Dinosaurusten tuhon selviytyjät

Joukkosukupuuton harvat selviytyjät perivät tyhjän maan. Mutta kuinka harva oikeastaan selvisi?

Sain heinäkuussa sähköpostilaatikkooni kysymyksen, joka oli alun perin lähetetty Kysy kirjastonhoitajalta -palveluun. Se kuului näin:

Mikä oli nykyisten selkärankaisten eläimien sukupuun rakenne liitukauden lopulla.
Siis montako (nykyisten eläimien kannalta relevanttia) lajia selvisi sukupuutosta? Luukaloja lienee niin paljon, että lajimäärän arvio riittää, mutta maaselkärankaisten tilanne voisi kiinnostaa yksityiskohtaisemminkin.

Kysymys oli vaikea, mutta sitäkin kiinnostavampi. Kuinka vakava oikeastaan oli liitukauden lopun massasukupuutto niiden eliöryhmien näkökulmasta, jotka kuitenkin selvisivät siitä? Kuinka monesta onnekkaasta nykyinen nisäkkäiden, lintujen tai muiden eläinten monimuotoisuus polveutuu? Tämä artikkeli on laajennettu versio vastauksestani.

Korvaamattomat hirmulinnut

Tervetuloa jättiläislintujen maailmaan. Kuva: Shepherdfan/Wikipedia.

Muinaisessa Etelä-Amerikassa saalistivat kaksi metriä korkeat hirmulinnut, ja samaan aikaan Australian kamara tömisi mahtavien mihirungien jalkojen alla. Eivätkä ne olleet ainoita. Esihistoriallisina aikoina eri puolilla maailmaa eli jättiläiskokoisia lentokyvyttömiä lintuja. Monet niistä ehtivät kohdata ihmisiä.

Niiden tarina on kiehtova esimerkki evoluution oikuista: kaikki suuret lentokyvyttömät linnut kehittyivät samaan aikaan, eikä uusia tullut enää koskaan.

Viikon löytynyt linkki: ensimmäiset kaviot

Sifrhippus-malli Tukholman luonnontieteellisessä museossa.

Viime vuonna Planeetaihmeiden lukijat saivat äänestää kolmen pikkuartikkelisarjan väliltä. Voiton vei silloin täpärästi ihmisen aiheuttamista sukupuutoista kertovat Viikon vikatikit, mutta hyväksi kakkoseksi nousivat välimuotofossiilit. Tänä vuonna on niiden vuoro.

Useimmat ihmiset ovat kuulleet alkulintu Archaeopteryxistä, joka on ”välimuoto dinosaurusten ja lintujen välillä” (mikä ei teknisesti ottaen pidä paikkaansa, mutta palataan siihen toisella kertaa). Joskus luullaan, ettei muita välimuotofossiileja sitten olekaan: olen kuullut jopa biologin päästävän suustaan tämän sammakon. Siksi tuntuikin tarpeelliselta kirjoittaa myös niistä vähemmän tunnetuista välimuodoista.

Tosiasiassa eläinryhmiä yhdistäviä välimuotoja – linkkejä, jotka eivät enää puutu – on maailman museoiden varastoissa tonnikaupalla. Itse asiassa niin paljon, että monissa ryhmissä rajanveto käy vaikeaksi: mikä lähes samannäköisistä varhaisista muodoista kuuluu mihinkin kehityslinjaan? Juuri sellaisessa vaiheessa ollaan varhaisten kavioeläinten kanssa. Aloitetaan siis niistä.