Beisan, saigan ja gaurin neljä vuosikymmentä

Maailmassa on yhä bantengeja. Kuva: Rochmad Setyadi / Wikipedia.

Jokin aika sitten nappasin lähikirjaston vaihtohyllystä aarteen. Se oli Maailman Luonnon Säätiön (WWF) julkaisema Suojelumme kohteet: maailman luonnon vuosikirja 1977. Odottelin sormet syyhyten, kunnes vuosi vaihtui ja kirjalle kertyi ikää pyöreät 40 vuotta. Nyt pääsin vertaamaan uhanalaisten eläinten silloista tilannetta nykyhetkeen.

Vaikuttaako maailman luonnon tila nyt enemmän vai vähemmän toivottomalta? Ovatko WWF:n ponnistukset uhanalaisten lajien pelastamiseksi onnistuneet? Täytyy myöntää, että yllätyin positiivisesti. Maailmassa on vielä villinautoja ja paljon muutakin, minkä selviämistä 70-luvun luonnonsuojelijat pitivät epätodennäköisenä.

Alkuhärkä, kuolema ja paluu kuolleista

Jääkaudella Eurooppaa asuttaneesta megafaunasta viimeisin oli alkuhärkä (Bos primigenius), naudan villi esi-isä. Sen äskettäinen sukupuutto, vaikuttava ulkonäkö ja luonne ja lukuisat vanhat kuvat ja kirjoitukset ovat luoneet sille lähes myyttisen maineen. Englannin kielessä alkuhärkä tunnetaan sellaisilla komeasti kalskahtavilla nimillä kuin aurochs ja urus.

Rooman keisari Caesar aikoinaan kuvasi alkuhärkää näin:

”These are a little below the elephant in size, and of the appearance, color, and shape of a bull. Their strength and speed are extraordinary; they spare neither man nor wild beast which they have espied. […] But not even when taken very young can they be rendered familiar to men and tamed.”

Alkuhärkä esiintyy taiteessa luolamaalauksista antiikin korkokuviin, lukuisissa eurooppalaisissa vaakunoissa, sanonnoissa ja paikannimissä. Onpa Raamatussa mainitun villihäränkin arveltu olleen alkuhärkä. Alkuhärästä tuli sittemmin ensimmäinen sukupuuttoon kuollut eläin, jota on yritetty herättää kuolleista, ja ehkä siitä vielä tulee ensimmäinen, jonka kohdalla se onnistuu.

Mutta minkälainen eläin oli kaikkien näiden tarinoiden takana, ja mitä sille tapahtui?