Eksoottinen Britannia

8120140468_bb6c056539_z
Here be dragons. Kiinanmuntjakki Thetfordissa, Itä-Englannissa. Huomaa pienet sapelihampaat. Kuva: Andrew-M-Whitman / Flickr. CC 2.0-lisenssi.

Iso-Britannia on todellinen eliömaantieteen risteyspaikka, vieraslajien päärautatieasema. Juuri britit kuljettivat kaneja ja kettuja Australiaan, kärppiä Uuteen-Seelantiin ja yrittivät vapauttaa kaikki Shakespearen näytelmissä mainitut linnut Pohjois-Amerikkaan.

Liikennettä on riittänyt myös toiseen suuntaan. Brittein saarten nykyinen eläimistö onkin lievästi sanoen erikoinen. Tiesitkö, että Lontoon hulinassa elää papukaijoja ja kenguruita? Englannin maaseudulla on puolestaan mahdollista tavata väliamerikkalainen koati, sysimusta joutsen ja koirankokoinen sapelihampainen kauris. Jatka lukemista ”Eksoottinen Britannia”

Mainokset

Viikon outo eläin: kärsäkäs sarviniekka

hirvenkärsä

Hirvi on suomalaisille niin itsestäänselvä eläin, että harvoin tajuaa, kuinka omituinen se oikeastaan on. Hirven kyömynenä on kaikille tuttu, mutta kuinka moni on tullut ajatelleeksi, että se on itse asiassa kärsä? Lihaksikas, pehmeä nenänpää on rakenteeltaan samantapainen kuin tapiirien, ja onpa sitä verrattu jopa norsun kärsään.

Voi olla, että hirven suuret, kääntyvät sieraimet antavat sille eräänlaisen stereohajuaistin, jonka avulla se voi päätään kääntämättä aistia hajujen tulosuunnan. Nenä on kuitenkin tarpeettoman monimutkainen laitos tähänkin tarkoitukseen: sierainten sisällä on valtava määrä rustoja, monimutkaisia lihaksia ja pehmeitä rasvatyynyjä, jotka ovat muilla hirvieläimillä paljon pienemmät tai puuttuvat kokonaan. Todennäköisimmin niiden tehtävä on sulkea sieraimet, kun hirvi sukeltaa.

Niin, hirveäkin voisi hieman kaunistellen kutsua vesieläimeksi, etenkin sen pohjoisamerikkalaisia alalajeja. Meikäläinenkin hirvi kyllä syö kesäisin mieluusti vesikasveja, ja tässä puuhassa usein upottaa kärsänsä veden alle, mutta Pohjois-Amerikan hirvet ovat tehneet siitä taiteenlajin. Ne eivät kesäisin juuri koskaan poistu vesien läheisyydestä, saattavatpa sukeltaa jopa viiden metrin syvyyteen kasvien perässä.

Hirven erikoinen nenä suljettavine sieraimineen siis mahdollistaa vesikasvien syömisen, eikä sillä siinä puuhassa juuri ole kilpailijoita. Tämä keksintö on hirvieläinten joukossa melko lailla ainutlaatuinen, ja evoluution aikaskaalassa hyvin nuori: nykyisenkaltainen hirvi ilmestyy fossiiliaineistoon vasta alle sata tuhatta vuotta sitten, ja sitä edeltäneillä Cervalces-suvun lajeilla (varsin kirjaimellisesti ”peurahirviä”, näyttiväthän ne peuran ja hirven välimuodoilta) ei vastaavaa nenää ollut. Ehkä hirvi onkin uuden sukeltavien sorkkaeläinten sukuhaaran kantaisä.

Kiitokset ideasta tähän outoon eläimeen menevät Riverianalle, joka viattomasti kysyi, meneekö hirven nenään vettä kun se syö vesikasveja. Tärkeimpänä lähteenä toimi Cliffordin & Witmerin (2004) artikkeli. Witmerin laboratorio Ohion yliopistossa on kuuluisa erilaisista päiden anatomiaa käsittelevistä tutkimuksistaan, joista monien tulokset ovat saatavilla upeina kuvina tai videoina. Klikkaa linkkiä, jos haluat nähdä vaikkapa interaktiivisen läpinäkyvän strutsinpään.