Aika, jolloin apinoilla oli suomut

Triaskausi, 251-199 miljoonaa vuotta sitten, oli mielenkiintoista aikaa. Se alkoi maailmanhistorian suurimmasta massasukupuutosta, joten se oli monelle eliöryhmälle nopean levittäytymisen aikaa. Triaskauden loppuun tultaessa dinosaurukset ja lentoliskot olivat vieneet voiton dominoisina ryhminä, mutta suurena osana triaskautta mitään selvää johtoryhmää ei ollut. Niinpä outoja muotoja kehittyi mitä erilaisimmissa ryhmissä. Yksi omituisemmasta päästä oli matelijaryhmä, joka tunnetaan nimellä Avicephala, linnunpäiset.

Nämä otukset olivat varsin pieniä ja jokseenkin liskomaisia, mutta niiden kallot muistuttivat hämmästyttävästi lintujen kalloja. Tähän ryhmään kuuluu muutamia pidentyneillä kylkiluillaan liitäneitä lajeja (ei niin outoa kuin miltä se kuulostaa – nykyiset Draco-suvun liskotkin tekevät niin), sekä mysteerinä pysyttelevä Longisquama. Kiehtovimpia ovat kuitenkin Drepanosauridae-heimon lajit, joita on kutsuttu myös apinaliskoiksi – ja hyvästä syystä. Tosin liskoja ne eivät ole, vaan luultavasti läheisempää sukua krokotiileille. Jatka lukemista ”Aika, jolloin apinoilla oli suomut”

Geenit, monimutkaisuus ja tehokkuus

Lintuteema jatkukoon. Tällä kertaa seikkailen lintujen äärimmäisen kiehtovan ja oudon genetiikan parissa. Suuri osa kirjoittamastani on minullekin uutta, ja olenkin taas oppinut melkoisesti kahlattuani illan nettiä. Toivottavasti pysyn kuitenkin riittävän selväsanaisena, jotta vähemmän biologitkin saavat selvää intoilustani (kvesaali täältä).kvesaali

Genomilla tarkoitetaan tietyn eliön kaikkea perimäainesta, yleensä siis DNA:ta. Genomin koko mitataan usein DNA:n painona per solu. Tietyn eliölajin genomin kokoa pikogrammoina mitattuna kutsutaan C-arvoksi. C-arvoja opittiin mittaamaan jo ennen viime vuosisadan puoltaväliä. Tuntuu tietysti loogiselta, että monimutkaisemmilla eliöillä olisi suurempi genomi, koska niiden täytyi varastoida siihen enemmän informaatiota, eikös? Tulokset kuitenkin näyttivät jotakin ihan muuta. Ihmisellä ei ole sen suurempi genomi kuin hiirelläkään. Sen sijaan mitättömällä keuhkokalalla ja jopa monilla kasveilla oli tavattoman paljon suurempi genomi kuin meillä ihmisillä. Ilmeni myös, että linnuilla on hyvin pieni genomi nisäkkäisiinkin verrattuna. Bakteerien genomit olivat kyllä pieniä, mutta monisoluisilla eliöillä genomin koko ei lainkaan korreloinut monimutkaisuuden kanssa. Jatka lukemista ”Geenit, monimutkaisuus ja tehokkuus”

Ihmeelliset höyhenet

Sulat ja höyhenet ovat kenties kauneimpia evoluution keksintöjä. Kuten monet luonnon nerokkaat keksinnöt, nekin ovat perusrakenteeltaan yksinkertaisia, mutta rakenne toistuu riittävän monta kertaa saadakseen aikaan monimutkaisen kokonaisuuden. Höyhenet ovat lämpöeristeinä ylivertaisia meidän karvoihimme verrattuna, lujuuteensa nähden erittäin kevyitä ja esiintyvät kaikissa sateenkaaren väreissä. Niitä voi käyttää eristeen lisäksi suojavärinä, koristuksina, tuntokarvoina, silmäripsinä, lumikenkinä, märkäpukuna ja vieläpä lentämiseenkin. Uikut syövät omia untuviaan tehdäkseen niiden avulla puoliksi sulaneesta kalasta kätevästi poikasille oksennettavia pellettejä. Muun muassa haikaroilla, kyyhkyillä ja papukaijoilla on jatkuvasti kasvavia jauheuntuvia, jotka hajoavat talkkimaiseksi, vettä hylkiväksi jauheeksi suojaamaan höyhenpeitettä. Eteläamerikkalainen puuhkatanssija pystyy jopa laulamaan siipisulkiensa avulla (video tästä hienosta linnusta).

