Uusia värejä fossiileille

Kirjoittelin aiemmin ensimmäisestä värit saaneesta dinosauruksesta. Kyseessä oli uusi menetelmä, jossa otetaan pikkuruisia näytteitä hyvin säilyneiden fossiilisten höyhenten pinnasta ja etsitään niistä värijyväsiä, melanosomeja. Niiden muodon ja tiheyden perusteella voidaan päätellä, minkä värisiä eläimet olivat eläessään. Totesin silloin, että periaatteessa sama menetelmä voisi toimia myös muihin hyvin säilyneisiin fossiileihin kuin höyheniin.

Luulisi, että näin yksinkertainen menetelmä olisi keksitty jo aiemmin. Itse artikkelit (Vinther ym. 2008 ja Zhang ym. 2010) kuitenkin viittasivat vain yhteen aiempaan tutkimukseen aiheesta: erääseen hyvinsäilyneeseen kalaliskoon, jonka on 50-luvulla arveltu olevan harmaanruskea. Lisäksi kirjallisuudesta löytyy mainintoja sellaisista poikkeuksellisen hyvinsäilyneistä fossiileista, joiden väritys on vielä paljaalla silmällä nähtävässä muodossa, vaikkapa oheiset kovakuoriaisten peitinsiivet täältä.

Eikö värien jäänteiden etsintää fossiileista ole todellakaan kuluneina vuosikymmeninä harrastettu?

Kuinka ollakaan, niin onkin tehty. Australialainen eläintieteilijä Andrew Parker on tehnyt vastaavia tutkimuksia jo 90-luvun puolella. Hänen tutkimuksensa vain ovat keskittyneet vähemmän mediaseksikkäisiin eläimiin, kambrikauden selkärangattomiin ja devonikautisiin kaloihin. Niinpä ne eivät ole päätyneet yhtä tunnetuiksi.

Parker on tutkinut rakenteellisia värejä, eli eliöiden pintarakenteita, jotka tuottavat esimerkiksi helmiäis- ja metallivärejä. Parkerin mukaan kambrikauden räjähdyksen (eläinten hyvin nopean monimuotoistumisen) takana onkin nimenomaan näköaistin kehittyminen: näkeminen olisi siis ollut sekä petoeläinten lisääntymisen, panssaroitujen muotojen synnyn että kirkkaiden värien takana. Tämä kuulostaakin kyllä loogiselta.

Parkerin rekonstruktiot kambrikautisista eläimistä ovat kuin sirkuksesta karanneita (kuva: New Scientist).
kambri

Tuntuu joka tapauksessa yllättävältä, ettei höyhenfossiilien värejä tutkineissa artikkeleissa lainkaan viitattu ainoaan tutkijaan, joka aiemmin on käyttänyt näinkin lähelle vastaavaa tekniikkaa. Toivottavasti Parkeria ei sentään vältellä siksi, että hän on kirjoittanut kirjan Raamatun luomistarinan yhteensopivuudesta tieteellisen käsityksen kanssa.

Sitten edellisen kirjoitteluni on muuten julkaistu myös seuraavan dinosauruksen väritys. Uutuusartikkeli (Li ym. 2010) on ensimmäinen, jossa käytiin läpi suuri määrä kohtia eri puolilta fossiilia, jolloin saatiin kattava käsitys koko eläimen värityksestä. Kohteena oli vähän aiemmin kohua herättänyt Troodontidae-heimoon kuuluva lintumainen Anchiornis huxleyi. Lajista kuvattiin äskettäin uusi yksilö, jonka höyhenet ovat säilyneet erinomaisesti – ja niitä on kaikkialla. Eläimellä on pitkistä sulista muodostuneet siivet sekä etu- että takajaloissaan. Lyhyemmät höyhenet peittävät kauttaaltaan sen varpaat, päässä on töyhtö ja häntääkin koristavat suuret sulat.

Ikään kuin Anchiornis ei olisi jo valmiiksi riittävän erikoinen, mutta se osoittautui vielä hienoksi esimerkiksi muinaisen maailman värikkyydestä. Tutkijoiden mukaan eläimen ruumis on tummanharmaa, siipisulat kirkkaan mustavalkoiset ja päässä oleva töyhtö on oranssihtava. Myös naamassa on oransseja laikkuja. Otus on siis elossa ollessaan näyttänyt varsin tarkalleen tältä:

Anchiornis on ensimmäinen muinainen eläin, jonka ulkonäkö tunnetaan näin tarkasti. Lisää on varmasti tulossa, sillä paleontologia tieteenalana etenee kiihtyvää vauhtia. Koko joukko tutkijoita varmasti valmistelee parhaillaan julkaisuja fossiilien väreistä nyt, kun menetelmä ja sillä saatavien tulosten tarkkuus on kaikkien tiedossa. Tuskin maltan odottaa tietoa esimerkiksi siipisaurien, kivihiilikauden jättikorentojen tai suomupeitteisten dinosaurusten väreistä. Tahtia hidastaa vain se, että näytteiden otto elektronimikroskooppia varten vahingoittaa fossiilia, vaikka irrotettavat muruset ovatkin hyvin pieniä.

Lähteitä:

Li ym. 2010: Plumage Color Patterns of an Extinct Dinosaur

New Scientist 1998: Seeing the Light

Parker 1998: Colour in Burgess Shale animals and the effect of light on evolution in the Cambrian

Parker 1997: Coloring fossils

3 vastausta artikkeliin “Uusia värejä fossiileille”

  1. Kiitos taas hienosta, näkökulmia avartavasta kirjoituksesta! Antiikin kreikkalaiset patsaat eivät olleet kauttaaltaan kalkinvalkoisia, eivätkä varmaan kambrikauden eliötkään lyijykynänharmaita. Täytyy varmaan kohta ostaa pienoismallimaaleja ja pistää muovidinosauruskokoelmat uuteen uskoon ;-)

    1. Kiitoksia! :)
      Arkeologiasta en mitään tiedä, mutta voisin kyllä kuvitella, etteivät antiikin ajan patsaat, ruukut ja temppelit suinkaan olleet kalkinvalkoisia sen enempää kuin dinosauruksetkaan kaikki harmaita tai vihreitä, kuten harmillisen usein näkee kuvissa olevan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: