Koirakarhun valtakunta

Amphicyon astelee mioseenikauden Eurooppaa peittäneessä ikimetsässä.

Ennen vanhaan koirat olivat vielä kettuja, karhut susia ja tapiirit… no ne olivat tapiireja kuten aina.

Yleisön, tai tarkemmin sanoen yhden sitkeän lukijan, pyynnöstä kirjoitan nyt koirakarhuista (Amphicyonidae). Ne kukoistivat maailmassa ennen jääkausiaikaa ja muistuttivat suurin piirtein karhun, koiran ja leijonan risteymää. Tai ehkä ahmaa steroideilla. Niillä oli lyhyet jalat, notkea vartalo, pitkä häntä ja järeä, lihaksikas olemus.

Koirakarhut jakoivat lämpimän, rehevien metsien peittämän Euroopan äskettäin uutisissa olleen Suomusjärven Deinotheriumin kanssa. Voi hyvin olla, että eläimet kohtasivat toisensa elossa ollessaan. Kuten Deinotherium-norsu, myös koirakarhut katosivat, kun leppeä ilmastovaihe loppui ja maailma alkoi ajautua kohti nykyisiä ankaria olojaan.

Luolakarhun todellinen klaani

Luolakarhu Juravuorten kesässä.

Jääkauden eläimissä vilahtelee tiuhaan sana luola: on luolaleijonaa, luolahyeenaa ja luolamiestä. Useimmat näistä otuksista eivät olleet erityisen kiinnostuneita luolista, vaikka toki käyttivät suojaa, kun sellainen kohdalle osui. Luoliin joutuneilla luilla oli kuitenkin hyvät mahdollisuudet säilyä nykypäivään, joten sieltä niitä yleensä löydetään.

Yksi on poikkeus. Eurooppalaisen luolakarhun nimessä ”luola” on hyvästä syystä. Luolakarhu oli vaikuttava jääkauden otus, joka koossa kilpaili suurimpien elävien karhujen kanssa, mutta maineensa veroinen suurpeto se ei ehkä ollut. Luulöydöt antavat kuvan pikemminkin kaltoinkohdellusta nalle-ressukasta.