Koirakarhun valtakunta

amphicyon_väri_nimi
Amphicyon astelee mioseenikauden Eurooppaa peittäneessä ikimetsässä.

Ennen vanhaan koirat olivat vielä kettuja, karhut susia ja tapiirit… no ne olivat tapiireja kuten aina.

Yleisön, tai tarkemmin sanoen yhden sitkeän lukijan, pyynnöstä kirjoitan nyt koirakarhuista (Amphicyonidae). Ne kukoistivat maailmassa ennen jääkausiaikaa ja muistuttivat suurin piirtein karhun, koiran ja leijonan risteymää. Tai ehkä ahmaa steroideilla. Niillä oli lyhyet jalat, notkea vartalo, pitkä häntä ja järeä, lihaksikas olemus.

Koirakarhut jakoivat lämpimän, rehevien metsien peittämän Euroopan äskettäin uutisissa olleen Suomusjärven Deinotheriumin kanssa. Voi hyvin olla, että eläimet kohtasivat toisensa elossa ollessaan. Kuten Deinotherium-norsu, myös koirakarhut katosivat, kun leppeä ilmastovaihe loppui ja maailma alkoi ajautua kohti nykyisiä ankaria olojaan. Jatka lukemista ”Koirakarhun valtakunta”

Väärin tuomittu hyeena

12123754316_13f0140fa0_z
Kuva: Tambako the Jaguar/Flickr

Neljä elossa olevaa hyeenalajia muodostavat kauniin skaalan pienestä, erakkomaisesta maasudesta aina suurissa klaaneissa elävään, jopa 80-kiloiseen täplähyeenaan (Crocuta crocuta). Täplähyeena on paitsi tunnetuin, myös ylivoimaisesti inhotuin hyeenalaji. Siitä lienee kiittäminen kammottavaa naurua, valheellista ryöstelevän raadonsyöjän mainetta ja tietenkin Leijonakuningasta.

Täplähyeena on kuitenkin monellakin tapaa hyvin erikoislaatuinen eläin. Sen naarasjohtoiset yhteisöt muistuttavat enemmän apinoiden kuin minkään muun petoeläimen laumoja, naaraita on päälle päin melkein mahdotonta erottaa uroksista ja lisääntymisbiologia on niin absurdi, että on vaikea ymmärtää, kuinka laji ylipäätään on elossa. Silti Suomessakin saattaisi olla hyeenoja, ellemme olisi itse sitä estäneet. Jatka lukemista ”Väärin tuomittu hyeena”

Afrikan hintelä pienoishyeena

Proteles_cristatus1 Saimme puolisoni kanssa äskettäin postissa maasuden kallon. En ollut aiemmin juuri ajatellut koko otusta, mutta kallo oli niin erikoinen, että tulin selvittäneeksi tarkemmin, millaiselle eläimelle se oikein on kuulunut. Vastaus on mielikuvitusta kiehtova (kuva: Dominik Käuferle/Wikimedia Commons).

Hyeenojen heimon kuopus on aivan toista maata kuin luita murskaavat sukulaisensa. Maasusi on lähtenyt muurahaiskarhujen ja muurahaiskäpyjen viitoittamalle tielle ja ryhtynyt hyönteissyöjäksi. Hyeenojen evoluution kokeilu lähteä näin kummalliseen suuntaan on tuottanut, kuten arvata saattaa, sangen erikoisen eläimen. Se on pieni mutta pippurinen, melkein hampaaton eläin, joka selvästi osaa arvostaa elämän pieniä mukavuuksia.

Jatka lukemista ”Afrikan hintelä pienoishyeena”

Viikon aikamatka: sapelipussikissan nolostuttavat leuat ja Suuri Amerikan Eläimistövaihto

thylacosmilus atrox maija karala sapelipussikissa pienempi

Esihistoriallista Etelä-Amerikkaa hallitsi aikamoinen omituisten otusten kerho. Vielä plioseenikaudella (5,3-2,6 miljoonaa vuotta sitten) manner kyyhötti ylhäisessä yksinäisyydessään valtameren eristämänä. Siellä eli häkellyttävä kokoelma eläimiä, jotka eivät juuri muistuta mitään nykyään elävää. Oli nopsajalkaisia maakrokotiileja, kärsällistä kamelia muistuttavia litopternejä, jättiläislaiskiaisia, -vyötiäisiä, suunnattomia haaskalintuja ja vielä suurempia lentokyvyttömiä petolintuja.

Paikallisia petoeläimen vastineita edustivat sparassodontit. Ne olivat nykyisten pussieläinten serkkuja, vaikka ei tiedetäkään, kantoivatko ne jälkikasvuaan pussissa. Niiden joukossa enemmän tai vähemmän näätämäisiä ja sivettieläinmäisiä, koiramaisia ja karhumaisia lajeja. Ylivoimaisesti kuuluisimpia ja oudoimpia olivat sapelihampaiset pussieläimet. Jatka lukemista ”Viikon aikamatka: sapelipussikissan nolostuttavat leuat ja Suuri Amerikan Eläimistövaihto”