Viikon tiedeuutinen: viimeinen sussemioni

equus ovodovi väri pieni

Altaivuorilla sijaitseva Denisovan luola nousi kerralla maailmankartalle vuonna 2012, kun sieltä löytyi tieteelle tuntematon ihmislaji – tai siis yksi sormiluu ja kaksi poskihammasta. Näistä rippeistä Svante Pääbon johtama tutkimusryhmä onnistui eristämään koko perimän eli genomin. Perimä paljasti muun muassa, että denisovanihminen elää yhä pienenä osana Melanesian ja Australian asukkaita.

Vähemmän tunnettua on, että luolasta löytyy myös eläinten luita. Niiden joukossa on nuorin tunnettu näyte erikoisesta hevoseläimestä, joka ei ollut hevonen, seepra eikä aasi. Sen luultiin kuolleen jälkeläisiä jättämättä puoli miljoonaa vuotta sitten. Sukulaisemme Altaivuorilla kuitenkin söivät niitä vain 32 000 vuotta sitten.

Tämä artikkelisarja koostuu tiedeuutisista, jotka ovat jääneet muissa medioissa vähälle huomiolle tai kokonaan ilman. Toivottavasti se myös auttaa kertomaan, että tiedettä tehdään paljon enemmän kuin samoja otsikoita toistavista uutisista voisi päätellä, ja sen parissa puurtavat monenlaiset ihmiset.

Jatka lukemista ”Viikon tiedeuutinen: viimeinen sussemioni”

Viikon tiedeuutinen: mitä metsäsarvikuono teki Arktiksella?

Stephanorhinus jakutia väri nimi

Tämän vuoden pikkuartikkelisarjan oli tarkoitus olla Viikon luontoäänet, mutta sarja ei koskaan oikein lähtenyt käyntiin. Koska ilman pikkuartikkeleita on ikävä olla, vaihdan nyt artikkelisarjaa kesken vuoden.

Vuosien mittaan Erään planeetan ihmeitä -sivu Facebookissa on kasvanut paljon blogia isommaksi, ja sen suosituinta sisältöä ovat tiedeuutiset. Olen kuitenkin harmitellut, että läheskään kaikista kiinnostavista tutkimuksista ei yksinkertaisesti löydy populaariartikkelia jaettavaksi, eikä (usein maksumuurin takana olevien) alkuperäisartikkelien jakaminen varsinaisesti ole tieteen kansantajuistamista. Sitä korjaamaan keksin tämän artikkelisarjan.

Tarkoitus on kirjoittaa lyhyehköjä uutisartikkeleita tutkimuksista, jotka ovat jääneet vähälle uutisoinnille tai kokonaan ilman. Toivottavasti artikkelisarja myös auttaa kertomaan, että tiedettä tehdään paljon enemmän kuin samoja otsikoita toistavista uutismedioista voisi päätellä, ja sen parissa puurtaa kaikenlaisia ihmisiä ympäri maailman.

Aihevalinnoille en ota riesakseni mitään tiettyä kriteeriä. Poimin vain talteen kohdalle osuvia artikkeleita, jos ne sattuvat tuntumaan kiinnostavilta. Aloitetaan erään aivan erityisen sarvikuonon tarinasta. Jatka lukemista ”Viikon tiedeuutinen: mitä metsäsarvikuono teki Arktiksella?”

Mistä kilpikonnat tulivat?

amphibian-1850190_1920
Kuva: Pixabay.

Kilpikonna on kummallinen otus. En puhu nyt pelkästään niiden elämää suuremmista persoonallisuuksista, vanhan papan kurttuisesta naamasta ja hämmentävän intohimoisesta lisääntymiskäyttäytymisestä. Myös kilpikonnien anatomia on peräti outoa. Niiden kallot ovat piirteettömiä laatikoita, joissa on nokka kuin linnulla eikä hampaita lainkaan. Eräät lajit virtsaavat suunsa kautta, kun taas toiset ovat kuuluisia kyvystään hengittää kloaakkinsa avulla. Ja toisin kuin kaikilla muilla eläimillä, kilpikonnan hartiat sijaitsevat sen rintakehän sisäpuolella. Mitä ihmettä, evoluutio?

