Maalauksia mammuttiarolta

Tiedekirjojen luku oli kesän ajan pienellä tauolla, joten tiedekirjalistalla seisoivat kuukausia pitkälti samat kirjat. Kesäisin tuntuu olevan helpompaa keskittyä hyväntuuliseen höttöön, mieluiten sellaiseen, jossa on lohikäärmeitä. Jotain sain kuitenkin aikaiseksi: pitkän jahkailun jälkeen luin kannesta kanteen kenties kauneimman tiedekirjan, jonka olen ikinä nähnyt. Vuonna 2009 ilmestynyt Mammutin aika on taidemaalari Tom Björklundin ja Luontoillasta tunnetun biologi Seppo Vuokon yhteistyötä.

Voin kertoa lopputuloksen heti alkuun: tämä kirja on upea. Lue se!

Ihmisen parhaat ystävät

Viime kuukausina olen miettinyt paljon ihmisen suhdetta lemmikkieläimiin ja lemmikinpidon etiikkaa. Olen lukenut viime vuoden lopulla keskustelua herättäneen Seppo Turusen Lemmikkielämää-kirjan, kirjoittanut artikkelin akvaarioharrastuksen etiikasta Akvaariomaailma-lehteen ja uutisoinut karanneiden lemmikkimatelijoiden vaikutusta Floridan luontoon Herpetomania-lehdessä. Samaisen lehden samassa numerossa on Turusen kirjaan pohjautuva Joonas Gustaffsonin artikkeli siitä, millaista herppiharrastus saattaisi olla 50 vuoden kuluttua. Olen alkanut katsoa uusin silmin sekä omaa eläinharrastustani että lemmikkikulttuuria ylipäätään. Parhaillaan tenttiin luettavana oleva Andrew Pullinin Conservation Biology -kirja toi aiheen uudelleen mieleen.

Kuinka suuria ovat lemmikinpidon ympäristölle aiheuttamat tuhot? Entä uhanalaisten lajien kauppa? Mitä hyötyä lemmikeistä oikeastaan on, ja kenelle? Onko tässä oikeastaan mitään järkeä?

Outojen olentojen paraati

Tämän joulun kirjakauppojen tarjontaan kuului jälleen ilahduttava kokoelma tiedekirjoja: mukana olivat suomalaisista suurista nimistä esimerkiksi Jussi Viitalan silmiä avaava Älykäs eläin ja Juha Valsteen Nisäkkäät Suomen luonnossa. Hauskan tiedekirjan virkaa hoitivat tänä vuonna saksalaisen Markus Bennemannin Himokas härkäsammakko ja muita eläinkunnan seksipetoja ja Sir Pilkington-Smythen Omituisten otusten ensyklopedia. Molemmat teokset osoittautuivat perin viihdyttäväksi luettavaksi ja tarkemman esittelyn arvoisiksi nyt tuoreessa muistissa ollessaan.

Kirjavertailu: evoluutiobiologiaa kaikille

Jos evoluutioteoriaa kansantajuistavista kirjoista on joskus ollut pulaa, ainakaan viime vuosien kirjavyöryn jälkeen sellaista ei ole. Charles Darwinin juhlavuonna 2009 tuli kuluneeksi, vähän pyöristäen, 200 vuotta Darwinin syntymästä ja 150 vuotta lajien synnyn ilmestymisestä. Ilmeisesti juhlavuosi innoitti tieteen popularisoijia, sillä uusia teoksia evoluutiosta suorastaan tungeksi kirjakauppoihin. Laadukkaista esityksistä onkin suorastaan runsaudenpulaa. Olen tietenkin ahminut kaikki käsiini saamani teokset, ja koska lupailin kirjoittaa lisää arvosteluja tiedekirjalistan kirjoille, lyön tässä useamman kärpäsen samalla iskulla. Toivottavasti vertailuni auttaa valitsemaan luettavaa tai vaikkapa suosittelemaan hyvää perehdytystä tuttaville ja sukulaisille.

Mukana ovat Bargum & Kokon Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä (2008), Sean Carrollin Kelpoisimman valmistus (2008), Mats Björklundin Evoluutiobiologia (2009), Richard Dawkinsin Maailman hienoin esitys (2009) ja Hanskin ja kumppanien toimittama Kaikki evoluutiosta (2009). Etukäteen mainittakoon, että Kelpoisimman valmistus valikoitui vertailuvoittajaksi.

