Vuosi 2009 fossiileina, osa 1: uudet dinosaurukset

Paleontologian kultakausi jatkui myös vuonna 2009. Fossiililöytöjä tehdään nyt enemmän kuin koskaan, ja myös uusia keinoja tutkia ja tulkita löytöjä tulee teknologian kehityksen mukana yhä enemmän. Viime vuonnakaan ei uusista löydöistä ollut pulaa. Niitä näkyi paljon uutisissa, mutta vielä enemmän jäi tietenkin suurelta yleisöltä piiloon. Tässä artikkelisarjassa käyn läpi hieman pintaa vuoden 2009 löydöistä paleontologian saralla. Kuvassa Gaston Designs -firman valos tänä vuonna löytyneen Minotaurasauruksen kallosta.

Kaikkein eniten uutisissa näkyvät mesotsooisen ajan (trias-, jura- ja liitukausien) eläimet, etenkin ne suuret ja kauniit eli dinosaurukset ja siipisaurit. Muita otsikoihin pääseviä aiheita ovat ihmisen evoluutio ja ”puuttuvat linkit”, jotka eivät tietenkään ole enää puuttuvia, kun ne kerran on löydetty. Muillakin aloilla varmasti tapahtuu yhtä lailla, mutta ne edistysaskeleet jäävät lähinnä alan erikoistuntijoiden joukkoon.

Voisi luulla, että tieteelle uuden fossiilisen lajin löytyminen olisi harvinainen tapahtuma. Näin asia ei mitä ilmeisimminkään ole. Museot täyttyvät hurjaa vauhtia tutkimista odottelevista fossiileista, joista jotkut ovat pölyyntyneet laatikkojen pohjalla jo vuosikymmeniä. Tieteellinen kuvaaminen kun on paljon hitaampaa ja työläämpää kuin fossiilien esiin kaivaminen. Sellaiset yleiset ja vähemmän hohdokkaat fossiilit kuin simpukat, hyönteiset tai kalat saattavat joutua odottamaan kauankin, samoin kaikenlaiset epämääräiset luunsirpaleet, joiden alkuperäistä omistajaa on arvailtava. Dinosaurusten  kaltaiset otukset, varsinkin hyvin säilyneet, taas kuvataan nopeammin, ja niitä on paljon vähemmän.

Vuoden 2009 uudet dinosaurukset

Harvinaisuudestaan huolimatta yksin uusia mesotsooisia dinosaurussukuja kuvattiin vuoden 2009 aikana 47 kappaletta. Joukossa oli monia ennestään täysin tuntemattomia kehityslinjoja, ja eräitä, jotka valottivat tunnettujen kehityslinjojen varhaisvaiheita:

Limusaurus kuuluu melko alkukantaisten petodinosaurusten, ceratosaurien (Ceratosauria) ryhmään, jonka kaikki muut tunnetut jäsenet ovat terävähampaisia petoja – mutta Limusaurus onkin hampaaton, nokalla varustettu kasvinsyöjä! Se muistuttaa enemmän täysin erillistä ornithomimosaurien (linnunmatkijoiden) ryhmää kuin omia sukulaisiaan. Lisäksi sen nelisormiset kädet saattavat osoittaa, kuinka teropodidinosaurusten käsistä tuli lintujen kädet. Asiassa on vielä hieman epäselvyyttä, koska ei olla varmoja mitkä sormet kolmisormisilta dinosauruksilta oikein ovat surkastuneet. Nimi muuten ei liity mitenkään virvoitusjuomiin, vaan tarkoittaa ”mutaliskoa”, sillä fossiili on kerrostumassa, joka koostuu muinoin kivettyneestä mudasta. Limusaurus on kenties yksi vuoden mielikuvituksettomimpia dinosaurusnimiä: ottaen huomioon eläimen lukuisat ainutlaatuiset ominaisuudet, miksi ihmeessä nimetä se mudan mukaan? Alla oma, edelleen hieman keskeneräinen näkemykseni eläimestä laumoissa elävänä laiduntajana. Höyhenpeite on hieman hypoteettinen, sillä sen olemassaolosta ei ole ceratosaureilla suoria todisteita.

Anchiornis on varhainen ja pienenpieni Troodontidae-heimon edustaja, mutta niin lintumainen, että se kuvattiin alunperin varhaiseksi linnuksi. Tieteellinen nimikin tarkoittaa ”lähes lintua”. Viime vuonna ilmestyi kuitenkin uuden, paremmin säilyneen fossiilin kuvaus, jossa otus sekä vaihtoi ryhmää lähisukuisiin lintumaisiin dinosauruksiin, että osoittautui höyhenpeitteensä vuoksi hyvin erikoiseksi. Fossiilin sulkapeite on nimittäin erinomaisesti säilynyt. Sillä on pitkät sulat sekä etu- että takajaloissaan, kuten eräillä muillakin pienillä höyhenekkäillä dinosauruksilla. Mutta tämän lajin sulat ovat symmetriset, joten ne eivät kelpaa lentämiseen tai edes liitämiseen. Kenties ne olisivat voineet toimia jonkinlaisina laskuvarjoina. Myös eläimen varpaat ovat sulkien peitossa, minkä voisi kuvitella hankaloittavan liikkumista. Se, mitä Anchiornis on tehnyt kaikista raajoistaan sojottavilla pitkillä sulilla, jää tällä haavaa arvoitukseksi. Oikealla taiteilijan näkemys eläimestä (kiinalaisten tekijöiden nimet alareunassa), alla valokuva itse fossiilista sulkineen kaikkineen. Kuva on Naturessa ilmestyneestä artikkelista, joten tekijänoikeudet menevät sen kirjoittajille (Xu ym. 2009).

