Viikon outo eläin: Afrikan vihatuin lintu

Tämä viattoman näköinen lintu on miljoonakutoja (Quelea quelea). Se on saanut nimensä samoista ansioista kuin miljoonakala: silkasta lukumäärästä. Miljoonakutojan arvellaan olevan Maapallon runsaslukuisin lintu. Sen kannasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta kymmenen miljardia lintua osunee oikeaan suuruusluokkaan. Oli se aiemminkin yleinen, mutta kanta näyttää vähintäänkin kymmenkertaistuneen muutaman viime vuosikymmenen aikana, kun viljanviljely Afrikan ruohomailla on yleistynyt.

Luonnollisesti kutojat katsovat lainehtivat viljapellot varta vasten niille katetuiksi aterioiksi, ja laskeutuvat satatuhatpäisinä parvina herkuttelemaan. Jostakin kumman syystä maanviljelijät eivät suhtaudu tähän suopeasti. Erilaisissa hävitysprojekteissa on tapettu jo satoja miljoonia kutojia, mutta minkäänlaista lovea tämän kutojan kantaan ei ole onnistuttu saamaan aikaan. Nyt paikallisia asukkaita koetetaan opastaa syömään lintuja viljan sijaan. Kukaties se olisi proteiinin puutteesta kärsivälle väestölle terveellistäkin.

Nimensä jälkimmäisen osan mukaisesti nämä linnut kutovat korimaisen pesänsä korsista. Ne pesivät jättiläismäisissä kolonioissa, joiden paino näyttää olevan vähällä romahduttaa pesäpuut alleen. Vaikuttaa siltä, että miljoonakutojien pään ja rinnan väri on epätavallisen vaihteleva, jotta puolisoiden olisi edes hieman helpompaa tunnistaa toisensa kuhisevassa lintujen suurkaupungissa.

Lisää tietoa maailman tavallisimmasta linnusta voi lukea Wikipediasta, Irin-uutistoimiston artikkelista ja lintututkija James Dalen sivuilta. Vilkaise myös häkellyttävää kuvaa kutojaparvesta, joka ajaa norsun pakoon. Ja sama tilanne kauempaa.

Viikon outo eläin: maamyyrä upoksissa

Tästä alkaa blogin uusi viikoittainen pikkuartikkelien sarja nimeltä Viikon outo eläin. Sarjassa esitellään, vähemmän yllättäen, outoja eläimiä. Kussakin artikkelissa on kuva, lyhyt kertomus siitä, miksi juuri tämä otus on häkellyttävän omituinen, ja linkkejä eteenpäin.

Koska olen kuullut pari kertaa liian usein voivoteltavan, kuinka kaikki jännittävät eläimet ovat kuolleet sukupuuttoon, keskityn sarjassa nimenomaan yhä elävien kirjoissa oleviin lajeihin. Mammutteja ja lentoliskoja ei ehkä enää ole, mutta maailma on silti täynnä toinen toistaan suurenmoisempia ihmeitä! Sarjan saa kunnian aloittaa hyvin kummallinen maamyyrän serkku.

Pyreneidendesmaani (Galemys pyrenaicus) on läheistä sukua maamyyrälle, mutta näyttää lähinnä vesipäästäiseltä, jolla on nenän tilalla jokin outo vihannes (tai jotain ihan muuta, riippuen katsojan mielikuvituksen laadusta). Sen littanoissa käpälissä on hurjien kynsien lisäksi räpylät ja se pystyy sulkemaan korvansa ja sieraimensa sukeltaessaan. Se kuulostaa hyödylliseltä taidolta myös ikävien sukulaisten seurassa, mikäli desmaaneilla on sellaisia. Arvellaan, että eläin uidessaan takoo veden pintaa ja käyttää syntyvää läiskettä kaikuluotaamiseen.

Pyreneidendesmaani elää ainoastaan Pyreneiden vuoristojoissa ja Espanjan ja Portugalin luoteisosissa, missä patohankkeet ja vesien saastuminen uhkaavat sitä, mutta kukaan ei oikein tiedä, kuinka vakava sen tilanne on. Eurooppalaisista nisäkkäistä se lienee elintavoiltaan kaikkein huonoiten tunnettu, eikä ole edes varmuutta siitä, minkä ikäisinä nuoret desmaanit tulevat sukukypsiksi. Sen verran kuitenkin tiedetään, että aikuiset elävät yksiavioisina pariskuntina reviireillä, joita ne tarpeen tullen puolustavat kuolemaan saakka.

