Rauhankyyhkystä lentäväksi rotaksi

Ei liene toista niin aliarvostettua lintua kuin kesytetty ja jälleen hylätty kalliokyyhky, pulu. Se on niin tuttu, tavallinen ja runsaslukuinen, että harva tulee edes katsoneeksi kauniin metallinhohtoisia höyheniä tai ajatelleeksi, miten tämä subtrooppisten seutujen lintu oikein on Suomeen päätynyt.

”Siivekäs rotta” on mielenkiintoinen ja vivahteikasta elämää elävä, huomattavan älykäs lintu, jonka sopeutuvuutta voi vain ihailla. Se pariutuu eliniäkseen, ruokkii poikasiaan kuuluisalla linnunmaidolla ja osaa kotiin pitkienkin matkojen takaa. Ihmiskunnalle se on viime kymmenen tuhannen vuoden aikana ehtinyt tehdä sen mittakaavan palveluksia, etteivät kyyhkyjen toisessa maailmansodassa ansaitsemat 32 urhoollisuusmitalia ja sotaveteraaneille veistetyt pikkuruiset jalkaproteesit riitä edes alkuun sen korvaamiseksi.

Olen jo pidemmän aikaa hautonut kesykyyhkystä kirjoittamista. Ilmeisesti niistä ehti kertyä turhankin paljon sanottavaa, mutta tässä se nyt on kaikkine sivurönsyineen: Planeetanihmeiden suuri Kaikki puluista -kooste.

Tunti kaupunkiluonnossa

Sain Villikatajalta Tunti luonnossa -haasteen, joka on itse asiassa Retkipaikan toukokuinen kuvakilpailu. Sen idea on viettää tunti luonnossa ja napsia kuvia näkemästään.

Koska luonnossa liikkuminen tutkitusti rentouttaa ja laskee verenpainetta, mikä sen parempi ajankohta kuin keskellä työpäivää? Tänään kirjoittaminen takkuili, selkää särki ja huomasin tuijottelevani haikeasti ulos auringonpaisteeseen. Niinpä pakkasin kameran reppuun, nappasin lähimarketista eväät ja lähdin katsomaan, minne jalat minua vievät. Tapasin muun muassa tämän ilmeisen äreällä tuulella olleen naarastelkän ja totesin, ettei minusta ole vieläkään salaperäisesti muotoutunut erähenkistä reippailijaa.

Urbaania luontoretkeilyä

Minusta kaupunkiekologia on aina ollut kiehtovaa. Pohjimmiltaanhan kaupungit ovat vain yksi uusi elinympäristö, vaikka aika erikoinen sellainen. On mielenkiintoista, mitkä lajit sopeutuvat nopeimmin kaupunkielämään, alkavat sietää ihmistä naapurinaan tai suorastaan käyttävät meitä ihastuttavan röyhkeästi hyväkseen. Ilahdun joka kerta, kun saan vastaan tallustelevalta varikselta osakseni ylenkatseellisen silmäyksen sen sijaan, että se pyrähtäisi pakoon kuin villieläin maaseudulla.

Olen viime päivinä nauttinut pääkaupunkiseudun aurinkoisesta kevätsäästä seikkailemalla kameran kanssa Viikin luonnonsuojelualueella ja Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan ulkotarhoissa. Tässä siis tulos: keväisiä valokuvia ja tiedonmurusia kaupunkieläimistä.

Lähiluonnossa

Mytologian ja esihistorian yhteyksiä pohtiva artikkeli on työn alla, mutta sitä odotellessa pieni valokuvakooste. Olen tänä kesänä viettänyt vielä tavallistakin enemmän aikaa heinikoissa kahlaten ja pusikoissa ryömien, joten valokuvia lähiluonnon pienemmistä ja huomaamattomammista eliöistä on kertynyt. Aina jännittävien eläinten ja kauniiden näkymien perässä ei tarvitse matkustella suureen maailmaan. Riittää, kun istahtaa takapihalla hetkeksi alas ja katsoo ympärilleen.