Utelias mehiläinen ja uskollinen tiainen: persoonallisuuden salaisuudet

Eläinperheeseeni kuului kaksi kesyrottaa. Ne olivat siskokset, samasta poikueesta ja samassa häkissä kasvaneet – enkä olisi voinut kuvitella kahta niin erilaista persoonaa. Tummempi rotta oli luottavainen ja alistuva, antoi tehdä itselleen tai keräämilleen aarteille mitä tahansa korkeintaan vinkuen surkeasti vastalauseeksi. Vaalea neito oli tulinen ja itsepäinen ja näykkäisi kipeän varoituksen, jos sen tavaroihin yritettiin koskea. Vielä, kun ne vanhuudenheikkoina ja kasvainten vaivaamina saivat lopetuspiikkinsä, ne käyttäytyivät luontonsa mukaan: tumma kyyhötti paikallaan surkeasti vikisten, vaalea upotti napakasti hampaansa eläinlääkärin sormeen.

Kukapa ei olisi tavannut, tai vähintäänkin kuullut tarinoita eläimistä, jotka ovat yksilöllisiä persoonia? Tiedepiireissä koko aihetta kuitenkin välteltiin vuosikymmeniä kuin ruttoa, samoin kuin kaikenlaista eläinten tietoisuuden ja tunteiden tutkimusta. Tutkijat pelkäsivät, aiheellisesti, leimautuvansa epäuskottaviksi eläinten inhimillistäjiksi, jos edes myöntävät sen mahdollisuuden, että rotan tai papukaijan pääkopassa liikkuu jotain. Ajat ovat onneksi muuttuneet aivan parin viime vuosikymmenen aikana.