Murhia suojelun nimissä

Valtamerten saaret ovat pitkän eristyksen ansiosta suoranaisia luonnontieteellisten kummajaisten paratiiseja. Levää syövät leguaanit, lentokyvyttömät rantakanat, hiirenkokoiset sirkat ja jättiläismäiset yöaktiiviset papukaijat kuuluvat niiden vakiovarustukseen. Samalla ne ovat kuitenkin ekosysteemeistä haavoittuvimpia, eikä mikään ole vahingoittanut niitä yhtä paljon kuin tulokaslajit. Maanisäkkäät uppoavat saarten herkkään luontoon kuin kuuma veitsi voihin. Yksin rottien vastuulla lasketaan olevan yli sadan lajin sukupuutto – eikä tähän ole vielä laskettu aikaa ennen länsimaista tiedettä, jolloin polynesialaiset levittivät rottia likimain tuhannelle Tyynenmeren saarelle.

Saarieläinten täydellisen avuttomuuden edessä ainoaksi tavaksi suojella niitä on jäänyt joukkoteurastus: 60-luvulta alkaen saaria eri puolilla maailmaa on tyhjennetty myrkyin, loukuin, kiväärein ja koirapartioin. Tästä on kasvanut saarten ennallistamisen tieteenala, ja siitä kertoo vasta ilmestynyt William Stolzenburgin kirja Rat Island: Predators in Paradise and the World’s Greatest Wildlife Rescue.

Kriitikot ovat kehuneet Stolzenburgin kirjaa vuolaasti, ja hyvästä syystä. Se on kauniisti kirjoitettu, mukaansatempaava ja liikuttavakin tarina. Harvoin kohdalle osuu tiedekirja, johon jää koukkuun yhtä pahasti kuin hyvään romaaniin, mutta tämä on sellainen.

Kirjoja, jotka tekevät biologeja

Pahoittelut blogihiljaisuudesta: olen puurtanut viime viikot noin 12 tunnin työpäivää milloin kurssien, milloin töiden tai gradun parissa, eikä energiaa ole juuri blogiressukalle riittänyt. Tiedekirjalista on kuitenkin saanut arvosanat lähes kaikille kirjoille. Tästä alkaa myös pyrkimykseni esitellä tarkemmin mahdollisimman monta teosta.

Törmäsin melko äskettäin aivan uuteen populaarikirjallisuuden tyyppiin: kirjoihin, jotka esiintyvät jonkin aivan toisen kirjallisuustyypin asussa ja inhimillistävät eläimiä häpeilemättä, mutta samalla ripottelevat tekstin täyteen kerrassaan kiehtovia tieteellisiä yksityiskohtia. Ne ovat kirjoja, jotka voivat vähemmänkin alasta innostuneessa herättää intohimon biologiaa kohtaan. Jos minulle Björn Kurténin Viattomat tappajat oli vahvasti uravalintaani vaikuttanut kirja, jollekulle muulle se voi olla toinen näistä.

Teokset, joista puhun ovat Olivia Judsonin Tohtori Tatjanan seksineuvoja koko luomakunnalle (kyllä, lääkäri- ja parisuhdepalsta eläimille!) ja Markus Bennemannin Pistoolirapu ja muita eläinmurhaajia, joka kertoo nimensä mukaisesti murhakertomuksia. Kummankin formaatti on vähintäänkin persoonallinen ja kertomatapa niin riemastuttava, että lukija huomaa vastoin tahtoaankin hihittävänsä ääneen.

Uusi sivu: biologihörhön kirjahyllyllä

Blogissa on uusi osio: luettelo populaaritieteellisestä tai muuten biologiaan liittyvästä kirjallisuudesta. Sivu löytyy yläreunan ”Tiedekirjoista” -linkin takaa. Yksi syy kirjaluettelon lisäämiseen oli muidenkin opastaminen puolitieteellisen kirjallisuuden ihmeelliseen maailmaan. Se tarjoaa valtavia määriä tietoa puettuna helppolukuiseen ja viihdyttävään asuun: vaikka sama tieto löytyy akateemisista tutkimusartikkeleista, se ei ole kovin lukijaystävällistä. Toinen syy oli muistilistana toiminen omaankin käyttööni.

