Vuohipoluilla

Kerroin jo vähän elokuisesta Kreetan matkastani luonnontieteellisen museon antia ihmettelemällä. Tällä kertaa siirrytään Kreetan länsiosan vuoria halkovaan Samarianrotkoon, jonka ympärillä on samanniminen kansallispuisto. Rotkon läpi kulkee 16 kilometrin mittainen patikkareitti, joka osoittautui erinomaisen kiehtovaksi. Olin tosin onnistuneesti kolhinut molemmat jalkani jo ennen rotkokävelyyn varattua päivää, joten matka oli jokseenkin kivulias. Jalkani ei ole vieläkään aivan ennallaan, mutta patikka oli ehdottomasti sen arvoinen. Maisemat olivat sanalla sanoen ällistyttävät, tapasin saaren kuuluisan villivuohen ja pääni yllä kaarteli sangen pahaenteisiä korppikotkia. Tässä teille lukijoille vähemmän tuskallinen kävelyretki läpi rotkon ja sen taustalla olevien tarinoiden.

Skorpioninpyrstöjä, käensylkeä ja Suomen punaisin kukka

Pohjoismaista luonnonkukkien päivää vietettiin kesäkuun 16. päivä. Se lipsahti allekirjoittaneelta ohi (tälläkin kertaa), mutta tässä jälkikäteen pieni ja laiska valokuva-artikkeli suosikkiluonnonkukistani.

Useimpina vuosina luonnonkukkien loisto on juhannuksena parhaimmillaan, mutta tänä vuonna kesä otti kylmyyden vuoksi viivästyneen kevään kiinni sellaista vauhtia, että monet kukat ovat jo hiipumaan päin. Juhannus on silti hyvää aikaa katsella kukkasia, etenkin kun likimain kaikki kynnelle kykenevät pakenevat maaseudun rauhaan kukkien keskelle.

Juhannuksen kunniaksi voi myös jättää rationaalisen ajattelun ja tieteellisen maailmankuvan hetkeksi sikseen ja tehdä ikivanhoja juhannustaikoja luonnonkukilla. Voit vaikkapa kerätä seitsemän erilaista kukkaa ja laittaa ne juhannusyöksi tyynyn alle: taika lupaa, että näet unta tulevasta puolisostasi. Osa tämän taian versioista tosin vaatii keräämään kukat seitsemältä eri niityltä tai ylittämään seitsemän aitaa, jotta se toimisi.

Kokeilemisen arvoista voi olla myös etsiä saniaisen kukkaa. Itiökasveinahan saniaiset eivät tietenkään kuki, paitsi vanhan uskomuksen mukaan juhannusyönä. Saniaisenkukan löytänyt ja poiminut saa käyttöönsä taikavoimia.

Mutta palataanpa niihin luonnonkukkiin.

Lapin luonnon outo taika

Lapin luonnosta on tehty lauluja ja runoja, kirjoja ja postikortteja. Tuhannet ihmiset hakeutuvat vapaa-aikanaan tunturien karuihin ja koleisiin maisemiin aikaa ja rahaa säästämättä. Mikä siellä oikein on niin hienoa? En tiedä, mitä muut Lapissa näkevät, enkä muista mikä siellä oman sydämeni alun perin vei. Ehkä se oli silkkaa nostalgiaa lapsuuden maisemiin? Tänä kesänä pääsin ensimmäisen kerran pohjoiseen biologina, enkä enää ihmettele, mikä luonnontutkijan sydämen vie. Karu ja vehreä, tuttu ja eksoottinen ja uusi ja ikivanha elävät siellä rinnakkain häkellyttävinä yhdistelminä.

Sea Life, vähän kulissienkin takaa

Osallistuin huhtikuussa ensi kertaa Jyväskylän akvaarioseuran kevätretkelle. Samanmielisessä seurassa tehty matka ihailemaan kaloja ja muita vedeneläviä oli tietenkin hieno jo itsessään. Helsingissä, Linnanmäen huvipuiston kainalossa sijaitseva Sea Life on osa monikansallista yleisöakvaarioiden ketjua, ja varsin vaikuttava se onkin. Pääsin näkemään haiden, klovnikalojen ja piraijojen kaltaisten vakiokalusteiden lisäksi myös aivan uusia tuttavuuksia: ruohoankeriaita ja katkarapukaloja, rasvakaloja ja ihka oikeita meduusoja. Akvaarioseuran imussa pääsimme piipahtamaan myös kulissien takana, huoltotiloissa ihailemassa valtavaa pumppuhuonetta ja jokseenkin tuoksahtavaa keittiötä, jossa kalojen ruoka valmistetaan.

Millainen paikka siis on Sea Life?

Museon uumenissa: pussihukkia, kvesaaleja ja hyttysiä

Pidän luonnontieteellisistä museoista, mutta vähäisen kaupunkimatkailuhistoriani vuoksi kokemukseni niistä ovat lievästi sanoen rajalliset. Tukholman Naturhistoriska riksmuseet oli kaiken kaikkiaan kolmas luonnontieteellinen museo, jossa olen päässyt käymään: kaksi muuta ovat Helsingin vastine ja Jyväskylän pikkuruinen Luontomuseo.