Ovatko kilpikonnat sukua liskoille, krokotiileille vai jollekin ihan muulle? Kilpiniekkojen evoluutiohistoria on ollut selkärankaispaleontologian kiperimpiä kysymyksiä, mutta viime vuosina fossiililöydöt yli 200 miljoonan vuoden takaa ovat valaisseet arvoitusta.

(Tämä artikkeli on julkaistu myös Herpetomania-lehden numerossa 3/2018.) Jatka lukemista ”Mistä kilpikonnat tulivat?”

Korvaamattomat hirmulinnut

1200px-Terror_birds_and_Gastornis_height_comparison
Tervetuloa jättiläislintujen maailmaan. Kuva: Shepherdfan/Wikipedia.

Muinaisessa Etelä-Amerikassa saalistivat kaksi metriä korkeat hirmulinnut, ja samaan aikaan Australian kamara tömisi mahtavien mihirungien jalkojen alla. Eivätkä ne olleet ainoita. Esihistoriallisina aikoina eri puolilla maailmaa eli jättiläiskokoisia lentokyvyttömiä lintuja. Monet niistä ehtivät kohdata ihmisiä.

Niiden tarina on kiehtova esimerkki evoluution oikuista: kaikki suuret lentokyvyttömät linnut kehittyivät samaan aikaan, eikä uusia tullut enää koskaan. Jatka lukemista ”Korvaamattomat hirmulinnut”

Kun hyönteisistä tuli äyriäisiä

Heterocarpus_ensifer
Melkein sama asia. Kuvat: NOAA & Brian Gratwicke / Wikimedia Commons.

Suomessa sallitaan hyönteisten myynti elintarvikkeeksi, kertoivat uutiset syyskuussa. Media onkin pursuillut juttuja hyönteissyönnistä: söisitkö ötököitä, uskaltaisitko maistaa? Entä mitä oikeastaan tiedetään hyönteisten hyvinvoinnista? Kommenttikentät täyttyvät ”hyi, en mä ainakaan söis”-mielipiteistä.

Samaan aikaan äyriäisiä – katkarapuja, taskurapuja, jokirapuja, hummereita – syödään hyvällä halulla ja pidetään suurenakin herkkuna. Parantaisikohan hyönteissyöntiä kammoksuvien mieltä yhtään tieto, että nykytiedon mukaan hyönteisetkin itse asiassa ovat äyriäisiä? Se on yksi dna-sukupuiden paljastamista sukulaisuussuhteista, jotka antavat kiehtovan uuden näkökulman elämän evoluutiohistoriaan. Jatka lukemista ”Kun hyönteisistä tuli äyriäisiä”

Valaiden oudot serkut: terminaattorisikoja ja hevosenkokoisia hukkia

entelodontit_archaeotherium_pienempi
Entelodontteihin kuulunut Archaeotherium oli epäilemättä vaikuttava eläin.

Vuosituhannen taitteessa uudet fossiililöydöt ja dna-sukupuut paljastivat nisäkkäiden sukupuusta yllätyksen. Valaat eivät olekaan etäisiä serkkuja kaikille muille nisäkkäille, vaan vain yksi oksa sorkkaeläinten laajassa suvussa – vaikka sorkat puuttuvatkin. Niiden lähimpiä eläviä sukulaisia ovat kaikista maailman eläimistä virtahevot.

Uudemmissa sukupuissa valaiden ja virtahepojen ryhmä (jonka nimi on muuten Whippomorpha) on päässyt viehättävään seuraan. Niiden muinaisia sukulaisia näyttävät olleen terminaattorisioiksikin nimitetyt entelodontit ja mahtava Andrewsarchus, jota kerran pidettiin kaikkien aikojen suurimpana kuivan maan nisäkäspetona. Jatka lukemista ”Valaiden oudot serkut: terminaattorisikoja ja hevosenkokoisia hukkia”

Etelä-Amerikan ihmeiden eläintarha

Вики
Macrauchenia ja poikanen. Kuva: Kobrina Olga / Wikipedia. CC 3.0-lisenssi.

