Kirja-arvio: tuhannen ja yhden lajin tarinat

Aina välillä luulen, että tiedän aika paljon luonnosta. Hallitsenhan sentään evoluution ja ekologian perusperiaatteet, tunnistan suurimman osan Suomen selkärankaisista (ainakin jos saan katsoa rauhassa) ja olen vuosien varrella imuroinut päähäni hämmentävän määrän nippelitietoa sieltä täältä. Halusitko tietää genomin koon evoluutiosta dinosauruksilla vai petunioiden taipumuksesta lihansyöntiin?

Sitten luin Metsän salainen elämä -kirjan ja muistin taas, etten tiedä mistään mitään. Kaikki vuosien varrella muistilokeroin upottamani tieto on vain mitä kevein pintaraapaisu. Kirja avaa huikeita näkymiä suomalaisten metsän maan hiljaisiin – olentoihin, joilla on sellaisia viehättäviä nimiä kuin salasyöjät, kiilurit, sudenmaidot ja pitsikät. Vasta, kun tietää edes jotain, voi ymmärtää kuinka vähän tietää. Ja se vasta kiehtovaa onkin.

Lähiluonnossa

Mytologian ja esihistorian yhteyksiä pohtiva artikkeli on työn alla, mutta sitä odotellessa pieni valokuvakooste. Olen tänä kesänä viettänyt vielä tavallistakin enemmän aikaa heinikoissa kahlaten ja pusikoissa ryömien, joten valokuvia lähiluonnon pienemmistä ja huomaamattomammista eliöistä on kertynyt. Aina jännittävien eläinten ja kauniiden näkymien perässä ei tarvitse matkustella suureen maailmaan. Riittää, kun istahtaa takapihalla hetkeksi alas ja katsoo ympärilleen.

Sri Lankan hyönteiset ja hämähäkit

Jos on viettänyt suurimman osan lapsuutensa kesiä pyydystäen kaikkea vastaantulevaa kuusi- ja kahdeksanjalkaista, ei vanhasta tavasta pääse koskaan ihan kokonaan eroon. Matkoilla se herää aina uudelleen eloon, kun tutut hyönteiset vaihtuvatkin aivan uusiin lajeihin. Tropiikissa ne ovat vielä isompia, värikkäämpiä ja nopeampia kuin meillä Suomessa. Maltoin sentään vaihtaa haavin kameraan, mutta muuten rymistelin rantojen niityillä ja pensaikoissa kuin viisivuotiaana.

Suolla seikkailua

Järki estä ihmisen lasta

luontokartoittajaksi joutumasta

Eli tulipa taas opittua, mitä minusta ei tule isona. Kiitos Lilyn, olemme viikonlopun aikana eksyneet suolle kuutisen kertaa, saaneet lukemattomia puremia ja pistoja (tyhjennetystä hyttyskarkotepullosta huolimatta), rämpineet harvennettujen puunrunkojen, suonsilmäkkeiden ja teräväreunaisten ansakuoppien keskellä. Onneksi myös näimme jänniä asioita ja opimme paljon muutakin kuin sen, ettei luontokartoitus ole kummankaan unelma-ammatti. Tässä vähän retken valokuvasatoa, siis ojitettujen soiden antia Keski-Suomesta.