Mallorcan vaihtolämpöiset lampaat

myotragus_metsanreuna_vari

Saarilla evoluutio ryhtyy tekemään tavallistakin kummallisempia temppuja. Pienistä eläimistä kasvaa jättiläisiä ja suuret kutistuvat kääpiöiksi, pienet kukat venähtävät puiksi ja matelijat vievät tilaa tasalämpöisiltä eläimiltä.

Aivan erityinen tapaus oli Mallorcalla ja Minorcalla vuosimiljoonia elänyt saarilammas Myotragus. Se oli pieni, hidasliikkeinen, apinankasvoinen, jyrsijänhampainen lammas, joka harrasti kannibalismia. Jos ei vielä kuulostanut tarpeeksi oudolta, niin oli se myös vaihtolämpöinen.

Alun perin Myotragus-lampaan esi-isät olivat tavallisia eurooppalaisia vuohieläimiä. Ne vaelsivat tasankojen yli vuoristoon, josta myöhemmin tulisi Mallorcan ja Minorcan saaret, mioseenikauden lopulla. Silloin elettiin Messinian-kriisin aikaa. Välimeri oli eriytynyt Atlantista ja suurin osa siitä oli kuivunut suunnattomaksi suolatasangoksi. Kausi loppui suorastaan Raamatullisen mittakaavan tulvaan noin 5,3 miljoonaa vuotta sitten: Gibraltarin maakannas murtui ja meri vyöryi takaisin. Äkkiä vuoriston eläimistä oli tullut saarieläimiä.

Seuraavien viiden miljoonan vuoden ajan Mallorcalla eli vain kolme nisäkäslajia. Ne olivat lammas, päästäinen ja unikeko. Lampaita oli paljon, kertovat kymmenet tuhannet luut, lukuisat pienten sorkkien jäljet hiekkadyyneissä ja paksuina mattoina säilyneet papanat. Vähän kerrallaan Myotragus sopeutui saarielämään, kunnes se oli aivan epäilyksettä maailman oudoin vuohieläin.

Petoeläimet eivät rajoittaneet lampaiden lisääntymistä, joten kanta kasvoi toistuvasti yli ympäristön kantokyvyn. Nälkää näkevien lampaiden joukosta seuraavan vuoden näkivät ne, jotka pystyivät sinnittelemään mahdollisimman vähällä ravinnolla. Kaikesta turhasta piti luopua.

myotragus_siluetit — Myotragus verrattuna nykyiseen paksusarvilampaaseen (*Ovis canadensis)*. Paksusarvilampaan siluetti: Scott Hartman / Phylopic.

Myotragus tietenkin kutistui. Lopulta se oli säkäkorkeudeltaan noin 45-senttinen, eli samaa kokoluokkaa lemmikkinä pidettävien afrikkalaisten kääpiövuohien kanssa. Sen jalat lyhenivät, osa jalan luista sulautui toisiinsa ja koipien jousitus heikkeni. Vaikuttaa siltä, ettei Myotragus juuri juossut tai hyppinyt, eikä ehkä olisi pystynyt vaikka olisi halunnutkin. Se oli rauhallisesti tepasteleva lammas.

Vielä erikoisempia muutoksia löytyy Myotraguksen pääpuolesta. Siitä tuli lyhytkuonoinen, pyöreäpäinen ja pieniaivoinen – aivan kuin domestikoidusta nisäkkäästä. Sitä se ehkä tavallaan olikin: saarella vailla petoja elänyt eläin ikään kuin kesytti itsensä. Myotragus olisikin todennäköisesti ihmisen silmään näyttänyt söpöltä ja lapsenomaiselta.

myotragus_paa_planeetanihmeet — Elossa ollessaan baleaarienlammas oli todennäköisesti suloinen eläin.

Aivot olivat yli puolta pienemmät kuin niiden pitäisi tämänkokoisella vuohieläimellä olla. Erityisen paljon kutistuivat Myotraguksen aisteihin liittyvät alueet: hajukäämit ovat mitättömät, näköalue surkastunut ja korvan sisäinen rakenne muistuttaa lähinnä luppakorvaisia kesynisäkkäitä. Baleaarienlampaan ei juuri tarvinnut pitää ympäristöään silmällä, koska mikään ei sitä vaaninut. Kaikki ylimääräinen olisi energian tuhlausta.

Myös silmät olivat suunnilleen puolta pienemmät kuin samankokoisilla sorkkaeläimillä mantereella. Ne eivät osoittaneet sivuille, kuten vuohieläimillä tavallisesti, vaan viistosti eteenpäin. Vaikutelma on varsin samanlainen kuin kädellisten tai kissaeläinten naamassa. Eteenpäin osoittavat silmät kaventavat näkökenttää, mutta parantavat kolmiulotteista hahmottamista. Siitä onkin ehkä ollut hyötyä Mallorcan vuoristoisissa maisemissa.

1200px-buxus_balearica — Baleaarienpuksipuu Madridin kasvitieteellisessä puutarhassa. A. Barra / Wikimedia Commons.

Energian kulutuksen minimoinnin lisäksi saarilampaan täytyi maksimoida sen saanti. Sen se teki – syistä, joita voi vain arvailla – erikoistumalla yhteen erittäin myrkylliseen kasvilajiin. Ylivoimaisesti suurin osa koproliittien eli kivettyneiden papanoiden koostumuksesta on baleaarienpuksipuuta (Buxus balearica). Tuoksuva, mutta myrkyllinen puksipuu oli ilmeisesti aikoinaan saarella hyvin yleinen, vaikka kasvaakin nykyään vain siellä täällä.