Joidenkin ihmisten tapaan desmaanistakin näyttää olevan mahdotonta saada edustavaa valokuvaa.

Linkkejä:

ARKivella on pyreneidendesmaanista joukko valokuvia ja mielenkiintoinen tiivistelmä sen elintavoista. Punainen lista kuvailee tarkemmin desmaanin levinneisyyttä ja sen uhanalaisuustilannetta. Juuri muuta populaaritietoa internet ei tästä salaperäisestä pitkäkuonosta tarjoakaan.

Maalauksia mammuttiarolta

Tiedekirjojen luku oli kesän ajan pienellä tauolla, joten tiedekirjalistalla seisoivat kuukausia pitkälti samat kirjat. Kesäisin tuntuu olevan helpompaa keskittyä hyväntuuliseen höttöön, mieluiten sellaiseen, jossa on lohikäärmeitä. Jotain sain kuitenkin aikaiseksi: pitkän jahkailun jälkeen luin kannesta kanteen kenties kauneimman tiedekirjan, jonka olen ikinä nähnyt. Vuonna 2009 ilmestynyt Mammutin aika on taidemaalari Tom Björklundin ja Luontoillasta tunnetun biologi Seppo Vuokon yhteistyötä.

Voin kertoa lopputuloksen heti alkuun: tämä kirja on upea. Lue se!

Kaunis, höyhenekäs tyranni

Sitä tarkoittaa Yutyrannus huali -dinosauruksen nimi suomeksi käännettynä. Huhtikuun viidentenä päivänä uutiset kertoivat uudesta dinosauruslöydöstä, joka sai tarkistamaan päivämäärän uudelleen. Ei, enää ei ole aprillipäivä. Seuraavaksi otin piirtoalustan käteen ja aloin maalata oma näkemystäni uudesta, uskomattomasta eläimestä.

Yutyrannus huali oli yhdeksänmetrinen petodinosaurus, jota peittivät pehmeät untuvat. Paitsi, että se on itse Tyrannosaurus rexin läheinen serkku, se on myös suurin tunnettu dinosaurus, jonka höyhenet ovat säilyneet. Itse asiassa se on puolentoista tonnin painoisena 40 kertaa painavampi kuin edellinen ennätyksenhaltija. Kaiken kukkuraksi laji tunnetaan peräti kolmesta erinomaisesti säilyneestä, lähes täydellisestä fossiilista.

Merenkuninkaan saleissa

Tumman syvyyden läpi ei loistanut kuu eikä tähti. Vihreys tummui mustuudeksi jossa ainoa valonpilkahdus oli peräisin isoista ohi lipuvista hohtavista kaloista.

J. R. R. Tolkienin Roverandom-tarina vuodelta 1925.

Lähes kaksi vuotta sitten kirjoitin artikkelin syvänmeren eläimistä. Se oli tämän blogin ensimmäisiä artikkeleita, mutta hämmästyksekseni se on edelleen luetuimpien joukossa: yhteensä se on luettu yli kaksi ja puoli tuhatta kertaa. Koska blogiin tulijoiden suosituin hakusana on tänäkin päivänä ”syvänmeren kalat”, päätin tarjota aiheesta jotain oikeaa luettavaa vanhan, pintapuolisen artikkelin ohella. Artikkelia kirjoittaessa mopo lähti käsistä kun tajusin, kuinka monimuotoisia ja outoja syvänmeren kalat ovatkaan, joten tällä kertaa luettavaa on luvassa vähän enemmän.

Yksityisiä taskulamppuja, karvaisia kalantoukkia, valoelimiä kitalaessa, todella kunnianhimoisia petoja ja maailman runsaslukuisimpia kaloja. Syvänmeren kaloista tiedetään tuskin edes pintaraapaisun vertaa. Minkälaisia ihmeitä onkaan vielä löytämättä? (Kuva: kolmijalkakala/NOAA)

Kalat matkalla maalle

Vuonna 1860 Charles Darwin lisäsi ystävälleen Charles Lyellille lähettämäänsä kirjeeseen loppuhuomautuksen:

P.S. OUR ancestor was an animal which breathed water, had a swim bladder, a great swimming tail, an imperfect skull, an undoubtedly was a hermaphrodite! Here is a pleasant genealogy for mankind.