Etelä-Amerikan eläimistä tulee ensimmäisten joukossa mieleen ehkä laama, tapiiri tai jaguaari. Tosiasiassa ne ovat kaikki tulokkaita, joiden alkuperällä on sangen vähän tekemistä niiden nykyisen kotimantereen kanssa.

Etelä-Amerikka oli yli 60 miljoonaa vuotta eristynyt saarimanner, jossa evoluutiolla oli aivan oma, omituinen suuntansa. Oli hirmulintuja, sapelipussikissoja ja otuksia, joita on vaikea verrata mihinkään muuhun. Kaksi salamyhkäistä nisäkäsryhmää – nimeltään Litopterna ja Notoungulata – ovat äskettäin molekyylitutkimusten ansiosta paljastuneet hevosten etäisiksi serkuiksi. Jatka lukemista ”Etelä-Amerikan ihmeiden eläintarha”

Fossiilijahdissa Englannissa, osa 3

blogi_kents_cavern_tippukivikammio

Osa 1, osa 2.

Kahdessa edellisessä osassa matkasimme pitkin Englannin (ja vähän Walesinkin) maaseutua keräämässä fossiileja. Löydöt olivat peräisin triaskaudelta oligoseenikaudelle ulottuvalta parinsadan miljoonan vuoden ajanjaksolta, jolloin Englannin ilmasto oli lämpöinen ja havupuiden katveessa kulkivat enemmän tai vähemmän oudot krokotiilieläimet.

Tässä viimeisessä osassa hyppäämme ajassa eteenpäin vielä reilut parikymmentä miljoonaa vuotta, aina jääkausiajan kylmille aroille. Menemme kyläilemään jääkautisten ihmisten, mammutinmetsästäjien ja kannibaalien, koteihin. Matkaan mahtui kaksi yleisölle avointa luolaa: Devonissa sijaitseva Kent’s Cavern ja Gough’s Cave Somersetissa. Suosittelen molempia lämpimästi! Jatka lukemista ”Fossiilijahdissa Englannissa, osa 3”

Fossiilijahdissa Englannissa, osa 2

blogi_lavernock_rannalla.jpg

Osa 1, osa 3.

Juttusarjan edellisen osan lopuksi matkasimme haikein mielin Isle of Wightilta takaisin pääsaarelle, laukut jo lupaavasti fossiililöydöistä pullistellen.

Seuraavaksi ajelimme läpi New Forestin kansallispuiston (joka on sikäli osuvasti nimetty, että se ei ole metsää, vaan enimmäkseen nummea) ja kumpuilevan englantilaisen maaseudun, jossa jokainen kylä oli kuin uusi kopio Emmerdalen lavasteista.

Nyt tiedossa on ammoniitteja ja merimatelijoita Jurassic Coastilla, auringossa palanutta ihoa, eksoottisia vieraslajeja ja visiitti Walesin dinosaurusten pariin. Jatka lukemista ”Fossiilijahdissa Englannissa, osa 2”

Fossiilijahdissa Englannissa, osa 1

blogi_compton_bay

Osa 2, osa 3.

Vietimme puolisoni kanssa toukokuun viimeisen viikon Englannissa Björn Kurtén -klubin maastoekskursiolla. Meidät otettiin ystävällisesti mukaan, vaikka emme olekaan suoraan tekemisissä Helsingin yliopiston kanssa. Seitsemän hengen seurueemme vietti kahdeksan päivää kiertäen eteläisen Englannin fossiilikohteita. Palasimme matkalta uupuneina, pinttyneen likaisina ja vähän ruhjeilla, mutta onnellisina ja laukut fossiileja täynnä. Oli meillä mukana jopa yksi dinosauruksen palanen.

Tämä artikkeli on ensimmäinen osa matkakertomusta. Esihistoria muuttuu ihmeellisellä tavalla konkreettiseksi, kun sen kirjaimellisesti näkee kerroksina silmiensä edessä! Tällaista fossiilimatkailua voin lämpimästi suositella muillekin, eikä siihen tarvita paleontologin koulutusta. Jatka lukemista ”Fossiilijahdissa Englannissa, osa 1”