Kauas on ehditty niistä ajoista, jolloin dinosaurukset kuvattiin höyryävän kuumassa tropiikissa seikkailevina vaihtolämpöisinä matelijoina. Vaikka ilmasto mesotsooisella maailmankaudella oli nykyistä lämpimämpi, ei se suinkaan tarkoita navalta navalle ulottuvaa tropiikkia. Napapiirien tuntumassa molemmin puolin palloa oli viileää – ja siellä eli dinosauruksia.
Australian eteläosat eivät nykypäivänä ole parhaalla tahdollakaan kovin viileitä seutuja, mutta jurakaudelta alkaen Australia teki yhdessä Antarktiksen kanssa lenkin etelänavan kautta. Antarktis jäi sinne, kun taas Australia läksi pohjoiseen kohti uusia seikkailuja. Se puskee edelleen pohjoiseen päin Kaakkois-Aasiaa kolmen sentin vuosivauhdilla.
Vielä 106 miljoonaa vuotta sitten noin kolmannes Australiasta sijaitsi eteläisen napapiirin kylmemmällä puolella. Aivan maan eteläkärjessä sijaitsi matala alankoseutu, mutainen jokien halkoma tulvatasanko, joka kesäisin kylpi keskiyön auringossa ja talvisin kärsi pitkästä kaamoksesta.
Ilmasto tällä seudulla oli varmasti nykyajan lapsen silmissä outo. Vaikka talvet olivat pitkiä ja pimeitä, ne eivät tuoneet mukanaan paukkupakkasia. Kylmä kyllä oli, ja vähintään ajoittain lunta ja pakkasta, mutta ihan Utsjoen, saati Alaskan, lämpötiloista ei sentään voida puhua.
Ja tulvatasangolla eli dinosauruksia, joiden luita säilyi jokien huuhtomassa mudassa. Nykyään paikka tunnetaan nimellä Dinosaur Cove. Sieltä ja parista hieman vanhemmasta fossiilikerrostumasta on löydetty kelpo valikoima arktisia (tai siis antarktisia) dinosauruksia, joista epäilemättä hurmaavin on kuvassa esiintyvä Leaellynasaura amicagraphica.
Leaellynasaura oli pieni ja siro kasvinsyöjädinosaurus, luuharjoin koristautuneiden hadrosaurien varhainen serkku. Sillä oli vikkelät jalat ja epätavallisen suuret silmät, jotka auttoivat näkemään kaamoksen pimeydessä. Se vaikuttaa eräänlaiselta dinosaurusmaailman kauriilta. Leaellynasauran silmiinpistävin piirre taisi kuitenkin olla häntä, joka oli – suoraan sanoen – koominen. Eläimen koko pituudesta kolme neljäsosaa oli pelkkää häntää.
Hännän on ehdotettu olleen eräänlainen kaulahuivi, jonka otus saattoi kietoa ympärilleen kylminä öinä. Lisäksi korkealla huitova häntä on voinut toimia merkkinä lajitovereille. Sovelsin tässä kenties tylsintä ja ilmiselvintä mahdollista tapaa piirtää Leaellynasaura: annoin sille valkoisen talvipuvun kuin riekolla ja hännänpäähän tumman kuvion, joka olisi voinut toimia signaalina lajitovereille ja hämätä pedot haukkaamaan eläimen väärää päätä.
planeetanihmeet.wordpress.com 