Lähes kaikkien tuntemiesi ihmisten kasvoilla asuu juuri ja juuri paljaalle silmälle näkymättömiä punkkeja. Ne viettävät elämänsä ripsien ja muiden ihokarvojen karvatupissa ja talirauhasissa, parittelevat ja lisääntyvät. Öisin ne kömpivät joskus esiin karvatupista ja vaeltelevat pitkin kasvoja 8-16 sentin tuntinopeudella.
Ja ne olivat mitä todennäköisimmin ensimmäisiä niveljalkaisia Kuussa.
Sikaripunkkeja eli karvatuppipunkkeja on ihmisen vieraina kaksi lajia: karvatupissa lähempänä ihon pintaa viihtyvä Demodex follicorum ja syvällä talirauhasissa elävä D. brevis. Molemmat ovat suunnilleen o,3-0,4 millimetrin mittaisia, eli juuri ja juuri paljaalle silmälle näkymättömiä.
Näiden lajien ei tiedetä elävän millään muulla eläimellä kuin ihmisellä, ja myös koiralla on oma lajityypillinen sikaripunkkinsa. Kaikkiaan tieteelle tunnettuja Demodex-lajeja on Wikipedian mukaan 65, mutta se lienee surkea aliarvio. Tunnetut sikaripunkit kun ovat vain yhteen nisäkäslajiin erikoistuneita, ja nisäkkäitä on viitisen tuhatta lajia. Voisi olettaa, että löytämistään odottaa vielä vähintään viisi tuhatta uutta punkkia.
Aikaisemmin arviot sikaripunkkien yleisyydestä ihmisillä vaihtelivat jossakin 10 ja 97 prosentin välimaastossa. Nämä tutkimukset tehtiin kuitenkin fyysisesti laskemalla punkkeja irti nypityistä ripsistä tai iholle levitetystä sellofaanista, tai pyyhkimällä talirauhasia pumpulipuikolla. Koska punkkipopulaatiot ovat varsin paikallisia, ne saattoivat hyvin asuakin toisen silmän ripsissä tai keskellä otsaa ja jäädä huomaamatta.
Vuonna 2014 julkaistussa tutkimuksessa otettiin sikaripunkkien etsintään modernimpi ote, ja jäljitettiin niiden DNA:ta. Tähän tarkoitukseen niiden biologialla on kätevä ominaisuus: sikaripunkilla ei ole peräaukkoa, eli se ei ulosta. Jätettä kertyy sen elämän aikana yhä pitenevään takaruumiiseen, ja vasta kun otus kuolee ja hajoaa, varaston sisältö leviää yltympäriinsä. Ja se sisältää myös sikaripunkin DNA:ta.
DNA-tutkimus osoitti, että punkkeja oli joka ikisellä tutkitulla aikuisella. Otoskoko oli tosin melko pieni ja koostui vain 19 yhdysvaltalaisesta, joten on vielä arvoitus, päteekö sama koko maailmaan. Luultavasti kyllä. Lapsista ja teineistä osalta punkit kuitenkin puuttuivat, joten ilmeisesti ne hankitaan elämän aikana vähitellen.
Mielenkiintoista on, että ihon pinnan lähellä elävä D. follicorum on jokseenkin samanlainen kaikkialla maailmassa. Se tarttuu ihmiseltä toiselle helposti, oletettavasti halausten, suukkojen ja muiden kasvojen kosketusten yhteydessä. Sen sijaan syvällä talirauhasissa elelevä D. brevis on geneettisesti monimuotoinen: eri väestöillä on erilaiset punkit. On mahdollista, että se tarttuu lähinnä perheenjäsenten välillä, ja siksi on erilaistunut eri ihmispopulaatioissa. Tulevaisuudessa punkin avulla voidaankin ehkä saada uutta tietoa ihmisväestöjen vaelluksista!
Vaikka naamapunkit kuulostavat hurjilta, ne ovat enimmäkseen aivan harmittomia. Niistä saattaa olla jopa hyötyä, koska ne syövät iholta rasvaa, likaa ja kuolleita ihosoluja. Jos ihmisen (tai koiran) immuunijärjestelmä jostakin syystä heikkenee, punkkikanta saattaa kuitenkin lähteä käsistä ja aiheuttaa esimerkiksi kutinaa, karvojen lähtöä ja ihon tulehduksia.
Joka tapauksessa ne ovat jännittävä lisä eläintarhaan nimeltä ihminen, ja ne menevät sinne minne mekin. Vaikka Kuuhun.
Lähteitä ja lisätietoa:
Not Exactly Rocket Science: You almost certainly have mites on your face.
Wikipedia: Demodex.
planeetanihmeet.wordpress.com 
Mahtava blogi! Toisaalta olisin ollut ehkä onnellisempi autuaan tietämättömänä tästä asiasta. Tuntuu että silmässä kaihertaa jokin…