Olin siis oikeaoppisen häkeltynyt ja innostunut käynnistäni. Ensinnäkään museo ei ole talo vaan linna. Edes Tukholman kuninkaanlinna ei ole kovin paljon luonnontieteellistä museota komeampi. Toisekseen, se on erinomaisesti suunniteltu ja kaikkea, mitä luonnontieteellisen museon pitääkin olla. Siitä päätellen, että halleissa kierrelleet lukuisat eri-ikäiset koululaisryhmät olivat näköjään yhtä innoissaan kuin minä, näyttää myös eri kohderyhmien huomioon ottaminen onnistuneen.

Trooppista Tukholmaa, jälleen

Viimeviikkoisella Tukholman-matkalla tuli taas nähtyä koko joukko mielenkiintoisia eläimiä, niin eläviä kuin kuolleitakin. Perhostalon ja Skansen Akvarietin lisäksi tuli nähtyä Skansenin pohjoismaisia eläimiä esittelevä eläintarha, Tukholman luonnontieteellinen museo ja Ruotsin suurin akvaarioliike Akvarielagret. Tässä artikkelissa harhailen jokseenkin päämäärättömästi valokuvakansioiden läpi ja esittelen mielenkiintoisimpia näkyjä ja hätkähdyttävämpiä harvinaisuuksia matkan varrelta.

Merenrannalta muinaishaudalle

Matkustelin viikonvaihteessa Lounais-Suomessa. Vaikkei matkan varsinainen tarkoitus ollutkaan luontoretkeily saatikka valokuvaus, tahtovat kaikki matkani tavalla tai toisilla muuttua sellaisiksi. Tällä kertaa pääsin tekemään harvinaisen kesäaikaisen visiitin merenrannalle Pyhärannassa ja ihailemaan aitoa perinnemaisemaa Laitilassa. Näin mielenkiintoisia ketokasveja, lukuisia sudenkorentoja ja jopa harmaahaikaran. Jollekulle muulle hienot havaintoni voivat olla yhtä arkisia kuin peipot ja voikukat, mutta sisämaan asukille ne olivat peräti eksoottisia. Tässä siis hieman valokuvasatoa rannikkoseuduilta ja erityisesti perinnebiotooppien eksoottisista kasveista.

Lähiluonnossa

Mytologian ja esihistorian yhteyksiä pohtiva artikkeli on työn alla, mutta sitä odotellessa pieni valokuvakooste. Olen tänä kesänä viettänyt vielä tavallistakin enemmän aikaa heinikoissa kahlaten ja pusikoissa ryömien, joten valokuvia lähiluonnon pienemmistä ja huomaamattomammista eliöistä on kertynyt. Aina jännittävien eläinten ja kauniiden näkymien perässä ei tarvitse matkustella suureen maailmaan. Riittää, kun istahtaa takapihalla hetkeksi alas ja katsoo ympärilleen.

Sri Lanka ja nisäkkäät

Tammikuisen Sri Lankan matkan kuvat ja luontohavainnot ovat olleet hetken tauolla, mutten suinkaan ole käsitellyt vielä kaikkia. Tällä kertaa vuorossa ovat nisäkkäät.

Villejä nisäkkäitä on vaikea päästä näkemään, olipa seutu mikä hyvänsä. Sri Lankassa nisäkkäiden näkeminen on opaskirjani mukaan sopivilla paikoilla huomattavan helppoa. Harmi kyllä olimme väärässä osassa saarta, emmekä päässeet käymään esimerkiksi hienoista safariajeluista tunnetussa Yalan kansallispuistossa. Nisäkkäiden lajimäärä jäi säälittävästi kymmenen tienoille saaren yli 80 lajista, mutta ne muutamat olivat mieleenpainuvia kokemuksia.

Avaruusolioita akvaariossa

Teoriassa akvaarion omistajalla on homma hanskassa: hän tietää, miten akvaario toimii, ymmärtää hoidokkiensa elintapoja ja on selvillä siitä mitä tehdään, kun ongelmia ilmenee. Käytännössä harrastajalla on usein mitä hatarin käsitys siitä, mitä akvaariossa oikein on meneillään ja miksi kummassa sen eläimet tekevät niin kuin tekevät. Se on samaan aikaan harrastuksen paras ja pahin puoli. Toisaalta akvaarion tarkkailu ei koskaan käy tylsäksi, kun aina tapahtuu jotakin uutta ja hämmentävää. Toisaalta taas eliöiden hyvinvoinnin puolesta voi lähinnä tehdä voitavansa sen vähän perusteella mitä tietää, ja toivoa ettei mikään mene pahasti pieleen.

Viime aikoina akvaarioni ovat antaneet erityisen paljon aihetta tuntea itsensä sekä hämmentyneeksi ja tietämättömäksi että ällistyneen ilahtuneeksi. Itsemurhahakuiset kirjoahvenet, alienin näköiset ankeriasmonnit ja odottamaton altruismi ovat seuranneet toisiaan tiuhaan tahtiin.