Mutta mitä nämä lintujen sarveiskoristukset oikein ovat, miten ne rakentuvat ja mistä ne ovat peräisin? Näihin kysymyksiin pureuduin tänään, kun kandin palauttamisen jälkeinen aika alkoi ja saan taas touhuta omiani hyvällä omallatunnolla. Keräsin ympärilleni kirjallisuutta, kokoelman erilaisia sulkia ja höyheniä sekä kameran.

Jatka lukemista ”Ihmeelliset höyhenet”

Ihmiset ja kadonnut megafauna

Ihminen ei ole muusta luonnosta erillään, vaikka ihmiset ovatkin parhaansa mukaan yrittäneet niin itselleen vakuuttaa. Me olemme laji muiden joukossa, yksi haara kädellisten sukupuussa. Onhan meissä tietysti asioita, jotka ovat ainutlaatuisia, tai ainakin pidemmälle hiottuja kuin millään muulla eläimellä: tulen käyttö, puhekieli, vaatteet ja pilvenpiirtäjät, uskonnot, luonnontieteet, runous, ydinaseet, kyky kesyttää muita lajeja. Olemme varsin kiehtovia eläimiä. Yksi meidät erityisiksi tekevä piirre on se, että meillä on enemmän valtaa muiden lajien elämään kuin millään muulla yksittäisellä eliöllä. Sen, että kykenemme ymmärtämään sekä muiden elämänmuotojen arvon että oman vaikutuksemme niihin, pitäisi johtaa vastuullisuuteen. Kuitemetsästäjä-keräilijänkin olemme läpi lajimme historian aiheuttaneet tuhoa kaikkialla minne menemme. (kuva: taiteilijan näkemys muinaisesta eurooppalaisesta koirineen, BBC) Jatka lukemista ”Ihmiset ja kadonnut megafauna”

Sähkön aistintaa

On vaikeaa kuvitella, millaisina maailman havaitsevat sellaiset eläimet, joilla jokin aisti on verrattomasti parempi kuin meillä ihmisillä. Mitä koira haistaa, haukka näkee tai lepakko kuulee? Tämä on kuitenkin lastenleikkiä verrattuna siihen, millaista on yrittää ymmärtää meiltä täysin puuttuvia aisteja. Sellaisia ovat esimerkiksi kylkiviiva-aisti, magneettiaisti ja sähköaisti. Näistä keskityn nyt ihmettelemään sähköaistia. Jatka lukemista ”Sähkön aistintaa”

Arvaamattoman paljon tarinaa meduusoista

Vakaana aikomuksenani oli kirjoittaa lyhyt, ajankohtainen juttu meduusapopulaatioiden kasvusta, sen mahdollisista syistä ja vaikutuksista ihmisiin ja ekosysteemeihin. Juttu vaati kuitenkin ehdottomasti vähän taustatietoa siitä, millaisia otuksia meduusat oikein ovat, ja ennen kuin huomasinkaan, oli näistä lonkeroniekoista kehkeytymässä kokonainen artikkeli ilman sanaakaan populaatioista. Tämä artikkeli kertoo siis meduusoista. Soveltavammat kysymykset tulevat käsittelyyn todennäköisesti seuraavassa postauksessa. (muoks. no, ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa) Jatka lukemista ”Arvaamattoman paljon tarinaa meduusoista”

Ostinpa sitten kaloja

Eläinkaupat ovat äärimmäisen vaarallisia paikkoja. Vaikka niihin kuinka menisi vakaana aikomuksenaan ostaa vain nopeasti vähän pakollisia tarvikkeita, aina sitä huomaa seisovansa tunnin jos toisenkin jonkin häkin tai lasilaatikon edessä kuolaamassa taas uutta eläintä. Yleensä kuolauksen kohteet ovat jotakin sen verran utopistista, ettei ajatus niiden ostamisesta tule kysymykseenkään: viime aikoina esimerkiksi kameleontteja, chinchilloja, norsukaloja tai jättiläistuhatjalkaisia.

