Dodoraptori

Kirjoitin aiemmin Balaur-dinosauruksesta, joka saattoi olla joko aikansa suurpeto tai kasvinsyöjäraptori. Edellisen artikkelin kuvituksessa onkin piirrokseni siitä, miltä lihansyöjä-Balaur olisi voinut näyttää. Lisäksi halusin kuitenkin kuvittaa myös kasvinsyöjähypoteesin. Valitettavasti en vain pystynyt ottamaan otusta vakavasti. Useamman epäonnistuneen – mutta hyvin hauskan – piirtelysession jälkeen päädyin tähän kirjaimellisesti tulkittuun dodoraptoriin:

Normaalisti en koskaan kopioi muinaisille eläimille värejä tai muitakaan piirteitä suoraan nykyisiltä, ihan vain koska se tuntuu mielikuvituksettomalta. Periaatteessahan jotakin ekologialtaan samankaltaista nykyeläintä muistuttava väritys on ehkä täysin hatusta keksittyä uskottavampi, mutta kaipaan silti edes vähän tilaa luovuudelle. Tässä tapauksessa kuitenkin hupiarvo vei voiton.

Tässä siis Balaur bondoc ja kuvitteellinen esimerkki konvergenttisesta evoluutiosta.

Balaur bondoc: dodo vai tiikeri?

Maanantaina 30.8. levisi tiedeuutisiin ympäri internetiä tieto uudesta dinosauruksesta. Tätä Transylvaniasta löydettyä fossiilia hehkutettiin raptorina, jolla on yhden sijaan kaksi sirppikynttä kummassakin jalassaan. Eläin oli suunnilleen Velociraptorin kokoinen, mutta ruumiinrakenteeltaan tukevampi ja sillä oli kummassakin eturaajassaan kolmen sijaan kaksi isoa, vahvaa kynttä. Peto sai ansaitsemansa nimen, Balaur bondoc. Balaur on romanialaisen mytologian lohikäärmeen kaltainen hirviö, ja bondoc tarkoittaa tanakkaa tai tukevaa. Tanakka lohikäärme.

Uusia dinosauruksia löytyy kaiken aikaa: Balaur bondoc on itse asiassa neljäskymmenes tänä vuonna kuvattu laji. Mikä siinä sitten on erityistä? Jatka lukemista ”Balaur bondoc: dodo vai tiikeri?”

Koolla on väliä


Dinosaurukset ovat löytymisestään saakka kiehtoneet ihmisten mielikuvitusta suuren kokonsa vuoksi. Tämän viehätyksen suurimpiin ja hurjimpiin eläimiin jakavat luonnosta kiinnostuneet, pikkulapsista aina tiedemiehiin saakka. Niinpä kaikkien aikojen suurimmat maaeläimet saivat nimensä kokonsa herättämän ihmetyksen mukaan: dinosaurus, hirveä lisko. Edellisen artikkelin kokoteemaa jatkaen kirjoitankin tällä kertaa jättiläiskoosta vielä suuremmassa mittakaavassa: dinosaurusten ryhmästä nimeltä sauropodit. Jatka lukemista ”Koolla on väliä”

Spinosaurit – kaikkien aikojen kalastajat

Harjaselkäinen Spinosaurus tunnetaan Jurassic Park 3 -leffan tähtenä. Elokuvassa otuksen suurin ansio oli olla ”vielä suurempi kuin Tyrannosaurus!” Sitähän se toki onkin, mutta Spinosauruksella sukulaisineen on paljon mielenkiintoisempiakin ominaisuuksia kuin suuri koko. Ne ovat nimittäin eräitä kaikkein erikoisimmista ja kiehtovimmista petodinosauruksista. Tässä kirjoituksessa teen pienen vilkaisun näiden outojen muinaisten petojen maailmaan.

(kuva: Deviantartin nimim. Alnus) Jatka lukemista ”Spinosaurit – kaikkien aikojen kalastajat”

Uusia värejä fossiileille

Kirjoittelin aiemmin ensimmäisestä värit saaneesta dinosauruksesta. Kyseessä oli uusi menetelmä, jossa otetaan pikkuruisia näytteitä hyvin säilyneiden fossiilisten höyhenten pinnasta ja etsitään niistä värijyväsiä, melanosomeja. Niiden muodon ja tiheyden perusteella voidaan päätellä, minkä värisiä eläimet olivat eläessään. Totesin silloin, että periaatteessa sama menetelmä voisi toimia myös muihin hyvin säilyneisiin fossiileihin kuin höyheniin.

Luulisi, että näin yksinkertainen menetelmä olisi keksitty jo aiemmin. Itse artikkelit (Vinther ym. 2008 ja Zhang ym. 2010) kuitenkin viittasivat vain yhteen aiempaan tutkimukseen aiheesta: erääseen hyvinsäilyneeseen kalaliskoon, jonka on 50-luvulla arveltu olevan harmaanruskea. Lisäksi kirjallisuudesta löytyy mainintoja sellaisista poikkeuksellisen hyvinsäilyneistä fossiileista, joiden väritys on vielä paljaalla silmällä nähtävässä muodossa, vaikkapa oheiset kovakuoriaisten peitinsiivet täältä.

