Dinosauruspuiston todelliset kasvot 4: Spinosaurus

Vuonna 2001 ensi-iltansa saanut Jurassic Park III oli kiistatta sarjan pohjanoteeraus. Käsittämättömän surkeasta käsikirjoituksesta huolimatta tähtenä esiintynyt Spinosaurus oli vaikuttava eläin. Elokuvassa se esiteltiin yksinkertaisesti vielä suurempana kuin Tyrannosaurus, mutta se ei ole alkuunkaan tämän eläimen erikoisin piirre.

Oleellista on, että Spinosaurus oli vesieläin.  Ja aivan epäilemättä se oli pelottavin jokihirviö liitukautisessa Afrikassa, joka kuhisi pelottavia jokihirviöitä.

Vedessä Spinosaurus oli elementissään. Krokotiilimainen kuono ja hampaat, korkealla päässä olevat sieraimet ja rantalintumaiset, todennäköisesti räpylöin varustetut varpaat paljastavat sen oitis vesieläimeksi. Lisää todisteita tarjoavat umpinaiset, raskaat raajojen luut, jollaiset on muillakin uimareilla virtahevoista pingviineihin. Sukeltavalle eläimelle on eduksi, jos se ei kellu kuin korkki.

Kapoinen kuono sopi erinomaisesti kalojen nappaamiseen, ja vonkaleita Spinosauruksen elinympäristössä riitti. Marokon pölyisestä maasta on kaivettu esiin sellaisia jättiläisiä kuin parimetrisiä keuhkokaloja ja niilinhaukia, kuusimetrisiä saharauskuja, haita ja norsunkokoisia Mawsonia-suvun varsieväkaloja. Jos jossain joskus saattoi elää viisitoistametrinen kalastaja, se oli juuri Kem Kemissä, Afrikan sademetsistä virranneiden suurten jokien alajuoksulla. Spinosaurus oli maailmanlaajuisen vesipetojen dynastian huipentuma, suurin ja komein. Ainakin niistä muutamista, jotka fossiileista tunnemme.

Pelkkä kalastaja Spinosaurus ei kuitenkaan ollut, vaan söi suurten krokotiilien tapaan monenlaista kohdalle osunutta saalista. Lähisukuisen, mutta pienemmän Baryonyxin vatsasta on löydetty keskenkasvuinen Iguanodon-dinosaurus, ja Etelä-Amerikasta tunnetaan siipisaurin selkänikama, johon on uponnut selvä spinosaurin hammas. Varmasti suurta jokipetoa saivat varoa myös juomaan tulevat maaeläimet.

Maalla eläin oli hieman vähemmän vaikuttava. Se oli kyllä pitkä – ehkä pari metriä pidempi kuin suurin tunnettu T. rex – mutta hoikka ja pitkänomainen. Sillä oli suorastaan hullunkurisen lyhyet jalat, ja sen arvellaan kävelleen kuivalla maalla joko kömpelösti vaappuen tai jopa ihmisapinoiden ja maalaiskiaisten tapaan rystysiinsä nojaillen (kuva: Davide Bonadonna).

Kuva on viime vuonna Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen lehdistömateriaalia. Tutkimuksessa pyrittiin tunnettujen luiden perusteella saamaan kokonaiskuva eläimen mittasuhteista, mikä ei ole aivan helppoa, sillä yhtään lähellekään täydellistä luurankoa ei tunneta. Vuonna 1912 löydetty ensimmäinen yksilö sitä paitsi tuhoutui toisen maailmansodan aikana. Häkellyttävän outo rekonstruktio herätti vilkasta keskustelua, mutta lopullista varmuutta siitä, oliko Spinosaurus aivan näin outo vai kenties vielä oudompi, saadaan odotella kunnes uusia luita löydetään.

Ruumiinmuodon jälkeen Spinosauruksen silmäänpistävin ominaisuus on kummallinen purje sen selässä. Eri puolilta maailmaa tunnetaan muutamia lähisukuisia eläimiä – kuten Baryonyx ja Suchomimus – mutta toistaiseksi Spinosaurus on ainoa, jonka selkää koristaa moinen uloke. Se on herättänyt paljon keskustelua: oliko eläimellä tosiaan purje, vai oliko luupiikkeihin kiinnittynyt pelkän ihon lisäksi esimerkiksi lihaksia, kuten biisonilla, tai vaikkapa rasvainen kyttyrä? Oliko purje koriste vai lämmönkerääjä tai jotain ihan muuta?