Tapansa mukaan Darwin osoittautui kaukokatseiseksi. Tuohon aikaan ei vielä tunnettu yhtäkään fossiilista kalojen ja maaeläinten välimuotoa, vaikka keuhkokaloja olikin jo tuotu eksoottisista maista hämmentämään tutkijoita. Oikeastaan fossiilisten kalasammakoiden tutkimuksessa on päästy vauhtiin vasta 1990-luvulta alkaen, mutta sen jälkeen kehitys onkin ollut huimaa, ja lähes 400 miljoonan vuoden takaisilla esi-isillämme on ollut suomuisissa taskuissaan melkoisia yllätyksiä.

Ennen kaikkea voimme kuitenkin lisätä Darwinin ennustukseen, että esi-isämme oli metrin mittainen liejussa ryömivä eläin, jonka kita oli vessanpöntön muotoinen ja täynnä teräviä hampaita. Siinäpä vasta ylevä historia.

Tämä artikkeli oli Meten toive vuosipäivähaasteen ajoilta, vaikka ilmestyykin päivän verran väärän vuoden puolella.

Dinosauruksia radiossa

Yle Areenan Okaruusunkuja-ohjelmassa puhuttiin tänään Planeetanihmeistä ja dinosaurusten piirtämisestä. Oli mielenkiintoista kuulla, kuinka toimittaja on onnistunut tiivistämään kahden tunnin lörpöttelyn loogiseksi kymmenminuuttiseksi. Yllättävän hyvin, ja päästiinpä lintujen evoluutiotakin analysoimaan. Kiinnostuneet voivat käydä kuuntelemassa juttutuokion Yle Areenassa: osuuteni alkaa noin 11 minuutin kohdalta.

Onneksi en kuulosta oikeasti yhtä kimeä-ääniseltä kuin radiossa.

Hämähäkki, joka söi dinosauruksia

Valtavat Nephila-hämähäkit, jotka olen maininnut aiemmin pariinkin otteeseen, kutovat kaikkialla tropiikissa yli metrisiä kultaisia verkkojaan. Pääasiassa ne saalistavat hyönteisiä, mutta joskus niiden verkkoihin jää lintuja ja lepakoitakin, ja teelautasen kokoiset hämähäkit syövät nämäkin saaliinsa hyvällä halulla. Tuore fossiililöytö vihjaa lintujen ja hämähäkkien suhteen pitkään historiaan: Nephilat kutoivat verkkojaan jo jurakaudella, 165 miljoonaa vuotta sitten, ja niiden saaliiksi saattoi hyvin joutua lintujen silloisia esi-isiä.

Maijan siluettitehdas

Kaiken tieteellisen tiedon pitää olla julkista, ja tieteen tekoon tarvittavan materiaalin tulee olla kaikkien saatavilla. Kaunis ajatus, mutta ei kai sillä ole mitään mahdollisuutta toteutua?

Itse asiassa tätä utopiaa kohti edetään hurjin harppauksin, kiitos internetin ihmemaailman. Otetaan esimerkiksi genetiikka: kuka tahansa voi vaikkapa ladata DNA-sekvenssejä GenBankista ja käsitellä niitä Megalla, tehdä sukupuita MrBayesilla, vertailla eliöiden genomien kokoja Animal Genome Size Databasessa, ja lukea alan tieteellisiä artikkeleita PubMed Centralista.

Suurten organisaatioiden lisäksi töitä tieteen julkistamiseksi tekevät myös yksittäiset ihmiset, niin tieteilijät kuin harrastajatkin, ja tähän joukkoon itsekin tällä blogilla pyrin. Lukuisien erinomaisten tiedeblogien lisäksi työtä tekee esimerkiksi Dave Honen perustama Ask a Biologist, Wikidino (jolle puolestaan piirtäjät, muiden muassa minä, ovat antaneet luvan käyttää töitään) ja Nobu Tamuran Palaeocritti. Tuoreimpana joukkoon on liittynyt vasta muutaman päivän käynnissä ollut Phylopic, joka onkin erityisen mielenkiintoinen.

Hyvän joulun toivotukset

Planeetan ihmeet siirtyy nyt joululomalle, kuten toivottavasti te muutkin. Vietän hetken tauon ilman kirjoittamista, ettei ala käydä liian työstä tämä sentään. Palaan asiaan välipäivinä, mikäli yllättäviä kiireitä ei ilmene. Nauttikaa valkoisesta joulusta!

(raptori on Deinonychus antirrhopus, vaikkakin ilman anatomisia referenssejä piirretty, joten mittasuhteet eivät välttämättä ole aivan kohdillaan)