Ajattelin lisätä listalle linkkejä niihin kirjoihin, joita esittelen tarkemmin blogiartikkeleissa (mitä on tarkoitus jatkossa harrastaa enemmän kuin tähän saakka). Jäin kuitenkin miettimään nopeampaa tapaa kertoa, mitä kirjoja erityisesti suosittelen. Olisiko hyvä idea, että lisäisin kunkin perään tähtiä yhdestä viiteen, vai ehkä kuitenkin arvosanan? Tai kenties lihavoisin parhaat? Tai lisäisin jonkin symbolin kertomaan, onko kirja ensisijaisesti asiapitoinen vai viihdyttävä? Arvostaisin ehdotuksia toimivista ratkaisuista.

Joukosta löytyvät jo Charles Darwin, Carl Zimmer ja Richard Dawkins kumppaneineen. Luettelo on vielä epätäydellinen, mutta se tulee kasvamaan pituutta sitä mukaa, kun luen uusia kirjoja tai muistan aiemmin lukemiani.

Myös kaikenlaiset ehdotukset listalta puuttuvista hyvistä kirjoista tai vaikka hoputukset jonkin kiinnostavan kirjan esittelyyn ovat tervetulleita.

Toivottavasti listasta on apua.

Kuva: Carl Spitzwegin maalaus ”The Bookworm” ~vuodelta 1850.

Sademetsässä

Kukapa luonnosta kiinnostunut ei olisi haaveillut näkevänsä oikean sademetsän edes kerran elämässään? Haaveeni toteutui, kun puolitoista viikkoa sitten kävin Sinharajan luonnonsuojelualueella eteläisessä Sri Lankassa. Vaikka vierailu oli vain jokusen tunnin kävely turistien tallaamalla polulla, oli alkuperäisen sademetsän näkeminen silti mieleenpainuva kokemus. Vielä joskus teen saman rauhassa, ajan kanssa ja ilman juotikkaiden vuoksi hysterian rajamailla häilyvää matkaseuraa.

Kävellessäni jättiläispuiden alla yritin löytää sanoja, joilla kertoa mitä näin ja koin. Jotakin kahisevasta lehtikatoksesta, valtavan rehevyyden ja pikkuruisten yksityiskohtien yhdistelmästä, hiljaisuudesta, kaskaiden ja sammakoiden äänistä. Jyrkistä rinteistä, jotka saivat ihmiset näyttämään hyvin pieniltä. Elämän lähes näkymättömästä kuhinasta, luonnon uskomattomasta monimuotoisuudesta. Pikku puroista, jotka kohisivat tärkeinä pikkuruisissa vesiputouksissa. Törmäsin kuitenkin samaan ongelmaan kuin Charles Darwin liki 180 vuotta sitten:

”Kävellessäni hiljalleen varjoisilla poluilla ihaillen jokaista uutta näkymää olisin halunnut löytää kielen, jolla ilmaista ajatukseni. Kaikki sanat olivat liian heikkoja välittämään tuntemaani iloa niille, jotka eivät ole käyneet tropiikissa.”

Mielenkiintoinen ajatus Dawkinsilta

Luin äskettäin Richard Dawkinsin kirjan Maailman hienoin esitys: evoluution todisteet. Kirja oli aika tuttua tavaraa evoluutiobiologista populaaritekstiä lukeneelle: käydään läpi perustietoja ja teorioita ja kerrotaan yksittäisistä tutkimustuloksista. Osa tutkimuksista oli minulle uusia, joten niihin oli kyllä kiinnostavaa tutustua. Dawkins käyttää kuitenkin turhauttavan paljon aikaa kreationistiargumenttien (”miksei ole krokankkoja?”) yksityiskohtaiseen kumoamiseen, ja on tyylilleen uskollisesti jokseenkin sekava.

Runollista evoluutiobiologiaa, mikä sen parempaa?

Viattomat tappajat on yksi vaikuttavimmista kirjoista, jonka olen koskaan lukenut. Lainasin sitä teini-ikäisenä kirjastosta yhä uudestaan ja uudestaan, ja osaan kirjan vieläkin käytännöllisesti katsoen ulkoa. Se on myös suurimpia syyllisiä siihen, että kiinnostuin paleontologiasta, oikeastaan siihen millainen olen nyt. Tästä kirjasta nyt siis kerron, vaikka näkemykseni lienevät kaikkea muuta kuin objektiivisia.