Tämän joulun kirjakauppojen tarjontaan kuului jälleen ilahduttava kokoelma tiedekirjoja: mukana olivat suomalaisista suurista nimistä esimerkiksi Jussi Viitalan silmiä avaava Älykäs eläin ja Juha Valsteen Nisäkkäät Suomen luonnossa. Hauskan tiedekirjan virkaa hoitivat tänä vuonna saksalaisen Markus Bennemannin Himokas härkäsammakko ja muita eläinkunnan seksipetoja ja Sir Pilkington-Smythen Omituisten otusten ensyklopedia. Molemmat teokset osoittautuivat perin viihdyttäväksi luettavaksi ja tarkemman esittelyn arvoisiksi nyt tuoreessa muistissa ollessaan.
Maailman lihavin ja ainoa lentokyvytön papukaija on hellyyttävä, pulska möhkäle, jonka muistelmat käsittelevät lähinnä kokemuksia syödyksi tulemisesta. Puuttuu vain, että se olisi kehittänyt yrttivoista koostuvan kuorrutuksen ja asuisi savoijinkaalimuhennoksesta valmistetussa pesässä, jonka koristeena olisi pieni punajuurisalaatilla höystetty muna.
Sir Pilkington-Smytheä ei oikeastaan ole olemassakaan, vaan kirjoittajan nimi on ilmeisesti kirjan tekijätiimin itselleen keksimä pseudonyymi. Kirja on käännetty englanninkielisestä alkuteoksesta (The Beastly Menagerie), ja kääntäjällä on epäilemättä ollut täysi työ onnistua sekä lennokkaan tyylin että tieteellisen termistön hallitsemisessa yhtä aikaa. Muutamia pieniä käännösvirheitä termistön osalta löysin, mutta ei mitään lukukokemusta pilaavaa.
Lukaisin Omituisten otusten ensyklopedian kertaistumalta joululomalla, mutten koko kirjan ahminnan aikana oikein osannut päättää, mitä siitä ajattelisin. Toisaalta samaa rataa kiertävä kieli poskella -huumori alkoi loppua kohti tuntua jo turhauttavalta, mutta minähän olenkin kuulemma tylsä tosikko. Toisaalta kirjassa esiteltiin koko joukko minullekin ihan uusia eliöitä ja kerrottiin yllättäviä tietoja jo tutuista lajeista. Lopulta huomasinkin piteleväni kirjaa yhdellä kädellä ja nakuttelevani hakusanoja Googleen toisella, kun vastaan tuli toinen toistaan häkellyttävämpiä kummajaisia ja yllättäviä triviatietoja. Kuka olisi arvannut, että lintujen älyttiin muuttavan järvenpohjassa horrostamisen sijaan, kun Saksaan lensi keväällä 1822 haikara, jonka kurkkuun oli jäänyt kiinni afrikkalaismetsästäjän nuoli? Tai että värysmadot miekkailevat peniksillään päättääkseen, kumpi parittelussa saa hoitaa koiraan huolettoman roolin? Miekkailu on meneillään allaolevassa kuvassa (Nico Michiels/PLoS Biology)
En osaa kuvitella, että kukaan jäisi kylmäksi kirjan sisällölle, mutta huumori saattaa jakaa mielipiteitä. Miehen sukupuolielimiin vaihtelevilla tavoilla viittaavat pilat eivät enää kuudennella kerralla jaksaneet aivan vilpittömästi naurattaa. Toisaalta huomasin kyllä kerran jos toisenkin hekottelevani ääneen muille letkautuksille.
Kirjan tekijöillä on muuten myös blogi nimeltä The Proceedings of the Ever so Strange, joka kerää videoita, kuvia ja lyhyitä tekstinpätkiä omituisista eliöistä.
Arvosana: 4 –
Kun preeriamyyrät parittelevat ensimmäisen kerran, ne käytännössä jatkavat touhua yhtä soittoa vuorokauden ja nauttivat niin silmittömästi, että leimautuvat toisiinsa lopullisesti. […] Ne tulevat suorastaan riippuvaisiksi toisistaan.
Markus Bennemann sai nimeä Suomessakin vuonna 2010 käännetyn Pistoolirapu ja muita eläinmurhaajia -kirjan myötä. Nyt käännetty Himokas härkäsammakko jatkaa samaa linjaa, mutta tällä kertaa eläinten lisääntymistapojen parissa. Kirja on jälleen jaettu lukuisiin tapausesimerkkeihin, joissa kerrotaan eläinkunnan toinen toistaan oudompia rakkaustarinoita.
Eräillä mustekaloilla, esimerkiksi, on penis, jolla on oma nenä ja aivot. Se kykenee irrottautumaan kantajastaan ja uimaan omine nokkineen (hehe) naaraan luo, mikäli tarve vaatii. Afrikkalainen pikkulintu nimeltä mustatasku taas kantaa puolisolleen valtavia määriä tyystin hyödyttömiä kivenmurikoita vakuuttaakseen naaraan herkulesmaisista lihaksistaan (kuva: Martien Brand/Wikimedia Commons). Meloe franciscanus -toukohärän toukat puolestaan muodostavat yli tuhannesta pikku mönkijästä koostuvan ovaalinmuotoisen möhkäleen, joka koirasmehiläisen mielestä sekä näyttää että tuoksuu naaraalta. Sitten kaikki pikku toukat tarrautuvat kuhisevana massana parittelua yrittävän mehiläisparan vatsapuoleen ja käyttävät sitä taksina oikean mehiläisnaaraan luo.
Kirja on uskollinen edeltäjänsä tyylille, mutta tuntui sekavammalta kuin se. Pistooliravun eri kappaleet erottuvat selkeästi toisistaan, kun taas Himokkaan härkäsammakon lukijan on lähes mahdotonta jälkikäteen muistaa, kuuluiko vaikkapa tarina simpanssien prostituutiosta kappaleeseen nimeltä Seksihurjastelijat, Lemmenlahjat vai Rakkaudenpalvelukset. Tuloksena kirja puuroutuu ikävän muodottomaksi pötköksi, vaikka yksittäiset tapausesimerkit ovatkin erinomaisen viihdyttäviä.
Arvosana 4
Bennemannin teksti on ehdottomasti hauskaa, mutta vähemmän kieli poskella kirjoitettua kuin Omituisten otusten ensyklopedian. Kumpikin viihdyttää varmasti nuorempaakin lukijaa. Tällä saralla Omituisten otusten ensyklopedialla on puolellaan hiotumpi ulkoasu ja reilu kuvitus, eikä aihekaan pääse kyllästyttämään nettisukupolven edustajaa, se kun vaihtuu käytännössä useammin kuin sivu. Osa kuvista on tosin niin pieniä, että on vaikea saada selvää, mitä niissä ylipäätään tapahtuu. Ensyklopedia on kevyeen selailuun sopiva kirja, jota voi pitää vaikka ruokapöytäluettavana. Himokas härkäsammakko puolestaan sopii keskittyneempiin lukuhetkiin. Sekin on jaettu käytännöllisen pituisiin suupaloihin, joita voi käyttää vaikka kontrolloidun mittaisena iltalukemisena.
planeetanihmeet.wordpress.com 
