Höyhenekkäät dinosaurusfossiilit ovat monille tuttuja, mutta vähemmän tunnettuja ovat tapaukset, joissa höyhenet säilyvät ilman dinosauruksia. Tänä vuonna huikeita höyhenlöytöjä raportoitiin Australiasta seudulta, joka dinosaurusten aikaan oli eteläisellä napaseudulla.
Tämä artikkelisarja kertoo tiedeuutisia, jotka ovat jääneet muissa medioissa vähälle huomiolle tai kokonaan ilman. Toivottavasti se myös auttaa kertomaan, että tiedettä tehdään paljon enemmän kuin samoja otsikoita toistavista uutisista voisi päätellä, ja sen parissa puurtavat monenlaiset ihmiset.
Irtohöyhenet ovat kuin jalanjälkiä: kukin eläin jättää niitä elämänsä aikana jälkeensä suunnattoman määrän, joten ne ovat kohtalaisen tavallisia fossiileja siitä huolimatta, että yksittäisen höyhenen (tai jalanjäljen) fossiloitumisen todennäköisyys on melkein tähtitieteellisen pieni.
Australian höyhenlöydöt tehtiin Koonwarran fossiilikerrostumasta, joka sijaitsee noin 145 kilometrin päässä Melbournesta, Australian etelärannikon tuntumassa. Ensimmäiset höyhenet paljastuivat, kun fossiilikerrostuma vahingossa löytyi maantietä varten tehdystä kallioleikkauksesta vuonna 1961. Mikä lottovoitto!
Kaikkiaan höyheniä on löytynyt kymmenen, ja nyt ensi kertaa ne kaikki kuvataan ja raportoidaan perusteellisesti yhdessä julkaisussa Gondwana Research-lehdessä. Artikkelin pääkirjoittaja on hieman yllättäen dinosauruspaleontologi Martin Kundrát Slovenian Pavol Jozef Šafárik -yliopistosta. Tiimissä oli mukana tutkijoita myös Australiasta, Ruotsista ja Yhdysvalloista.
Kauniisti säilyneet höyhenet kertovat, että eteläisessä Australiassa eli liitukaudella useampaa sorttia lintuja ja muita höyhenekkäitä dinosauruksia kuin fossiilisten luiden perusteella voisi päätellä – mikä ei ole varsinaisesti yllätys, sillä jos Australian dinosaurusfossiileissa on jotain erityistä, se on niiden huonous. Tai no, myönnettäköön, että opalisoituneet dinosaurukset ovat aika erityisiä.
Tutkijoiden mukaan kymmenestä höyhenestä kuusi on todennäköisesti kuulunut linnuille. Yksi on hyvin pieni siipisulka: se on joko äärimmäisen pienen aikuisen linnun, tai mahdollisesti vastalinnun (Enantiornithes) poikasen. Toisin kuin useimmat nykylinnut, vastalintujen poikaset lähtivät pesästä ja olivat lentokykyisiä paljon vanhempiaan pienempinä. Lopuista yksi on tunnistamattomaksi hajonnut mössö, mutta kolme on kuulunut lintumaisille dinosauruksille. Tutkijat arvelevat, että niiden alkuperäiset omistajat kuuluivat Paraves-ryhmään, joka pitää sisällään lintujen lähimmät sukulaisryhmät: raptorit ja troodontit.
Kaiken kaikkiaan Koonwarra on mielenkiintoinen paikka. Fossiilit muodostuivat muinaisen järven pohjaliejussa noin 115 miljoonaa vuotta sitten, eli liitukauden alkupuolella. Silloin Australia oli osa Gondwana-suurmannerta ja sijaitsi paljon lähempänä etelänapaa kuin nykyään. Koonwarran arvioidaan sijainneen noin 75° eteläistä leveyttä. Vertailun vuoksi Utsjoki sijaitsee noin 70. leveyspiirillä, eli Koonwarra oli lähempänä etelänapaa kuin Utsjoki on pohjoisnapaa.
Koonwarran dinosaurukset kokivat siis talvella pitkän kaamoksen ja kesällä yöttömän yön. Vaikka maapallon ilmasto oli liitukaudella nykyistä lämpimämpi, ilmastomallit vihjaavat, että seudulla oli kyllä talvipakkasia.
Viime vuosina napaseutujen dinosauruksia on tutkittu ahkerasti, Australian lisäksi esimerkiksi Alaskassa ja Antarktiksella. Nämä löytöpaikat antavat mielenkiintoista tietoa napaseutujen ekologiasta paljon nykyistä lämpimämmässä ilmastossa (johon juuri nyt ollaan nopeasti menossa! Antarktikselta mitattiin helmikuun alussa kaikkien aikojen lämpöennätys, 18,3 astetta).
Fossiililöydöt kertovat myös dinosaurusten sopeutuvuudesta: esimerkiksi eteläisestä Australiasta näiltä ajoilta tunnetaan monenlaisia dinosauruksia, ei vain höyhenpeitteisiksi tiedettyjä lintumaisia lajeja. Myös pohjoisimmassa Alaskassa eli runsas valikoima erilaisia dinosauruksia.
Toistaiseksi höyhenet ovat ainoa jäänne Koonwarran järven rannoilla eläneistä dinosauruksista. Luita maantieleikkauksesta ei ole löydetty. Muut paikalta löytyneet fossiilit ovat olleet mielenkiintoisia, mutta vähemmän hohdokkaita: sudenkorentoja, päivänkorentoja, torakoita, kovakuoriaisia, hämähäkkejä, kaloja, molukkirapuja ja kasvinosia. Järvenpohjan fossiilien säilyvyys on niin hieno, että pidän peukkuja, josko sieltä joskus löytyisi kokonaisia dinoja.
Lähdeartikkeli:
Kundrát ym. 2020: A polar dinosaur feather assemblage from Australia. Gondwana Research.
planeetanihmeet.wordpress.com 
Olen lukenut monia nettikeskusteluja siitä että mitä kukakin tekisi jos he saisivat käsiinsä toimivan aikakoneen. Vastaukset menevät tulevaisuudenkäynistä tai Viiltäjä Jacking nappaamisesta mahdollistuuteen ottamaan selvää että oliko sitä Jeesusta olemassa. Henkilökohtaisesti, minä matkaisin liitukauteen katsomaan että ’no oliko sillä T. Rexillä höyhenet vai ei’.
Loppuisipa ainakin se iänikuinen kinaaminen höyhenistä! :)
Oma vastaukseni aikakonekysymykseen riippuu olennaisesti siitä, onko aikamatkustaja pelkkä tarkkailija vai olisiko menneisyydestä mahdollisuus tuoda jotain mukanaan. Pelkkänä tarkkailijana pitäisi tietenkin tähdätä mielenkiintoiseen ajankohtaan jossa on tieteellisesti avoimia kysymyksiä. Triaskausi olisi korkealla listalla – sieltä löytyisi vastaus esimerkiksi höyhenten alkuperään, siihen olivatko esinisäkkäät karvaisia ja varhaiset krokotiilieläimet tasalämpöisiä. Mutta jos mukana voisi tuoda tuliaisia, menisin suhteelliseen äskettäiseen menneisyyteen nukutusase kainalossa ja pyydystäisin mukaan eläviä yksilöitä sukupuuttoon kuolleista, ekologisesti tärkeistä lajeista. Vaikka pussihukkia.
Now, I wonder, what dinosaur did the most likely non-bird feathers come from? I personally hope it’s a noasaur, as one was discovered in Polar Australia as well.