Krokotiilit: oudompia kuin päälle päin näyttää

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta krokotiili?

Useimpien mieleen tulee varmaankin jotakin tällaista. Kuvassa on kaksi niilinkrokotiilia, jotka kuvasin Bakaussa, Gambiassa. Ne, kuten muutkin elävät sukulaisensa, ovat suuria, ryömiviä matelijoita. Ne viettävät suurimman osan ajastaan auringossa paistatellen tai veden alla saalista odotellen. Makoilevat krokotiilit ovat tuttuja niin luontodokumenteista kuin eläintarhoistakin. Ne ovat vaihtolämpöisiä ja elävät vain lämpimillä seuduilla. Kaiken kaikkiaan ne vaikuttavat oikeilta matelijan prototyypeiltä.

Siveyttä ja uskollisuutta eläinkunnassa

Yksiavioisuudella eli monogamialla tarkoitetaan sitä, että kaksi yksilöä pariutuvat pidempiaikaisesti keskenään tuottaakseen jälkeläisiä. Ennen elinikäistä yksiavioisuutta pidettiin eläinkunnassa yleisenä, luonnollisena asiaintilana. Sillä oli näppärää perustella vaatimusta ihmistenkin yksiavioisuudesta; sehän on luonnollista ja oikein. Kuten arvata saattaa, metsäänhän tässä mentiin.

Yhteyttävät ystävämme

Kasvit ovat maaekosysteemien perusta. Käytännöllisesti katsoen kaikki muiden elämänmuotojen käyttämä energia on peräisin niiden sitomasta auringonvalosta. Kasvien määrästä ja laadusta riippuu suoraan se, millaisia eläimiä ja kuinka paljon alue voi elättää. Kasvit ovat käytännöllisesti katsoen luoneet nykyisenkaltaisen maailman muuttamalla ilmastoa, ilmakehän koostumusta ja tietenkin vielä radikaalimmin maisemaa. Sitä oudompaa onkin, ettei niiden evoluutiosta juurikaan puhuta alan tiedepiirien ulkopuolella.

Mistä kasvit siis tulivat, milloin ja miksi? Millaisia ensimmäiset kasvit olivat? Katsotaanpa.

Vuosi 2009 fossiileina, osa 2: ei-enää puuttuvat linkit

Vuosi 2009 oli myös välimuotofossiilien kannalta antoisaa aikaa, ja ”puuttuvia linkkejä” on taas muutama vähemmän. Tässä kohtaa voisi tietenkin huomauttaa, ettei mitään välimuotoja ole olemassakaan, vaan jokainen eläinlaji on oma, itsenäinen ja sellaisenaan valmis yksikkönsä. Se, että niistä myöhemmin kehittyy jotakin muuta, ei tarkoita että ne itsessään olisivat olleet mitenkään keskeneräisiä. Toisaalta kaikki koskaan eläneet eliöt ovat olleet välimuotoja esi-isiensä ja jälkipolvien välillä, elleivät ole sitten päätyneet sukupuuttoon.

Vuosi 2009 fossiileina, osa 1: uudet dinosaurukset

Paleontologian kultakausi jatkui myös vuonna 2009. Fossiililöytöjä tehdään nyt enemmän kuin koskaan, ja myös uusia keinoja tutkia ja tulkita löytöjä tulee teknologian kehityksen mukana yhä enemmän. Viime vuonnakaan ei uusista löydöistä ollut pulaa. Niitä näkyi paljon uutisissa, mutta vielä enemmän jäi tietenkin suurelta yleisöltä piiloon. Tässä artikkelisarjassa käyn läpi hieman pintaa vuoden 2009 löydöistä paleontologian saralla. Kuvassa Gaston Designs -firman valos tänä vuonna löytyneen Minotaurasauruksen kallosta.

Linnut, jotka päättivät alkaa mehiläisiksi

Kolibrit ovat lintujen kirjavasta joukosta ehdottomasti kiehtovimpien joukossa. Nämä pikkuruiset lentävät jalokivet ovat höyhenekkäitä vastineita päiväperhosille sekä elintapojensa että väriensä puolesta, mutta luonteeltaan aivan erilaisia. Asteekit arvostivat näiden lintujen energisyyttä ja tulista luonnetta niin paljon, että kantoivat niiden kuvia ja ruumiinosia talismaaneina.

Lentäjinä kolibrit ovat lintumaailman mestareita, pystyen lentämään sekä etu- että takaperin, pörräämään paikallaan ja joskus jopa lentämään ylösalaisin. Pienet lajit saattavat räpyttää siipiään jopa satakunta kertaa sekunnissa, ja harvemmin suurempienkaan siiveniskuja pystyy ihmissilmällä erottamaan. Tässä artikkelissa perehdyn vähän tarkemmin kolibrien maailman ihmeisiin. Kuvassa lippupyrstökolibrin (Ocreatus underwoodii) koiras Ecuadorissa (kuva: Tom Dempsey).

Siipisauritkin tälle vuosituhannelle

Dinosaurusten kohdalla julkisuuskuva on seurannut varsin hyvin tieteen kehitystä, kuten jo aiemmin kirjoittelin. Nykyään kiinnostuneet lapsetkin tietävät, että raptoreilla oli höyhenet ja että dinosaurukset olivat huolehtivia äitejä ja isiä. Samaa ei voi kuitenkaan sanoa siipisaureista (Pterosauria). Vanhastaan nämä otukset tunnetaan lentoliskoina tai ”pterodaktyleina”, mutta käytän mieluummin siipisauria, koska näillä eläimillä ei todellakaan ollut mitään tekemistä liskojen kanssa.

Vanhoissa rekonstruktioissa siipisaurit kuvattiin yleensä jonkinlaisiksi suomupeitteisiksi hirviölepakoiksi, jotka poikkeuksetta joko kalastivat merellä tai söivät raatoja. Kuvataanpa niiden parhaimmillaan jopa haisevan inhottavasti raadolta. Maalla ne seisoskelevat takajaloillaan, ja jos ne ylipäätään liikkuvat, ne tekevät sen kömpelösti ryömien. Viereisen kuvan lepakkomainen raadonsyöjä-Pteranodon on James Gurneyn Dinotopia-kirjasta.

”Miten määritellään nisäkäs?”

Uutta vuotta juhlittaessa tuli puhetta eläinryhmistä ja siitä, miten jokin eläin määritellään kuuluvaksi vaikkapa nisäkkäisiin tai matelijoihin. Jälleen kerran hämmennyin siitä, millaisia perusasioita peruskoulun ja lukionkin biologiassa jätetään epäselväksi – mutta kun tarkemmin muistelen, niin eipä näitä siellä juuri opetettukaan. Ei siis ihme, ettei fiksullakaan insinöörillä ole niistä aavistustakaan.

Joulun toivotukset kaikille!

Vaihteeksi vieraallakin planeetalla

Kävin katsomassa James Cameronin uutuusleffa Avatarin toissapäivänä. Vaikka kyse ei olekaan tästä planeetasta, vaan kuvitteellisesta Pandora-kuusta Alfa Kentaurissa, elokuvassa oli paljon biologiakin kiinnostavaa. Siinähän oli luotu kokonainen biosfääri, ja huiman paljon huolellisemmin kuin keskivertoscifissä tai fantasiassa.

Juonipaljastuksia tässä tekstissä ei juuri tule, joten elokuvaa katsomatonkin voi lukea pelkäämättä katsomisnautinnon menetystä.