Runollista evoluutiobiologiaa, mikä sen parempaa?

Viattomat tappajat on yksi vaikuttavimmista kirjoista, jonka olen koskaan lukenut. Lainasin sitä teini-ikäisenä kirjastosta yhä uudestaan ja uudestaan, ja osaan kirjan vieläkin käytännöllisesti katsoen ulkoa. Se on myös suurimpia syyllisiä siihen, että kiinnostuin paleontologiasta, oikeastaan siihen millainen olen nyt. Tästä kirjasta nyt siis kerron, vaikka näkemykseni lienevät kaikkea muuta kuin objektiivisia.

Viattomien tappajien kirjoittaja Björn Kurtén on edelleen, yli 20 vuotta kuolemansa jälkeen, yksi arvostetuimmista suomalaistiedemiehistä. Hän oli jääkautisiin nisäkkäisiin, erityisesti petoeläimiin erikoistunut paleontologi, ja julkaisuluettelonsa on nykymittapuullakin vaikuttava. Samaan aikaan Kurtén oli kuitenkin tieteen popularisoija ja jopa varsin hyvä kaunokirjailijakin. Kurtén oli suomenruotsalainen ja kirjoitti teoksensa ruotsiksi. Valitettavasti niistä vain osa on käännetty suomeksi, eikä ole toivoakaan että kielitaitoni riittäisi teosten lukemiseen alkuperäiskielellään. Suomeksi tarjolla on Viattomien tappajien lisäksi esseekokoelma Kuinka mammutti pakastetaan, Jääkausi-tietokirja sekä kaksi muinaisista ihmisistä kertovaa romaania, Musta tiikeri ja Mammutin suojelija.

Esseekokoelma on tehty valottamaan sitä, kuinka biologi näkee maailman. Se avaa tieteellistä ajattelua, kertoo paleontologin työstä, kuvailee muinaisia maailmoja ja niiden elämää, korjaa väärinkäsityksiä ja tekee sen kaiken niin kevyesti, ettei lukija missään vaiheessa tunne lukevansa tieteellistä tekstiä. Nykyään tarjolla on kenties perusteellisempia ja johdonmukaisempia populaaritieteellisiä teoksia, mutta harva yltää tänä päivänäkään vastaavaan tyylikkyyteen. Teksti on huolettoman kaunista, ja lainailee runsaasti runoilijoita, filosofeja ja muita ajattelijoita. Kurtén osaa leikkiä lukijan mielikuvituksella ja herättää uusia ajatuksia.

Viattomat tappajat on julkaistu suomeksi syntymävuonnani ja kirjoittajansa kuolinvuonna, 1988. Koska paleontologia on nopeasti etenevä tieteenala, osa tiedosta on vanhentunutta, mutta ajattelu ei vähääkään. Tietokin on kuitenkin pitänyt hämmästyttävän hyvin kutinsa ajan läpi: vain muutama yksityiskohta kaipaa päivitystä.  Useimmat reilun parinkymmenen vuoden takaiset tiedekirjat ovat jo pahasti ajastaan jääneitä, mutta Kurtén on osannut valita ajattomat aiheet.

Eivätkä aiheet kiinnosta pelkkiä paleontologihörhöjä. Yhdessä esseessä pohditaan scifikirjailijoiden suhdetta biologiaan, ja sitä kuinka tätä kirjallisuutta usein vaivaa vakava biologisen ymmärryksen puute (sama asia on ärsyttänyt itseänikin). Toisessa kerrotaan, kuinka joukosta tutkijoita tuli kymmeniin tuhansiin vuosiin ensimmäiset ihmiset, jotka ovat maistaneet arovisentin lihaa. Lukija saa tietää muun muassa miksi jalanjälkiä on lähes mahdotonta väärentää, miksi maalla on kaunista ja millaisia olivat kaksiulotteiset eläimet. Koko kirja pursuilee mielenkiintoisia tarinoita, tosielämän uskomattomia tapahtumia, runoja ja vertauskuvia.

Kiinnostuneelle kirja on edelleen helppo löytää. Se on useimpien kirjastojen hyllyssä, ja toisinaan tarjolla antikvariaateissakin. Oman kappaleeni sain vihdoin vajaa vuosi sitten nettiantikvariaatti Antikasta, jossa näyttää tälläkin hetkellä olevan yksi tarjolla. Jos suinkin saat Viattomat tappajat käsiisi, lue se ihmeessä. Et varmasti ainakaan kadu siihen käyttämääsi aikaa.

Entä mitä ovat viattomat tappajat? Luonnon varustamia tappotaiteen mestariteoksia, sapelihammaskissoja. Kurténilla oli selvästi erityinen suhde näihin muinaisiin petoihin. Vielä tänäkin päivänä Helsingin Luonnontieteellisen keskusmuseon näyttelyssä ärisevä Homotherium on hänen käsialaansa. Kirjan nimi tulee Loren Eiseleyn runosta The Innocent Assassins. Kurtén lainaa Eiseleytä:

We are all atavists and yet sometimes we seem
wrapped in wild innocence like sabertooths, as if we still might seek
a road unchosen yet, another dream.