Mistä kilpikonnat tulivat?

Kuva: Pixabay.

Kilpikonna on kummallinen otus. En puhu nyt pelkästään niiden elämää suuremmista persoonallisuuksista, vanhan papan kurttuisesta naamasta ja hämmentävän intohimoisesta lisääntymiskäyttäytymisestä. Myös kilpikonnien anatomia on peräti outoa. Niiden kallot ovat piirteettömiä laatikoita, joissa on nokka kuin linnulla eikä hampaita lainkaan. Eräät lajit virtsaavat suunsa kautta, kun taas toiset ovat kuuluisia kyvystään hengittää kloaakkinsa avulla. Ja toisin kuin kaikilla muilla eläimillä, kilpikonnan hartiat sijaitsevat sen rintakehän sisäpuolella. Mitä ihmettä, evoluutio?

Ovatko kilpikonnat sukua liskoille, krokotiileille vai jollekin ihan muulle? Kilpiniekkojen evoluutiohistoria on ollut selkärankaispaleontologian kiperimpiä kysymyksiä, mutta viime vuosina fossiililöydöt yli 200 miljoonan vuoden takaa ovat valaisseet arvoitusta.

(Tämä artikkeli on julkaistu myös Herpetomania-lehden numerossa 3/2018.)

Viikon löytynyt linkki: kala kuivalla maalla

Tiktaalik-malli kurkistaa vedenpinnan yläpuolista maailmaa. Kuva: Brian Smith / Flickr (CC 2.0-lisenssi).

Kipuaminen vedestä kuivalle maalle on yksi elämän historian suurista harppauksista – ainakin meidän maaeläinten näkökulmasta. Kuinka ihmeessä kalat ensi kertaa nousivat ylös vesistä? Millaiset yhteiset juuret on ihmisellä ja salamanterilla?

Se ehtikin olla vuosisadan arvoitus. Jo 1900-luvun alussa tunnettiin kivihiilikauden maalla eläneet ”sammakkoeläimet”. Niiden esi-isiksi tiedettiin aikaisemmin devonikauden keskivaiheilla eläneet varsieväiset kalat. Välissä oli kuitenkin ammottava aukko, puuttuvien linkkien sarja. Devonikauden lopulla tapahtui jotain jännittävää, mutta mitä?

Vuosi 2009 fossiileina, osa 2: ei-enää puuttuvat linkit

Vuosi 2009 oli myös välimuotofossiilien kannalta antoisaa aikaa, ja ”puuttuvia linkkejä” on taas muutama vähemmän. Tässä kohtaa voisi tietenkin huomauttaa, ettei mitään välimuotoja ole olemassakaan, vaan jokainen eläinlaji on oma, itsenäinen ja sellaisenaan valmis yksikkönsä. Se, että niistä myöhemmin kehittyy jotakin muuta, ei tarkoita että ne itsessään olisivat olleet mitenkään keskeneräisiä. Toisaalta kaikki koskaan eläneet eliöt ovat olleet välimuotoja esi-isiensä ja jälkipolvien välillä, elleivät ole sitten päätyneet sukupuuttoon.