Yksi iso vai monta pientä? Jättisolu putkessa ja muita erikoisia ratkaisuja

acetabularia viherlevä green algae maija karala

Koulussa opetettiin, että on olemassa tuttujen monisoluisten eliöiden lisäksi yksisoluisia, jotka ovat mikroskooppisen pieniä.

Monisoluisilla on erilaisia soluja, jotka ovat erikoistuneet eri tehtäviin. Monisoluisuus ei välttämättä kehity aivan käden käänteessä, sillä täytyyhän joidenkin solujen luopua oikeudesta lisääntyä. Se on kuitenkin kaiken näkyvän kokoisen elämän edellytys. Käytännössä monisoluisia, ja siten näkyvän kokoisia ovat lähinnä kasvit, eläimet, sienet, ja osa levistä.

Yksisoluisillehan massiiviseen kokoon kasvaminen on mahdotonta, yksinkertaisesti koska solulla täytyy elääkseen olla tarpeeksi pinta-alaa suhteessa tilavuuteensa. Mitä isommaksi solu kasvaa, sitä pienemmäksi sen pinta-ala käy suhteessa soluliman määrään, kunnes se ei enää ehdi ottaa ympäristöstään tarpeeksi aineksia ja joko nääntyy nälkään tai tukehtuu. Toinen ongelma on, että etäisyys tumasta solun muihin osiin kasvaa, joten tuman tuottamat proteiinit ehtivät tehtäviinsä yhä pidemmällä viiveellä. Niinpä solut ovat ja pysyvät mikroskooppisina.

… Vai kuinka? Yleensä kyllä, mutta kuten tavallista, luonto taipuu huonosti niihin siisteihin lokeroihin, joita oppikirjojen kirjoittajat joutuvat käyttämään. Maailmassa on kaikenlaisia kummajaisia, joita ei osaisi villeinkään mielikuvitus keksiä. Vai miltä kuulostaisi synnyttävä bakteeri tai ongelmia ratkova limapallero? Jatka lukemista ”Yksi iso vai monta pientä? Jättisolu putkessa ja muita erikoisia ratkaisuja”

Mainokset

Evoluutio nikkaroi autotallissa

Richard Dawkins kirjoitti aikoinaan osuvasti, että evoluutio ei toimi kuin insinööri, vaan pikemminkin kuin autotallissa puuhaava näpertelijä. Insinööri suunnittelee tuotteensa huolellisesti etukäteen, hankkii sitä varten parhaat mahdolliset materiaalit ja pyrkii mahdollisimman tehokkaasti toimivaan lopputulokseen. Sen sijaan näpertelijä käyttää kulloinkin tarjolla olevia tarvikkeita: vanhan polkupyörän osia, narunpätkiä, kattopellin kappaleita. Mitenkuten toimivaksi kasattua tuotetta sitten korjaillaan ja täydennetään aina kulloisenkin tarpeen mukaan.

Pidin vertauksesta silloin, kun teini-ikäisenä luin sen jostakin Dawkinsin vanhoista kirjoista (olisiko se ollut Sokea kelloseppä?). Oikeastaan pidän siitä edelleen: se havainnollistaa sekä evoluution toimintatapaa että lopputuloksia hyvin. Vaikka useimmat eliöt ovat näennäisesti täydellisen, hyvin suunnitellun näköisiä, tarkemmin katsellen niistä alkaa paljastua yhä enemmän näpertelyn merkkejä. Elävät olennot ovat täynnä mitenkuten sovellettuja virityksiä, suunnitteluvirheitä, tarpeettomia yksityiskohtia ja muuta hauskaa. Ne ovat kuin näpertelijän rakentama laite, jota on vuosien varrella korjailtu toimittamaan vaihtelevia tehtäviä. Juuri se niistä tekeekin niin kiehtovia.

Tutuin ja helpoiten lähestyttävä esimerkki näpertelystä on tietenkin ihminen itse. Jatka lukemista ”Evoluutio nikkaroi autotallissa”