Mistä kilpikonnat tulivat?

Kuva: Pixabay.

Kilpikonna on kummallinen otus. En puhu nyt pelkästään niiden elämää suuremmista persoonallisuuksista, vanhan papan kurttuisesta naamasta ja hämmentävän intohimoisesta lisääntymiskäyttäytymisestä. Myös kilpikonnien anatomia on peräti outoa. Niiden kallot ovat piirteettömiä laatikoita, joissa on nokka kuin linnulla eikä hampaita lainkaan. Eräät lajit virtsaavat suunsa kautta, kun taas toiset ovat kuuluisia kyvystään hengittää kloaakkinsa avulla. Ja toisin kuin kaikilla muilla eläimillä, kilpikonnan hartiat sijaitsevat sen rintakehän sisäpuolella. Mitä ihmettä, evoluutio?

Ovatko kilpikonnat sukua liskoille, krokotiileille vai jollekin ihan muulle? Kilpiniekkojen evoluutiohistoria on ollut selkärankaispaleontologian kiperimpiä kysymyksiä, mutta viime vuosina fossiililöydöt yli 200 miljoonan vuoden takaa ovat valaisseet arvoitusta.

(Tämä artikkeli on julkaistu myös Herpetomania-lehden numerossa 3/2018.)

Eläinten värit, osa 5: ajatuksen voimalla

Pantterikameleontti (Furcifer pardalis) luonnossa Madagaskarilla. Matelijoiden, kalojen ja sammakkoeläinten joukossa on maastoutumisen mestareita, psykedeelisen räikeitä lajeja ja kaikkea siltä väliltä. Kuva: Paul Williams / Flickr. CC 2.0-lisenssi.

Luonnoneläimen väritys on evoluution muovaama kokonaisuus, joka kertoo kantajansa ekologisesta lokerosta ja jopa pariutumistavoista. Värillä on toinenkin tarina, fysiologinen. Tämä juttusarja kysyy, kuinka itse värit syntyvät. Miksi iguaanit ovat vihreitä, mutta oravat eivät? Miten kameleontti vaihtaa väriä mielialan mukaan, ja mitä ihmettä on fluoresenssi?

Edellisissä osissa kävimme läpi lintujen höyhenten sateenkaaren sekä nisäkkäiden hiirenharmaan maailman. Tällä kertaa mennään vielä oudompiin otuksiin – matelijoihin, sammakkoeläimiin ja kaloihin, jotka pystyvät hallitsemaan ihonsa väriä mielensä voimalla.

Viikon luontoääni: koala karjuu kuin leijona

Yleisesti ottaen eläinten äänet ovat sitä matalampia, mitä kookkaampia ovat ääntelijät. Se ei yllätä ketään: hiiret eivät karjahtele eivätkä norsut piipitä.

Tämä käänteinen suhde koon ja äänentaajuuden (ja -korkeuden) välillä on eläinkommunikaation tutkimuksen peruskivi. Se on esimerkiksi syy, miksi monet eläimet ääntelevät osana kosiomenojaan. Äänen taajuus sisältää rehellistä tietoa ääntelijän koosta ja sitä kautta kelvollisuudesta parittelukumppaniksi – olipa ääntelijä sitten sammakko, alligaattori, leijona tai apina. Esimerkiksi tämä tutkimus osoitti, että sääntö pätee laajaan otokseen kädellis- ja petoeläinlajeja.

Mutta koalaan se ei päde.

Viikon löytynyt linkki: puolikaulainen kirahvi

Samotherium major -kirahvieläin

Kirahvi on kiehtonyt tutkijoita Darwinin ja Wallacen ajoista saakka. Kuinka ja milloin se sai nykyeläinten joukossa ainutlaatuisen kaulansa? Mitä se oikeastaan sillä edes tekee? Miksei sitä pyörrytä?

Neljän elävän kirahvilajin lisäksi kirahvieläinten heimoon (Giraffidae) kuuluu vain yksi elävä laji, Afrikan sademetsissä piileksivä okapi. Sillä on aivan tavallinen, lyhyt sorkkaeläimen kaula. Fossiilisia kirahvieläimiä (pitkä- ja lyhytkaulaisia) kuitenkin tunnetaan kokonainen liuta, eivätkä kaikki suinkaan eläneet Afrikassa. Vuonna 2015 julkaistun tutkimuksen mukaan niistä yksi, mioseenikautinen Samotherium major, on mallikelpoinen esimerkki välimuodosta pitkän ja lyhyen kaulan välillä.

Luiden lumoissa, osa 2: usein kysyttyjä kysymyksiä

 

Luonnon puhdistama ketun kallo löytyi lattian alta.

Osa 1, eli mitä kalloista voi oppia.

Koska kallot herättävät aina huomiota, niistä myös kysellään usein. Tässä edellisen artikkelin jatkoksi vielä muutamia käytännönläheisempiä kysymyksiä ja vastauksia kallojen keräämisestä, niihin liittyvistä lakiasioista, etiikasta ja tietenkin puhdistuksesta ja hajuhaitoista. Varoitetaan vielä, että artikkelin loppupuolella on pari kuvaa puhdistuksen välivaiheista, jotka saattavat aiheuttaa herkemmille vatsanväänteitä.

Luiden lumoissa, osa 1

Osa 2, usein kysyttyjä kysymyksiä ja käytännön ohjeita.

Keräämme puolisoni kanssa eläinten kalloja. Niitä on rivissä kirjahyllyn päällä, ja tästä tuntuu jokaisella vieraalla riittävän mielipiteitä. Osaa hirvittää, mutta useimmat ovat uteliaita. Jotkut tulkitsevat kallot erikoisuuden tavoitteluksi tai  sisustuselementeiksi ja ehdottelevat naureskellen lemmikkipapukaijojen vaihtamista korppeihin, jotta ne sopisivat paremmin sisustukseen.

Meille kallot ovat luonnontieteellisiä näytteitä. Ne ovat kyllä omalla tavallaan kauniita, mutta ensisijainen arvo on se, mitä niistä voi oppia. Kallo kertoo entisen omistajansa biologiasta, elämästä ja kuolemasta, jos sitä vain osaa lukea.

Tässä ensimmäisessä kalloartikkelissa kerron, mikä niissä oikein kiehtoo. Mitä kallot kertovat biologiasta, evoluutiosta tai siitä, kuinka niiden kantaja koki maailman? Millaisen salapoliisintyön kautta selviää metsästä löytyneen kallon ikä tai kuolinsyy? Tässä artikkelissa ei ole vatsaavääntäviä kuvia, vain puhtaita luita.