Tianyulong oli myös eräänlainen uutispommi. Tämä pieni kasvinsyöjädinosaurus on suunnilleen niin kaukaista sukua linnuille kuin ylipäätään voi olla ollen samalla yhä dinosaurus. Se on läheistä sukua tunnetummalle Heterodontosaurukselle. Mutta sillä näyttää olevan höyhenet, tai ainakin sen vartaloa peittävät pitkät, haarautumattomat haituvat, jotka muistuttavat petodinosaurusten alkeellisempia höyheniä, esimerkiksi niitä, joita samana vuonna löydettiin Beipiaosaurukselta. On vielä selvittämättä, ovatko Tianyulongin koristukset oikeasti höyheniä, vai ovatko ne kehittyneet itsenäisesti erikseen höyhenistä. Jos ne ovat höyheniä, höyhenpeite olisi kaikille dinosauruksille yhteinen ominaisuus, jonka suuret lajit ovat vain menettäneet. Suurista dinosauruslajeista tunnetaan lukuisia suomuisia ihofossiileita, joten kaikki dinosaurukset eivät ole missään tapauksessa olleet höyhenekkäitä. Tylsää kyllä, tämä erikoisuus nimettiin sen omistavan museon (Shandong Tianyu Museum of Nature) mukaan. Loppuosa -long tarkoittaa lohikäärmettä, ja esiintyy suurimmassa osassa kiinankielisiä dinosauruksennimiä. Dinosaurusfossiilejahan on Kiinassa perinteisesti pidetty lohikäärmeinä. Allaoleva kuva kiersi uutissivustoja lajinkuvauksen ilmestymisen aikaan, tekijänä Li-Da Xing. Kuvan näkemys on kenties turhankin rohkeasti höyhenekäs: todisteita on vain selkää pitkin kulkevista harvemmista, piikkimäisistä ulokkeista, ei koko eläintä peittävästä turkista. Kaunis kuva se silti on.

Maailman kliseisimmän tieteellisen nimen arvon sai tälle vuodelle Raptorex, viitaten sekä Jurassic Parkin lanseeraamiin ”raptoreihin” että Tyrannosaurus-serkkunsa lajinimeen. Tämä pieni tyrannosaurien sukulainen on todennäköisesti läheistä sukua kovin kuuluisan Tyrannosauruksen esi-isille, ja kertoo jotakin mielenkiintoista niiden evoluutiosta: tyrannosauridien heimon tunnusmerkit, kuten pikkuiset kädet, suuri pää, juoksemiseen erikoistuneet jalat ja banaaninmuotoiset hampaat esiintyivät jo paljon ennen myöhempien lajien jättiläismäistä kokoa. Raptorex on miltei täsmällinen pienoismalli sellaisista myöhäisten aikojen jättiläisistä kuin Tyrannosaurus ja Albertosaurus, vaikka eli kuutisenkymmentä miljoonaa vuotta aiemmin ja painoi vain reilut 60 kiloa. Ruumiinrakenne oli mitä ilmeisimmin toimiva ratkaisu joka koossa. Kuvassa Raptorexin luuranko Tyrannosaurus-serkkunsa vieressä. Tekijöinä Paul Sereno and Carol Abraczinskas.

Kaikki tähän saakka luetellut löydöt tulevat Kiinasta, joka onkin poikkeuksellisen hyvin säilyneiden fossiilien vuoksi tämän hetken tärkeimpiä maita paleontologian kannalta. Ei se kuitenkaan ole ainoa, vaan tiede etenee monella rintamalla. Esimerkiksi loppuvuodesta julkaistu ”sorsannokkainen” hadrosauri Tethyshadros tulee Italiasta. Se on dinosaurusesimerkki saarilla tapahtuvasta kääpiöitymisestä, sillä sen löytöpaikka on tuohon aikaan ollut saari, ja eläin on huomattavasti pienempi kuin mantereella eläneet sukulaisensa. Aivan lähihistoriassa vastaavia kääpiömuotoja on esiintynyt muun muassa norsuista, vuohista, virtahevoista ja mammuteista, eli kyseessä on yleinen ilmiö. Ohessa viehättävä taiteilijan näkemys otuksen päästä, jossa erikoinen hapsukärkinen nokka näkyy hyvin. Tekijänoikeudet taitavatkin tulla kuvasta selviksi.

Muita tämän vuoden dinosauruslöytöjä ovat muun muassa pitkäkaulainen Stegosauruksen serkku Miragaia, joka edustaa konvergenttista (eli samansuuntaista) evoluutiota pitkäkaulaistan sauropodien kanssa. Valtavien sauropodien pienet, varhaiset serkut Panphagia (”kaiken syövä”) ja Aardonyx (”maakynsi”) ovat enemmän kahdella kuin neljällä jalalla liikkuvia. Panphagia on varhaisin tunnettu sauropodien sukulainen, ja nimensä mukaisesti on ilmeisesti ollut vielä erikoistumaton sekasyöjä. Aardonyx (kuvassa, ja kuva on omani) on jo lähempänä siirtymää kaksijalkaisista prosauropodeista varsinaisiin sauropodeihin, ja lienee täysin kasvissyöjä. Petodinosaurusten varhaisvaiheita valottaa Hopi-intiaanien auringonjumalan mukaan nimetty Tawa. Poikkeuksellisen hienoja nimiä kantavat muun muassa sarvekas ja vahvasti panssaroitu Minotaurasaurus ja petodinosaurus Skorpiovenator, skorpioninmetsästäjä. Mielestäni parhaat nimet sekä kuvaavat joko itse eläintä tai sen löytöpaikkaa, että kiehtovat mielikuvitusta.

Koko luettelo ja vähemmän perusteellinen selvitys muista paleontologian edistysaskelista vuonna 2009 löytyy Wikipediasta.