Viikon luontoääni: koala karjuu kuin leijona

Yleisesti ottaen eläinten äänet ovat sitä matalampia, mitä kookkaampia ovat ääntelijät. Se ei yllätä ketään: hiiret eivät karjahtele eivätkä norsut piipitä.

Tämä käänteinen suhde koon ja äänentaajuuden (ja -korkeuden) välillä on eläinkommunikaation tutkimuksen peruskivi. Se on esimerkiksi syy, miksi monet eläimet ääntelevät osana kosiomenojaan. Äänen taajuus sisältää rehellistä tietoa ääntelijän koosta ja sitä kautta kelvollisuudesta parittelukumppaniksi – olipa ääntelijä sitten sammakko, alligaattori, leijona tai apina. Esimerkiksi tämä tutkimus osoitti, että sääntö pätee laajaan otokseen kädellis- ja petoeläinlajeja.

Mutta koalaan se ei päde.

Uroskoala, kuten yllä olevasta videosta selviää, karjahtelee kumealla äänellä, joka ei mitenkään sovi alle kymmenkiloiselle eläimelle. Koalauroksen äänen taajuus on keskimäärin 27 hertsin tienoilla ja voi käydä noin kymmenessä hertsissä, toisin sanoen infraäänissä, joita ihminen ei edes kuule. Nämä luvut sopisivat leijonan tai jopa norsun kokoiselle eläimelle (esimerkiksi leijonan karjunnan taajuus on 36–81 Hz ja norsut murisevat 12-13 Hz taajuudella), mutteivät taatusti kahdeksankiloiselle pussieläimelle. Koala on löytänyt keinon huijata yleismaailmallista sääntöä. Miten ihmeessä?

Koala-ag1
Koala, mestarihuijari. Kuva: Arnaud Gaillard/Wikipedia. CC 4.0-lisenssi.

Selitys löytyy koalan äänielimistä. Äänen korkeuden määrittää tavallisesti äänihuulten pituus, jonka taas määrää kurkun ympärysmitta. Esimerkiksi ihmisillä miesten ja naisten välinen ero äänenkorkeudessa syntyy siitä, että miehillä on keskimäärin puolisen senttiä pidemmät äänihuulet (noin 2 cm verrattuna naisten noin 1,5 senttiin, vaikka vaihtelua toki on paljon).

Koalan äänihuulten pituus on alle sentin, joten sillä pitäisi olla yhtä korkea ääni kuin suunnilleen samankokoisella pikkulapsella. Mutta koalalla onkin varsinaisten äänihuulten yläpuolella, oikeastaan pystyasennossa nielussa toiset, paljon suuremmat äänihuulet! Ne ovat jännitettyinä yli viiden sentin mittaiset, yli 600 kertaa oikeita äänihuulia massiivisemmat, ja riittävät hyvin selittämään kumeat karjahdukset.

Koala on tiettävästi hammasvalaiden ohella ainoa nisäkäs, jolla on tällaiset ylimääräiset äänihuulet, kertoo tämä Slaten artikkeli. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi sellaiset on kehittynyt juuri koalalle. Entä onkohan siitä mitään muuta hyötyä kuin lajitovereille karjahtelu?

Yksi ajatus artikkelista “Viikon luontoääni: koala karjuu kuin leijona”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s