Suurkatastrofien jälkeen evoluutio näyttää tarjoavan tilaisuuden kaikenlaisille kummajaisille. Kyllä, kuvan eläimen kuono on keskeltä halki ja rako on täynnä hampaita.
Permikauden massasukupuutto noin 250 miljoonaa vuotta sitten oli yksi elämän historian suurimmista katastrofeista: yli 95 % lajeista katosi. Maaekosysteemien toipumisessa kesti pitkään, eivätkä olot kuivalla maalla muutenkaan olleet kovin herkulliset, sillä ilmasto oli kuiva ja kuuma.
Meret olivatkin katastrofista selvinneille matelijoille houkutteleva suunta. Jättiläismanner Pangeaa reunustavat matalat, lämpimät meret kuhisivat kaloja ja äyriäisiä. Niinpä permikautta seurannut triaskausi olikin kaikenkarvaisten merimatelijoiden aikaa. Toinen toistaan erikoisemmat matelijat koettivat onneaan meressä. Osa niistä kehittyi tutuiksi kalaliskoiksi, joutsenliskoiksi ja kilpikonniksi, mutta toiset olivat todella outoja evoluution umpikujia. Jatka lukemista ”Viikon aikamatka: ristihuulinen merihirviö”
Nykyiset eläimet jakautuvat melko selkeästi tasalämpöisiin ja vaihtolämpöisiin. Tasalämpöisillä ruumiinlämpö pysyy ympäristöstä riippumatta yleensä 35-42 asteessa. Ne kuluttavat lämpötilan ylläpitoon valtavasti energiaa, mutta vastaavasti voivat liikkua aktiivisemmin, pidempään ja ympäristön lämpötilasta riippumatta Vaihtolämpöisillä ruumiinlämpö vaihtelee enemmän ja on yleensä lähempänä ympäristön lämpötilaa. Oheisessa lämpökamerakuvassa ero käärmeen ja hiiren välillä on selkeä (kuva: Wikipedia). Jaon alkuperä on kuitenkin hämärän peitossa, sillä miljoonia vuosia sitten kuolleiden eläinten ruumiinlämpöä ei voi käydä mittaamassa ilman aikakonetta. Vai voiko sittenkin? 
planeetanihmeet.wordpress.com 