Mistä kilpikonnat tulivat?

Kuva: Pixabay.

Kilpikonna on kummallinen otus. En puhu nyt pelkästään niiden elämää suuremmista persoonallisuuksista, vanhan papan kurttuisesta naamasta ja hämmentävän intohimoisesta lisääntymiskäyttäytymisestä. Myös kilpikonnien anatomia on peräti outoa. Niiden kallot ovat piirteettömiä laatikoita, joissa on nokka kuin linnulla eikä hampaita lainkaan. Eräät lajit virtsaavat suunsa kautta, kun taas toiset ovat kuuluisia kyvystään hengittää kloaakkinsa avulla. Ja toisin kuin kaikilla muilla eläimillä, kilpikonnan hartiat sijaitsevat sen rintakehän sisäpuolella. Mitä ihmettä, evoluutio?

Ovatko kilpikonnat sukua liskoille, krokotiileille vai jollekin ihan muulle? Kilpiniekkojen evoluutiohistoria on ollut selkärankaispaleontologian kiperimpiä kysymyksiä, mutta viime vuosina fossiililöydöt yli 200 miljoonan vuoden takaa ovat valaisseet arvoitusta.

(Tämä artikkeli on julkaistu myös Herpetomania-lehden numerossa 3/2018.)

Kilpikonnauutisia Suomesta ja maailmalta

Titaanileukainen kilpikonna. Kuva: Btech.

Tänään on Reptile Awareness Day, kansainvälinen matelijoille omistettu teemapäivä. Ajatuksena on levittää tietoisuutta paitsi matelijoiden kiehtovuudesta (vaikka tottahan kaikki jo tietävät, että matelijat ovat kiehtovia?) että suomuisia ystäviämme uhkaavista vaaroista ja niiden tulevaisuuden eteen tehdystä työstä.

Päivän kunniaksi poimin tänä vuonna Herpetomania-lehden uutispalstalle kirjoittamiani paloja kilpikonnien suojelusta. Kilpikonnat ovat tässä blogissa pahasti aliedustettuina, joten tutustutaanpa batagurkilpikonnan suojeluun Myanmarissa, kilpikonnien salakuljetukseen Oulussa ja nykyteknologian avulla pelastuneeseen valekarettikilpikonnaan.

Viikon vikatikki: sarvekas kilpikonna

Kilpikonnien sukupuu jakautuu kahteen suureen päähaaraan: sivu- ja pystytaivuttajiin. Nimi kertoo, mihin suuntaan näiden eläinten kaula taipuu, kun ne vetävät päänsä kilven suojiin. Jako on ikivanha, peräisin dinosaurusten ajalta.

Vain pari tuhatta vuotta sitten maailmassa oli vielä kilpikonnia, jotka eivät kuuluneet kumpaankaan päähaaraan, vaan niitäkin vanhempaan muinaisten kilpikonnien kehityslinjaan. Esihistoriallisilta ne totta vie näyttivätkin sarvineen ja piikikkäine häntineen. Mittaa niillä oli jopa kaksi ja puoli metriä.

Sitten… me söimme ne.

Viikon outo eläin: kilvetön kilpikonna

Merinahkakilpikonnaa (Dermochelys coriacea) voisi äkkiseltään luulla vain yhdeksi merikilpikonnaksi muiden joukossa, mutta silloin on pahasti hakoteillä. Se on niin outo, että se luokitellaan ylhäisessä yksinäisyydessään oman heimonsa ainoaksi lajiksi. Se poikkeaa muista merikilpikonnista – ja itse asiassa kaikista muista matelijoista – niin monella tavalla, että niistä on parasta tehdä lista (kuva: NOAA).