Pinkkejä dinosauruksia

Näin lokakuussa järjestetään vuosittainen Roosa nauha -kampanja rintasyöpätutkimuksen tukemiseen. Tänä vuonna dinosauruksetkin liittyvät tukijoukkoihin: paleontologista taidetta keräilevä Art Evolved -blogi julkaisee lukijoiden piirtämiä vaaleanpunaisia dinosauruksia, ja jokaista dinoa kohti lahjoitetaan dollari rintasyöpätutkimukseen. Muita sääntöjä tai taitavuusvaatimuksia ei ole, joten nyt kaikki piirtämään pinkkejä muinaismatelijoita!

Mikäpä sen parempaa, kuin tehdä hyväntekeväisyyttä piirtämällä? Ja vielä piirtämällä dinosauruksia. Kampanja on käynnissä koko lokakuun, joten aikaa on vielä reilut kolme viikkoa. Itse lähetin jo yhden (joka on, kuten näkyy, Anchiceratops), ja väsään lisää heti kun ehdin.

Art Evolved

Linkki suoraan kampanjaan

Dodoraptori

Kirjoitin aiemmin Balaur-dinosauruksesta, joka saattoi olla joko aikansa suurpeto tai kasvinsyöjäraptori. Edellisen artikkelin kuvituksessa onkin piirrokseni siitä, miltä lihansyöjä-Balaur olisi voinut näyttää. Lisäksi halusin kuitenkin kuvittaa myös kasvinsyöjähypoteesin. Valitettavasti en vain pystynyt ottamaan otusta vakavasti. Useamman epäonnistuneen – mutta hyvin hauskan – piirtelysession jälkeen päädyin tähän kirjaimellisesti tulkittuun dodoraptoriin:

Normaalisti en koskaan kopioi muinaisille eläimille värejä tai muitakaan piirteitä suoraan nykyisiltä, ihan vain koska se tuntuu mielikuvituksettomalta. Periaatteessahan jotakin ekologialtaan samankaltaista nykyeläintä muistuttava väritys on ehkä täysin hatusta keksittyä uskottavampi, mutta kaipaan silti edes vähän tilaa luovuudelle. Tässä tapauksessa kuitenkin hupiarvo vei voiton.

Tässä siis Balaur bondoc ja kuvitteellinen esimerkki konvergenttisesta evoluutiosta.

Balaur bondoc: dodo vai tiikeri?

Maanantaina 30.8. levisi tiedeuutisiin ympäri internetiä tieto uudesta dinosauruksesta. Tätä Transylvaniasta löydettyä fossiilia hehkutettiin raptorina, jolla on yhden sijaan kaksi sirppikynttä kummassakin jalassaan. Eläin oli suunnilleen Velociraptorin kokoinen, mutta ruumiinrakenteeltaan tukevampi ja sillä oli kummassakin eturaajassaan kolmen sijaan kaksi isoa, vahvaa kynttä. Peto sai ansaitsemansa nimen, Balaur bondoc. Balaur on romanialaisen mytologian lohikäärmeen kaltainen hirviö, ja bondoc tarkoittaa tanakkaa tai tukevaa. Tanakka lohikäärme.

Uusia dinosauruksia löytyy kaiken aikaa: Balaur bondoc on itse asiassa neljäskymmenes tänä vuonna kuvattu laji. Mikä siinä sitten on erityistä? Jatka lukemista ”Balaur bondoc: dodo vai tiikeri?”

Dinosaurukset – nyt myös värillisinä

Uskomatonta kyllä, nyt voidaan ensimmäisen kerran lähes sataan miljoonaan vuoteen sanoa, minkä värisiä dinosaurukset olivat.  Ensimmäinen tutkimus aiheesta näki päivänvalon viime viikolla, ja sitä seuraa varmasti koko liuta uusia. Saanko siis esitellä, piirtämäni Sinosauropteryx aidoissa väreissään:

Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Jatka lukemista ”Dinosaurukset – nyt myös värillisinä”

Siipisauritkin tälle vuosituhannelle

Dinosaurusten kohdalla julkisuuskuva on seurannut varsin hyvin tieteen kehitystä, kuten jo aiemmin kirjoittelin. Nykyään kiinnostuneet lapsetkin tietävät, että raptoreilla oli höyhenet ja että dinosaurukset olivat huolehtivia äitejä ja isiä. Samaa ei voi kuitenkaan sanoa siipisaureista (Pterosauria). Vanhastaan nämä otukset tunnetaan lentoliskoina tai ”pterodaktyleina”, mutta käytän mieluummin siipisauria, koska näillä eläimillä ei todellakaan ollut mitään tekemistä liskojen kanssa.

Vanhoissa rekonstruktioissa siipisaurit kuvattiin yleensä jonkinlaisiksi suomupeitteisiksi hirviölepakoiksi, jotka poikkeuksetta joko kalastivat merellä tai söivät raatoja. Kuvataanpa niiden parhaimmillaan jopa haisevan inhottavasti raadolta. Maalla ne seisoskelevat takajaloillaan, ja jos ne ylipäätään liikkuvat, ne tekevät sen kömpelösti ryömien. Viereisen kuvan lepakkomainen raadonsyöjä-Pteranodon on James Gurneyn Dinotopia-kirjasta. Jatka lukemista ”Siipisauritkin tälle vuosituhannelle”

Aika, jolloin apinoilla oli suomut

Triaskausi, 251-199 miljoonaa vuotta sitten, oli mielenkiintoista aikaa. Se alkoi maailmanhistorian suurimmasta massasukupuutosta, joten se oli monelle eliöryhmälle nopean levittäytymisen aikaa. Triaskauden loppuun tultaessa dinosaurukset ja lentoliskot olivat vieneet voiton dominoisina ryhminä, mutta suurena osana triaskautta mitään selvää johtoryhmää ei ollut. Niinpä outoja muotoja kehittyi mitä erilaisimmissa ryhmissä. Yksi omituisemmasta päästä oli matelijaryhmä, joka tunnetaan nimellä Avicephala, linnunpäiset.

Nämä otukset olivat varsin pieniä ja jokseenkin liskomaisia, mutta niiden kallot muistuttivat hämmästyttävästi lintujen kalloja. Tähän ryhmään kuuluu muutamia pidentyneillä kylkiluillaan liitäneitä lajeja (ei niin outoa kuin miltä se kuulostaa – nykyiset Draco-suvun liskotkin tekevät niin), sekä mysteerinä pysyttelevä Longisquama. Kiehtovimpia ovat kuitenkin Drepanosauridae-heimon lajit, joita on kutsuttu myös apinaliskoiksi – ja hyvästä syystä. Tosin liskoja ne eivät ole, vaan luultavasti läheisempää sukua krokotiileille. Jatka lukemista ”Aika, jolloin apinoilla oli suomut”