Halloween-huuhaa: lohikäärmeiden evoluutio

ivan_bilibin_065
Kolmipäinen slaavilainen lohikäärme. Ivan Bilibin, 1912 (Public Domain).

Tämän blogin pitkäaikaisimmat lukijat ehkä muistavat vuonna 2011 halloweenin alla vietetyn huuhaaviikon, jonka aikana kirjoitin zombien epidemiologiasta, Loch Nessin hirviöstä ja ihmissusien harjoittamasta kestävästä metsästyksestä. Hyviä muistoja verestääkseni kerron tällä kertaa lohikäärmeiden evoluutiosta.

Hyllyssäni on Ursula LeGuinin teos Kertomuksia Maamereltä*, jonka esipuhe päättyy sanoihin

Kaikki muuttuu: kirjailijoihin ja velhoihin ei aina voi luottaa: eikä kukaan osaa selittää lohikäärmettä

Tämänhän voisi ottaa haasteena, eikö totta? Jatka lukemista ”Halloween-huuhaa: lohikäärmeiden evoluutio”

Yksisarviset, dinosaurukset ja egyptiläiset: kuinka eläimistä tulee mytologiaa

Onko myyttisten olentojen takana todellisia eläimiä? Elävätkö kadonneet lajit tarinoissa? Tunsivatko muinaiset kansat fossiileja? Kuinka pitkä on ihmiskulttuurin muisti?

Geomytologian pieni tieteenhaara etsii yhteyksiä myyttisten tapahtumien ja olentojen ja maapallon todellisen historian väliltä. Vaikuttaa siltä, että eri kansojen myyttisistä olennoista ainakin osalla on juurensa todellisuudessa, tavalla tai toisella. Ihmismuistin pituus on kovin vaihteleva: kadonneet lajit (tai sellaiset, joita ei koskaan ollutkaan) saatetaan muistaa tuhansia vuosia tai unohtaa muutamassa vuodessa. Jatka lukemista ”Yksisarviset, dinosaurukset ja egyptiläiset: kuinka eläimistä tulee mytologiaa”

Lentävät hirviöt, eli voiko linnulla ratsastaa?

Jättiläismäiset lentävät eläimet tuntuvat kiehtovan ihmisiä. Tarut, sadut ja elokuvat vielä tänä lentokoneiden aikakautenakin ovat pullollaan hirviömäisen kokoisia lintuja, lentoliskoja, lohikäärmeitä ja ties millaisia siipiveikkoja. Yhteistä niille on se, että ne ovat tarpeeksi suuria kantamaan mukanaan ihmistä. Lentävän eläimen selässä ratsastaminen on niin kiehtova ajatus, että se näyttää toistuvan kerta toisensa jälkeen tarinoissa, joita tylsä todellisuus ei pääse rajoittamaan.

Suomalainen ukkoslintu Kokko, Persian mytologian Rok-lintu ja aasialaisten tarujen lohikäärmeet ovat vain muutamia vanhoja esimerkkejä siivekkäistä jättiläisistä. Tuoreempikin kulttuuriperintömme kuhisee niitä: Harry Potterissa lennetään hevoskotkilla ja siivekkäillä hevosilla, ja Näin koulutat lohikäärmeesi-elokuvan katsoneista suurin osa varmasti haaveilee omasta lohikäärmeestä. Avatarin siivekkäät ratsut näyttävät saaneen inspiraationsa lentoliskoista ja nelisiipisestä Microraptorista (kuva: Avatar Wiki).

toruk

Todellisen maailman siivekkäät tuottavat näiden olentojen jälkeen pettymyksen. Niin sykähdyttävä näky kuin suuri lentävä lintu onkin, niistä painavimmatkaan eivät yllä kuin hieman reiluun pariinkymmeneen kiloon. Kyhmyjoutsen ja isotrappi kuuluvat lentävistä linnuista painavimpiin. Siipien kärkivälissä mitaten suurimpia lintuja ovat taitavimmat liitäjät: korppikotkat, kondorit ja albatrossit. Kondorien ja korppikotkien siipiväli yltää kolmen metrin tienoille, ja suurimpien albatrossien jopa kolmeen ja puoleen metriin. Mikään näistä liitäjistä ei kuitenkaan paina kymmentä kiloa enempää.

isotrappiVielä 70-luvulla arveltiin, että joutsenet ja trapit kumppaneineen ovat väkisinkin suurimpia mahdollisia lentäviä eläimiä. Moisia väitteitä on sen jälkeen saatu nieleskellä, sillä fossiiliaineisto on paljastanut nykyisten lintujen olevan suoranaisia kirppuja menneiden aikojen hirviöihin verrattuna. Jatka lukemista ”Lentävät hirviöt, eli voiko linnulla ratsastaa?”