta? Suomesta lähes sukupuuttoon kuolleen naalin eli napaketunkin katoamisen syyt ovat edelleen epäselviä, kirjoittaa Metsähallitus. Kannan kyllä romahdutti alkujaan holtiton metsästys, mutta jostain syystä naalikanta ei ole palautunut, vaikka laji rauhoitettiin jo vuonna 1940.

Ihan heti Pohjois-Lapissa ei näytä olevan tapahtumassa mitään radikaalia, mutta minun elinaikanani melko varmasti. Suomen rajojen sisällä tilaa pohjoiseen vetäytymiselle on hyvin vähän, joten jos ilmaston lämpenemistä ei saada kuriin pian, arktinen lajisto todennäköisesti katoaa ainakin meiltä.

Paras varmaan suunnata Lappiin ensi kesänäkin.


Lähteitä ja lisätietoa:

Mikkonen ym. 2014: Trends in the average temperature in Finland, 1847–2013. Stochastic Environmental Research and Risk Assessment. (vapaasti luettavissa).  Itä-Suomen yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen tutkimus Suomen ilmaston muuttumisesta.

EurekAlert: Average temperature in Finland has risen by more than two degrees. Lehdistötiedote edellisestä.

den Herder, Kytöviita & Niemelä 2003: Growth of reindeer lichens and effects of reindeer grazing on ground cover vegetation in a Scots pine forest and a subarctic heathland in Finnish Lapland. Ecography. (koko teksti Researchgatesta). Utsjoella tehty tutkimus porolaidunnuksen vaikutuksista kasvillisuuteen.

Helsingin Sanomat: Poroja on laitumilla liikaa – tuntureiden jäkäliköt kuluvat.

4 vastausta artikkeliin “Katoaako Lapin luonto?”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s