Petomainen mopsi, puujalkakettu ja muut nurinkuriset koiraeläimet

Pensaskoiria. Kuva: Josh More / Flickr.

Etelä-Amerikassa koiraeläimet tuntuvat tekevän kaiken päinvastoin kuin pitäisi. Siellä koiraeläimiä on ollut kaikkein lyhimmän ajan, mutta silti ne ovat monimuotoisempia kuin missään muualla.

Muualla isot koiraeläimet ovat petoja ja pienet kaikkiruokaisia, täällä päinvastoin. Muualla kesyt koirat kukoistavat ja villit erämaan eläimet ovat uhanalaisia, mutta Etelä-Amerikassa juuri kesyt on hävitetty maan päältä. Mikä koiramaailman hölmöläisten kylä tämä oikein on?

Koirakarhun valtakunta

Amphicyon astelee mioseenikauden Eurooppaa peittäneessä ikimetsässä.

Ennen vanhaan koirat olivat vielä kettuja, karhut susia ja tapiirit… no ne olivat tapiireja kuten aina.

Yleisön, tai tarkemmin sanoen yhden sitkeän lukijan, pyynnöstä kirjoitan nyt koirakarhuista (Amphicyonidae). Ne kukoistivat maailmassa ennen jääkausiaikaa ja muistuttivat suurin piirtein karhun, koiran ja leijonan risteymää. Tai ehkä ahmaa steroideilla. Niillä oli lyhyet jalat, notkea vartalo, pitkä häntä ja järeä, lihaksikas olemus.

Koirakarhut jakoivat lämpimän, rehevien metsien peittämän Euroopan äskettäin uutisissa olleen Suomusjärven Deinotheriumin kanssa. Voi hyvin olla, että eläimet kohtasivat toisensa elossa ollessaan. Kuten Deinotherium-norsu, myös koirakarhut katosivat, kun leppeä ilmastovaihe loppui ja maailma alkoi ajautua kohti nykyisiä ankaria olojaan.

Luiden lumoissa, osa 1

Osa 2, usein kysyttyjä kysymyksiä ja käytännön ohjeita.

Keräämme puolisoni kanssa eläinten kalloja. Niitä on rivissä kirjahyllyn päällä, ja tästä tuntuu jokaisella vieraalla riittävän mielipiteitä. Osaa hirvittää, mutta useimmat ovat uteliaita. Jotkut tulkitsevat kallot erikoisuuden tavoitteluksi tai  sisustuselementeiksi ja ehdottelevat naureskellen lemmikkipapukaijojen vaihtamista korppeihin, jotta ne sopisivat paremmin sisustukseen.

Meille kallot ovat luonnontieteellisiä näytteitä. Ne ovat kyllä omalla tavallaan kauniita, mutta ensisijainen arvo on se, mitä niistä voi oppia. Kallo kertoo entisen omistajansa biologiasta, elämästä ja kuolemasta, jos sitä vain osaa lukea.

Tässä ensimmäisessä kalloartikkelissa kerron, mikä niissä oikein kiehtoo. Mitä kallot kertovat biologiasta, evoluutiosta tai siitä, kuinka niiden kantaja koki maailman? Millaisen salapoliisintyön kautta selviää metsästä löytyneen kallon ikä tai kuolinsyy? Tässä artikkelissa ei ole vatsaavääntäviä kuvia, vain puhtaita luita.

Kummat koiraeläimet

Aloitan usein artikkelin toteamalla, että eläinryhmä se-ja-se on aliarvostettu ja siitä puhutaan aivan liian vähän. Tällä kertaa se ei käy mitenkään päinsä.

Koiraeläimet herättävät ehkä kaikista eläimistä voimakkaimpia tunteita. Olipa kyse sitten rotukoirista, terapiakoirista, sankarikoirista, keväisistä koirankakoista, ihmisten kimppuun hyökkäävistä pitbulleista tai susipolitiikasta, koiraeläimet ovat jatkuvasti otsikoissa. Mutta onhan koiria paljon muitakin kuin susi kesyine versioineen. Koiraeläimiä on maailmassa peräti 37 lajia, ja niiden lisäksi tunnetaan lähes parisataa sukupuuttoon kuollutta (kuva: Frank Finnin maalaus vuodelta 1909).

Luin vastikään koiraeläinspesialistikaksikon Xiaoming Wangin ja Richard Tedfordin kirjaa Dogs: Their Fossil Relatives & Evolutionary History. Vaikka tiesin sentään jotain koiraeläimistä aiemminkin, kirja aiheutti ahaa-elämyksiä melkein joka sivulla. Opin, että koirien tassujen rakenne liittyy olennaisesti siihen, miksi suuret koiraeläimet ovat väistämättä laumaeläimiä. Aasiassa elää sudenkokoinen koiraeläin, josta harva on koskaan kuullutkaan, ja Pohjois-Amerikassa vaelsi muinoin luita murskaava koira, joka näytti karhun kokoiselta rottwailerilta.