Halloween-huuhaa: lohikäärmeiden evoluutio

Kolmipäinen slaavilainen lohikäärme. Ivan Bilibin, 1912 (Public Domain).

Tämän blogin pitkäaikaisimmat lukijat ehkä muistavat vuonna 2011 halloweenin alla vietetyn huuhaaviikon, jonka aikana kirjoitin zombien epidemiologiasta, Loch Nessin hirviöstä ja ihmissusien harjoittamasta kestävästä metsästyksestä. Hyviä muistoja verestääkseni kerron tällä kertaa lohikäärmeiden evoluutiosta.

Hyllyssäni on Ursula LeGuinin teos Kertomuksia Maamereltä*, jonka esipuhe päättyy sanoihin

Kaikki muuttuu: kirjailijoihin ja velhoihin ei aina voi luottaa: eikä kukaan osaa selittää lohikäärmettä

Tämänhän voisi ottaa haasteena, eikö totta?

Huuhaaviikko I: zombibiologiaa

Halloweenin kunniaksi tämän viikon artikkelit käsittelevät mytologiaksi tai suoranaiseksi huuhaaksi luultujen ilmiöiden tieteellistä taustaa.

Zombit eli elävät kuolleet on helppo tunnistaa jo kaukaa laahustavasta kävelystään ja vaihtelevissa hajoamisen asteissa olevasta anatomiastaan. Usein tosin haju varoittaa niiden läheisyydestä jo hyvissä ajoin ennen näköyhteyttä. Jo kauan on tiedetty, että zombeilla on tapana esiintyä laajoina epidemioina, mutta ilmiön syistä on esitetty lukuisia arvauksia: yleisimpiä ehdokkaita ovat olleet erilaiset virukset, mutta myös muun muassa säteilyä ja kuolemankaltaisen tilan aiheuttavia lääkkeitä on ehdotettu.

Totuus on tässäkin asiassa tarua kiehtovampi: zombeja tuottaa tiehytmadon (Neofasciola zombie) ja lyssaviruksen (Lyssavirus trematodus) symbioottinen liitto.