Erityisen kummalliseksi asian tekee se, että muutamaa miljoonaa vuotta aiemmin samalla seudulla elänyt Ouranosaurus-niminen kasvinsyöjä koristautui samantapaisella purjeella, mutta muina aikoina ja muissa paikoissa purjeet ovat dinosauruksilla lähes tuntemattomia. Oliko liitukauden Pohjois-Afrikassa ympäristönä jotain, mikä edisti purjeiden evoluutiota? Jos eläimet sittenkin elivät samaan aikaan, vaikkei niitä samasta kerrostumasta olekaan vielä löydetty, matkiko Spinosaurus kenties vaaratonta Ouranosaurusta, tai päinvastoin? On harmi, ettemme voi matkustaa aikakoneella paikan päälle katsomaan.

Ryhmyinen kuin krokotiili, sutjakka kuin saukko

Ja seuraavaksi kymmenen pisteen kysymys: mahtoiko Spinosauruksella olla höyhenpeite? Se ei ole yhtä läheistä sukua linnuille kuin Velociraptor tai Tyrannosaurus, eikä suoria todisteita edes lähisukulaisista ole, joten kysymys on kaiken kaikkiaan vaikeampi. Vastaus riippuu siitä, mitä hypoteesia höyhenten alkuperästä itse kukin kannattaa.

Höyheniä – tai jotain kovasti niiden näköistä – tunnetaan nykyään monilta etäistä sukua toisilleen olevilta dinosauruksilta ja siipisaureiltakin. Jos kaikki haituvat olivat samaa alkuperää, jo aivan ensimmäiset dinosaurukset olivat höyhenekkäitä. Niin olivat myös niiden jälkeläiset, elleivät ne erikseen peitettään menettäneet. Silloin on tuskin syytä jättää niitä pois Spinosaurukseltakaan. Sen höyhenpeite lienee ollut lyhyt, tiivis ja vedenpitävä, samantapainen kuin saukkojen, sukeltajasorsien tai pingviinien peite. Kauempaa saattoi olla vaikeaa erottaa, onko sillä höyheniä ensinkään.

Toisaalta, jos höyhenet keksittiin itsenäisesti useissa eri eläinryhmissä, on mahdollista, että Spinosaurus ei kuulunut yhteenkään niistä ja oli kauttaaltaan suomuinen. Tiedämme kuitenkin, että theropodit mitä todennäköisimmin olivat tasalämpöisiä. Korkea ruumiinlämpö, vesi ja eristekerroksen puuttuminen eivät ole toimiva yhdistelmä, vaan johtavat lämpimässäkin ilmastossa helposti hypotermiaan. Jokin ratkaisu tähän on keksittävä.

Höyhenettömälle eläimelle tarjolla on mielenkiintoisia vaihtoehtoja: joko Spinosaurus luopui tasalämpöisyydestään ja ryhtyi krokotiilien kaltaiseksi hitaaksi ja kylmäveriseksi vesipedoksi (mikä isotooppitutkimuksen valossa näyttää epätodennäköiseltä), tai sen ihon alla oli eristävä rasvakerros kuten valailla ja virtahevoilla. Siinäpä vasta hupaisa ajatus.

Tai ehkä purjeen tarkoitus olikin pysyä kuivana auringonpaisteessa ja kerätä lämpöä tasapainottamaan veden alla tapahtuvaa lämmönhukkaa, jotta eristettä ei tarvittaisi? Kukapa tietää.

—————————————————————————-

Sarjan muut osat:

Dinosauruspuiston todelliset kasvot 1: T. rex

Dinosauruspuiston todelliset kasvot 2: raptorit

Dinosauruspuiston todelliset kasvot 3: lentoliskot

Lähteitä ja lisätietoa:

Ibrahim ym. 2014: Semiaquatic adaptations in a giant predatory dinosaur. Science. Paljon kohua herättänyt uusi rekonstruktio Spinosauruksen mittasuhteista.

University of Chicago: Massive hunter prowled water’s edge. Populaatimpi lehdistötiedote tutkimuksesta.

Mark Witton Blog: The Spinosaurus hindlimb controversy: a detailed response from the authors. Paleontologi Mark Wittonin lopputiivistelmä Ibrahimin ja kumppanien Spinosauruksen mittasuhteista nousseesta keskustelusta.

Buffetaut ym. 2004: Pterosaurs as a part of a spinosaur diet. Nature.

Amiot ym. 2010: Oxygen isotope evidence for semi-aquatic habits among spinosaurid theropods. Geology. Vapaasti luettavissa.

Amiot ym. 2006: Oxygen isotopes from biogenic apatites suggest widespread endothermy in Cretaceous dinosaurs. Earth and Planetary Science Letters. pdf, vapaasti luettavissa.

Tetrapod Zoology: The discovery and early interpretation of Spinosaurus. Darren Naishin mielenkiintoinen artikkeli Spinosauruksen löytöhistoriasta ja sangen erikoisista varhaisista rekonstruktioista.