Norsueläimet ovat yksi nisäkäsmaailman menestystarinoista. Viime jääkauden lopulla ne puuttuivat vain Australiasta ja Antarktikselta. Norsueläimet olivat paitsi yleisiä, myös tärkeitä ekosysteemien insinöörejä. Ne muokkasivat kasvillisuutta, kaatoivat puita, mylläsivät maata ja loivat elinympäristön lukuisille muille lajeille. Sitä kolme elävää lajia edelleen tekevät.
Kärsäkäs menestystarina oli Afrikan lahja maailmalle. Maailman vanhimmat norsut elivät kauan sitten kadonneissa rehevissä viidakoissa nykyisessä Marokossa, kertovat fossiililöydöt.
Norsujen juuret ovat ajassa, jolloin Afrikka ajelehti itsenäisenä mantereena. Afrikka repeytyi irti Gondwanamantereen muista osista noin 130 miljoonaa vuotta sitten, eli liitukauden alussa. Koko dinosaurusten valtakauden lopun ja vielä pitkälti kenotsooisen maailmankauden puolelle Afrikka oli eristyksissä. Sinne kehittyi tietenkin varsin omalaatuinen eläimistö.
Afrikan oma nisäkkäiden kehityslinja on nimeltään Afrotheria, kirjaimellisesti ”Afrikan eläimet”. Kuten Australian pussieläimet, myös afrikkalaiset eläimet kehittyivät täyttämään samoja ekologisia lokeroita kuin Euraasian ja Pohjois-Amerikan nisäkkäät, jopa siinä määrin, että ne tunnistettiin toistensa sukulaisiksi vasta dna-menetelmien myötä.
Afrotheriaan kuuluu päästäistä, kontiaista, opossumia, siiliä, saukkoa ja muurahaiskarhua muistuttavia eläimiä. Norsut ovat ehkä joukon ainutlaatuisinta antia – ja myös menestyneintä. Useimmat Afrotheerit ovat pysytelleet Afrikassa ja lähialueilla, mutta norsueläimet valloittivat maailman.
Norsuillakin oli vaatimaton alku. Dinosaurusten aikaan nisäkkäät olivat pieniä. Suurin osa niistä muistutti päästäistä, opossumia tai hiirtä. Kun Jukatanin niemimaalle iskeytynyt taivaankappale päätti dinosaurusten ajan 66 miljoonaa vuotta sitten, alkoi selvinneiden pikkueläinten kuumeisen nopea evoluutio. Paleoseenikauden maailmassa oli tilaa täytettäväksi.
Norsueläimet kuuluvat Paenungulata-ryhmään. Nimi tarkoittaa ”melkein kaviokyntistä”, sillä niitä luultiin pitkään sorkka- ja kavioeläinten sukulaisiksi. Joko juuri ennen tai juuri jälkeen liitukauden lopun katastrofin ne jakautuivat kolmeen kehityslinjaan: niistä tulisi tamaaneja, sireenieläimiä ja norsuja.
Varhaisin norsueläin oli Eritherium azzouzorum, jonka fossiileja on löydetty 60 miljoonaa vuotta vanhoista kerrostumista Marokosta. Se oli suunnilleen mäyräkoiran kokoinen (20 cm korkea ja 5-6-kiloinen) eikä sillä ollut kärsää. Anatomian yksityiskohdat kuitenkin viittaavat norsueläimiin. Ranskalainen Emmanuel Gheerbrantin fylogeneettinen analyysi sijoitti sen kaikkien muiden norsueläinten sisarryhmäksi. Se on myös koko ryhmän pienin tunnettu laji: aikaa dinosaurusten sukupuusta ei ollut yksinkertaisesti ehtinyt kulua tarpeeksi, jotta evoluutio olisi vielä ehtinyt tuottaa kovin isoja eläimiä. Koon kasvu on nimittäin paljon hitaampaa kuin kutistuminen.
Seuraava laji on neljä miljoonaa vuotta myöhemmin elänyt Phosphatherium escuillei, jälleen Marokosta. Sekään ei ollut vielä ehtinyt kovin massiiviseksi: lajin arvioidaan olleen 30 senttiä korkea ja noin 17-kiloinen. Phosphatheriumin naamasta saattoi kuitenkin nähdä jo aavistuksen tulevasta: sillä oli isonpuoleinen pehmeä kuono. Hampaidensa perusteella se lienee ollut jokivarsilla viihtyvä vesikasvien syöjä, ikään kuin hyvin, hyvin pieni tapiiri.
Phosphatheriumin elinhetken jälkeen paleoseenikausi vaihtuu eoseeniksi. Eoseenin norsueläimissä alkoi jo olla tuttua näköä. Moeritherium ja Numidotherium elivät Pohjois-Afrikan jokien varsilla (elettiin aikaa paljon ennen kuin Saharan autiomaata oli olemassa). Ne painoivat pari-kolmesataa kiloa ja niiden naaman koristeena oli pieni kärsä, jota ne todennäköisesti käyttivät tapiirin tapaan ruokailun apuna. Elossa ne olisivat ehkä muistuttaneet virtahevon ja tapiirin risteytystä.
Siitä koot (ja kärsät) vain kasvoivat. Eoseenikauden lopulla kehittyivät Barytheriidae-heimon norsueläimet, jotka olivat jo ihmisen korkuisia ja painoivat parisen tonnia. Lapioleukainen Phiomia saattoi painaa jo 2,5 tonnia.
Norsueläimet kehittyivät ja monimuotoistuivat eristyneessä Afrikassa. Kun Afrikka sitten lopulta törmäsi Euraasiaan ja maasilta muodostui, ne marssivat valloittamaan maailman. Ilmiöllä on nimikin: Proboscidean Datum Event. Se tapahtui mioseenikauden alussa, alkaen noin 20 miljoonaa vuotta sitten. Ensimmäinen aalto olivat metsissä eläneet lehdensyöjänorsut, sillä vielä mioseenikaudella suurinta osaa planeetasta peittivät trooppiset ja subtrooppiset metsät.
Kun ilmasto myöhemmin viileni ja kuivui, seurasi Afrikasta toinen norsujen rynnistys. Jääkausiajan alkaessa mammuttien, mastodonttien, aasiannorsun ja afrikannorsujen sukulaiset levisivät laajeneville aroille ruohoa syömään.
Nyt norsut taas puuttuvat laajoilta alueilta Euraasiasta, Pohjois- ja Etelä-Amerikasta. Ne levittäytyisivät varmasti vielä kolmannenkin kerran, jos me ihmiset vain annamme niiden elää tarpeeksi pitkään.
Lähteitä ja lisätietoa:
Wikipedia: Proboscidea, Eritherium, Phosphatherium, Moeritherium, Numidotheriidae, Barytherium, Phiomia.
Gheerbrant 2009: Paleocene emergence of elephant relatives and the rapid radiation of African ungulates. PNAS.
Larramendi 2016: Shoulder height, body mass, and shape of proboscideans. Acta Palaentologica Polonica.
Van der Made & Mazo 2003: Proboscidean dispersals from Africa towards
Western Europe. Deinsea.
planeetanihmeet.wordpress.com 
Reblogged this on ollipursi and commented:
Norsujen evoluutiosta.