Geenit, monimutkaisuus ja tehokkuus

Lintuteema jatkukoon. Tällä kertaa seikkailen lintujen äärimmäisen kiehtovan ja oudon genetiikan parissa. Suuri osa kirjoittamastani on minullekin uutta, ja olenkin taas oppinut melkoisesti kahlattuani illan nettiä. Toivottavasti pysyn kuitenkin riittävän selväsanaisena, jotta vähemmän biologitkin saavat selvää intoilustani (kvesaali täältä).

Genomilla tarkoitetaan tietyn eliön kaikkea perimäainesta, yleensä siis DNA:ta. Genomin koko mitataan usein DNA:n painona per solu. Tietyn eliölajin genomin kokoa pikogrammoina mitattuna kutsutaan C-arvoksi. C-arvoja opittiin mittaamaan jo ennen viime vuosisadan puoltaväliä. Tuntuu tietysti loogiselta, että monimutkaisemmilla eliöillä olisi suurempi genomi, koska niiden täytyi varastoida siihen enemmän informaatiota, eikös? Tulokset kuitenkin näyttivät jotakin ihan muuta. Ihmisellä ei ole sen suurempi genomi kuin hiirelläkään. Sen sijaan mitättömällä keuhkokalalla ja jopa monilla kasveilla oli tavattoman paljon suurempi genomi kuin meillä ihmisillä. Ilmeni myös, että linnuilla on hyvin pieni genomi nisäkkäisiinkin verrattuna. Bakteerien genomit olivat kyllä pieniä, mutta monisoluisilla eliöillä genomin koko ei lainkaan korreloinut monimutkaisuuden kanssa.

Ihmeelliset höyhenet

Sulat ja höyhenet ovat kenties kauneimpia evoluution keksintöjä. Kuten monet luonnon nerokkaat keksinnöt, nekin ovat perusrakenteeltaan yksinkertaisia, mutta rakenne toistuu riittävän monta kertaa saadakseen aikaan monimutkaisen kokonaisuuden. Höyhenet ovat lämpöeristeinä ylivertaisia meidän karvoihimme verrattuna, lujuuteensa nähden erittäin kevyitä ja esiintyvät kaikissa sateenkaaren väreissä. Niitä voi käyttää eristeen lisäksi suojavärinä, koristuksina, tuntokarvoina, silmäripsinä, lumikenkinä, märkäpukuna ja vieläpä lentämiseenkin. Uikut syövät omia untuviaan tehdäkseen niiden avulla puoliksi sulaneesta kalasta kätevästi poikasille oksennettavia pellettejä. Muun muassa haikaroilla, kyyhkyillä ja papukaijoilla on jatkuvasti kasvavia jauheuntuvia, jotka hajoavat talkkimaiseksi, vettä hylkiväksi jauheeksi suojaamaan höyhenpeitettä. Eteläamerikkalainen puuhkatanssija pystyy jopa laulamaan siipisulkiensa avulla (video tästä hienosta linnusta).

Mutta mitä nämä lintujen sarveiskoristukset oikein ovat, miten ne rakentuvat ja mistä ne ovat peräisin? Näihin kysymyksiin pureuduin tänään, kun kandin palauttamisen jälkeinen aika alkoi ja saan taas touhuta omiani hyvällä omallatunnolla. Keräsin ympärilleni kirjallisuutta, kokoelman erilaisia sulkia ja höyheniä sekä kameran.