Piikkisikoja, kääpiömammutteja ja villikissa, joka ei ollutkaan villi.

Piipahdin loppukesällä viikon verran Kreetalla, teoriassa vain lomailemassa. Luonnollisesti paraskin yritykseni viettää lomaa muuttuu aina luonnontieteelliseksi ekskursioksi. Tälläkin kertaa havaintoja, ajatuksia ja valokuvia tuli roppakaupalla, mutta koska jostakin pitää aloittaa, aloitetaan museosta. Iraklionissa sijaitsevasta Kreetan luonnontieteellisestä museosta siis. Se tarjosi hämmentäviä tiedonmurusia sekä Välimeren seudun nykyisistä että muinaisista eläimistä. Harvat asiat ovat yhtä jännittäviä kuin pölyiset vitriinit täynnä luita ja vanhuuttaan kulahtaneet täytetyt eläimet.

Jättimatelijoita ja kummajaisia saarilla

Galapagossaarten eläimistöön kuuluu joukko maailman mielikuvituksellisimpia matelijoita: sukeltavia merileguaaneja, 200-kiloisia kilpikonnia ja vaaleanpunaisia maaleguaaneja. Sammakkoeläimiä siellä ei ole lainkaan. Saariston luonto ei selvästikään ole kopio lähimmän rannikon, Kolumbian luonnosta. Lajeja on paljon vähemmän, mutta niistä vain harvaa tavataan missään muualla maailmassa, ja monien elintavat ovat aivan erilaiset kuin lähimpien mannersukulaistensa. Mikä tekee saarista ja niiden eläimistä niin erityisiä?

Tämä artikkeli on julkaistu pidempänä versiona ja täydellisen lähdeluettelon kera Herpetomanian numerossa 3/2011. Kuva: Putneymark/Wikimedia Commons.

Kun norsut kutistuvat

On olemassa suuri joukko eliöitä, jotka ovat kiehtovuudestaan huolimatta aivan liian huonosti tunnettuja, tai ainakin huonosti popularisoituja. Silmissäni tähän kirjavaan joukkoon kuuluvat muun muassa monet sukupuuttoon kuolleet nisäkkäät: kun fossiileista puhutaan, dinosaurukset vievät aina kohtuuttoman osansa huomiosta. Viimeisten 65 miljoonan vuoden aikana myös nisäkkäistä on kehittynyt suuri joukko aivan ällistyttäviä muotoja sarvekkaista jyrsijöistä jättiläismäisiin lihaa syöviin sorkkaeläimiin ja sarvipuoliin hanka-antilooppeihin. Eksoottisimpaan päähän kuuluvat myös kääpiönorsut, jotka ansaitsevat lähemmän esittelyn jo silkan sympaattisuutensa vuoksi.

Elephas falconeri Sisiliasta; vertailun vuoksi vieressä Välimeren seudun pienikokoinen susi.

Vaihtolämpöinen minivuohi ja kumppanit

Chihuahuat, falabella-hevoset ja minipossut ovat kaikki ihmisen jalostamalla tuottamia kääpiömuotoja tutuista eläimistä (kuvassa maailman pienin hevonen täältä). Niitä tulee helposti pidettyä pienen kokonsa vuoksi ”luonnottomina” ja villissä luonnossa elinkelvottomina. Sama pätee, joskin ehkä pienemmässä määrin, jättiläisrotuihin: tanskandogit, shirenhevoset ja jopa 15-kiloiset Maine Coon-kissat nauttivat nekin kyseenalaista mainetta. Mutta voisivatko jättiläiset tai kääpiöt olla joskus menestyviä luonnossakin?

Kuvittele shetlanninponin kokoinen norsu, pystykorvan kokoinen lammas tai, jos havittelet päinvastaista suuntaa, vaikkapa ison kissan kokoinen rotta. Vaikka nämä kuulostavat eksoottisten lemmikkien havittelijan päiväunilta, ne ovat todellisia eläimiä. Eivätkä ne suinkaan ole ainoat esimerkit. On nimittäin ympäristö, johon joutuneiden eläinten ruumiin koon evoluutio alkaa käyttäytyä oudosti: saaret.