Eikö värien jäänteiden etsintää fossiileista ole todellakaan kuluneina vuosikymmeninä harrastettu? Jatka lukemista ”Uusia värejä fossiileille”

Dinosaurukset – nyt myös värillisinä

Uskomatonta kyllä, nyt voidaan ensimmäisen kerran lähes sataan miljoonaan vuoteen sanoa, minkä värisiä dinosaurukset olivat.  Ensimmäinen tutkimus aiheesta näki päivänvalon viime viikolla, ja sitä seuraa varmasti koko liuta uusia. Saanko siis esitellä, piirtämäni Sinosauropteryx aidoissa väreissään:

Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Jatka lukemista ”Dinosaurukset – nyt myös värillisinä”

Vuosi 2009 fossiileina, osa 1: uudet dinosaurukset

Paleontologian kultakausi jatkui myös vuonna 2009. Fossiililöytöjä tehdään nyt enemmän kuin koskaan, ja myös uusia minotaurasauruskeinoja tutkia ja tulkita löytöjä tulee teknologian kehityksen mukana yhä enemmän. Viime vuonnakaan ei uusista löydöistä ollut pulaa. Niitä näkyi paljon uutisissa, mutta vielä enemmän jäi tietenkin suurelta yleisöltä piiloon. Tässä artikkelisarjassa käyn läpi hieman pintaa vuoden 2009 löydöistä paleontologian saralla. Kuvassa Gaston Designs -firman valos tänä vuonna löytyneen Minotaurasauruksen kallosta. Jatka lukemista ”Vuosi 2009 fossiileina, osa 1: uudet dinosaurukset”

Geenit, monimutkaisuus ja tehokkuus

Lintuteema jatkukoon. Tällä kertaa seikkailen lintujen äärimmäisen kiehtovan ja oudon genetiikan parissa. Suuri osa kirjoittamastani on minullekin uutta, ja olenkin taas oppinut melkoisesti kahlattuani illan nettiä. Toivottavasti pysyn kuitenkin riittävän selväsanaisena, jotta vähemmän biologitkin saavat selvää intoilustani (kvesaali täältä).kvesaali

Genomilla tarkoitetaan tietyn eliön kaikkea perimäainesta, yleensä siis DNA:ta. Genomin koko mitataan usein DNA:n painona per solu. Tietyn eliölajin genomin kokoa pikogrammoina mitattuna kutsutaan C-arvoksi. C-arvoja opittiin mittaamaan jo ennen viime vuosisadan puoltaväliä. Tuntuu tietysti loogiselta, että monimutkaisemmilla eliöillä olisi suurempi genomi, koska niiden täytyi varastoida siihen enemmän informaatiota, eikös? Tulokset kuitenkin näyttivät jotakin ihan muuta. Ihmisellä ei ole sen suurempi genomi kuin hiirelläkään. Sen sijaan mitättömällä keuhkokalalla ja jopa monilla kasveilla oli tavattoman paljon suurempi genomi kuin meillä ihmisillä. Ilmeni myös, että linnuilla on hyvin pieni genomi nisäkkäisiinkin verrattuna. Bakteerien genomit olivat kyllä pieniä, mutta monisoluisilla eliöillä genomin koko ei lainkaan korreloinut monimutkaisuuden kanssa. Jatka lukemista ”Geenit, monimutkaisuus ja tehokkuus”

Mitä dinosaurukset eivät olleet

Dinosaurukset lienevät suurelle yleisölle kaikkein tutuimpia esihistoriallisia eläimiä. Niistä on tehty lukuisia dokumentteja, kirjoja ja elokuvia. Kuitenkin monelle tuntuu olevan yhä epäselvää, mitä ja millaisia dinosaurukset oikein olivat. Usein dinosauruksiksi näkee kutsuttavan kaikkia suuria, matelijannäköisiä muinaiseläimiä, mutta näinhän asia ei suinkaan ole. Esimerkiksi siipisaurit (Pterosauria) ja kalaliskot (Ichthyosauria) eivät olleet dinosauruksia. Tarkka määritelmä on seuraava: varpusen ja Triceratopsin viimeinen yhteinen esi-isä, ja kaikki siitä polveutuvat eläimet ovat dinosauruksia. Dinosaurusten sukupuun kaikkien päähaarojen varhaiset edustajat olivat pienehköjä, hentorakenteisia kokonaan tai osittain kahdella jalalla liikkuvia eläimiä. Ryhmän pitkän valtakauden mittaan niistä on ehtinyt kuitenkin kehittyä mitä mielikuvituksellisimpia muotoja, haarniskoiduista jättiläiskasvinsyöjistä kolibreihin.

Jatka lukemista ”Mitä dinosaurukset eivät olleet”