Tällä kertaa kävi huonommin. Jatka lukemista ”Ostinpa sitten kaloja”

Mitä dinosaurukset eivät olleet

Dinosaurukset lienevät suurelle yleisölle kaikkein tutuimpia esihistoriallisia eläimiä. Niistä on tehty lukuisia dokumentteja, kirjoja ja elokuvia. Kuitenkin monelle tuntuu olevan yhä epäselvää, mitä ja millaisia dinosaurukset oikein olivat. Usein dinosauruksiksi näkee kutsuttavan kaikkia suuria, matelijannäköisiä muinaiseläimiä, mutta näinhän asia ei suinkaan ole. Esimerkiksi siipisaurit (Pterosauria) ja kalaliskot (Ichthyosauria) eivät olleet dinosauruksia. Tarkka määritelmä on seuraava: varpusen ja Triceratopsin viimeinen yhteinen esi-isä, ja kaikki siitä polveutuvat eläimet ovat dinosauruksia. Dinosaurusten sukupuun kaikkien päähaarojen varhaiset edustajat olivat pienehköjä, hentorakenteisia kokonaan tai osittain kahdella jalalla liikkuvia eläimiä. Ryhmän pitkän valtakauden mittaan niistä on ehtinyt kuitenkin kehittyä mitä mielikuvituksellisimpia muotoja, haarniskoiduista jättiläiskasvinsyöjistä kolibreihin.

Jatka lukemista ”Mitä dinosaurukset eivät olleet”

Tästä se alkaa

Blogin kirjoittaminen nimittäin.

Tässä blogissa tarkoitukseni on kirjoittaa milloin mistäkin ajatuksia herättävästä aiheesta. Pääosin kyse on elämästä ja sen evoluutiosta Maa-planeetalla, ihmisen suhteesta muuhun luontoon ja monesta muusta aiheesta lähestyttynä enemmän tai vähemmän tieteellisestä vinkkelistä. Kyseessä on siis eräänlainen epävirallinen tiedeblogi. Koska en ole mikään oikea tieteentekijä, otan vapauden sortua myös ajoittaiseen epätieteellisyyteen. Tekstiä saattaa siis ilmaantua vaikkapa harrastuksistani, kuulumisistani tai täysin asiaankuulumattomista yhteiskunnallisista hajatelmista.

Ja siltä varalta että tänne eksyy muitakin kuin tuttuja, kukas minä sitten olen?

Olen ekologian ja evoluutiobiologian opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Opiskelualani lisäksi olen kiinnostunut kaikenlaisesta luonnontieteisiin liittyvästä, mutta erityisesti elollisesta luonnosta sen loputtomissa muodoissa. Harrastan muun muassa akvaarioita ja trooppisia kasveja, ja olen itsepäisen tietämätön siitä ilmeisestä tosiasiasta, että vain pienet pojat tykkäävät dinosauruksista. Kuten oikean biologin kuuluu, kerään kämppiksen riemuksi kotiini myös kuolleita eläimiä ja niiden osia; erityisesti sulkia, kalloja ja fossiileja poimin talteen aina tilaisuuden tullen. Kaikenlaisten elävien olentojen (paitsi ihmisten) piirtäminenkin kuuluu vakituisiin ajanviettotapoihin.  Luen paljon tieteellistä ja populaaritieteellistä kirjallisuutta (ja niiden vastapainona fantasiaa), ja olen laajemminkin kiinnostunut tieteen popularisoinnista. Siitä  kiinnostuksesta taisi saada alkunsa myös tämä blogi.