Myotragus kehitti suuret, korkeaharjanteiset poskihampaat. Sen alaleuan kuudesta etuhampaasta neljä katosi. Jäljelle jääneistä kahdesta tuli pitkät, loputtomiin kasvavat jyrsijänhampaat. Hampaiden mukaan eläin sai tieteellisen nimensä: myo tarkoittaa kreikaksi hiirtä, tragus vuohta: hiirivuohi. Varmaankin tämän takia Seppo Vuokon ja Tom Björklundin Mammutin aika -kirja käyttää lajista suomenkielistä nimeä nakertajavuohi. Dna-tutkimukset ovat tosin osoittaneet, että se oli läheisintä sukua lampaille (Ovis-suku), eikä suinkaan vuohille.

Niin, mutta entä se vaihtolämpöisyys, kyselee nyt lukija kärsimättömänä. No se vasta omituista onkin. Raajojen luiden mikroskooppinen rakenne paljastaa, että Myotragus kasvoi eri tavalla kuin mikään elävä nisäkäslaji. Karitsat kasvoivat hitaasti, vaihtelevalla nopeudella ja lakkasivat välillä kokonaan kasvamasta, kertovat luihin syntyneet vuorottaiset nopean ja hitaan kasvun kerrokset. Kuvio on tyypillinen vaihtolämpöisille matelijoille, kuten krokotiileille, ei suinkaan lampaille.

Luita kuvanneet tutkijat eivät suoraan sano, että baleaarienlammas oli vaihtolämpöinen, mutta vihjaavat painokkaasti siihen suuntaan. Onhan väite kieltämättä aika radikaali. Kukaties lampaat viettivät paljonkin aikaa makoilemalla auringonpaisteessa ruumiinlämpöään nostamassa kuin mitkäkin karvaiset merileguaanit.

Kuitenkaan lampaan vaihtolämpöisyys ei ole aivan niin kaukaa haettua kuin ensin kuulostaa. Elävätkin sorkkaeläimet pystyvät säätelemään lämmöntuottoaan, ja sitä myöten ruumiinlämpöään, tarpeen mukaan. Ankarissa olosuhteissa tai nälänhädässä ne säästävät energiaa tuottamalla vähemmän lämpöä, kun taas hellejaksojen aikana ne voivat nostaa ruumiinlämpöään säästääkseen jäähdytykseen kuluvaa vettä ja energiaa. Myotragus taisi vain viedä tämän kyvyn äärimmilleen.

Seuraus matelijamaisesta kasvusta oli tietenkin hidas aikuistuminen. Elävät lampaat ja vuohet ovat aikuisia parivuotiaina, mutta Myotragus lakkasi kasvamasta vasta 12-vuotiaana! Vastaavasti se myös eli pitkään, kuten monet saarieläimet. Juuri tästä syystä sillä oli suhteettoman suuret poskihampaat: jotta ne kestäisivät eliniän. Hampaiden kulumisen perusteella baleaarienlampaan maksimi-elinikä oli 27 vuoden tietämillä, eli noin tuplasti enemmän kuin samankokoiselta sorkkaeläimeltä voisi odottaa mantereella. Suuri osa eläimistä myös eli vanhoiksi: luolista löytyneiden leukaluiden ikäjakauman perusteella hyvinä aikoina lähes puolet lampaista eli vähintään 21-vuotiaiksi. Huonoina aikoina sen sijaan suurempi osa kuolleisuudesta tapahtui jo karitsana.

mallorca_maisema — Näillä vuorilla baleaarienlampaat kiipeilivät.

Baleaarienlampaat elivät siis lempeää, hidasta ja jotensakin matelijamaista elämää puksipuun lehtiä mussuttaen. Ne saivat karitsoja harvoin, mutta kasvattivat ne huolella, ja suojautuivat myrskyiltä ja helteiltä saarten lukuisiin luoliin, joissa niiden luita ja papanoita on säilynyt tutkijoiden iloksi. Mutta mitä niille oikein tapahtui?

Baleaarienlammas katosi noin 4000 vuotta sitten, eli samaan aikaan kun Mallorcalle ja Minorcalle ilmaantuvat ensimmäiset merkit ihmisasutuksesta. Se tuskin on sattumaa. Baleaarienlammas liikkui hitaasti, lisääntyi vielä hitaammin ja oli todennäköisesti yhtä avuttoman kesy ja luottavainen kuin dodo. Sillä ei juuri ollut mahdollisuuksia.

Jonkin aikaa vallitseva käsitys ehti olla, että ihmiset yrittivät kesyttää baleaarienlampaan. Tutkijat näkivät merkkejä sarvien typistämisestä, luiden leikkaamisesta ja jopa lampaiden aitaamisesta luoliin. Tarina kyllä kiehtoo mielikuvitusta, mutta tarkemmassa tarkastelussa suuri osa todisteista on haihtunut ilmaan.

Katkenneilta vaikuttavat sarvet ovat itse asiassa saaneet vaurionsa vasta kuoleman jälkeen, ja ne sopivat tismalleen lampaiden omien talttahampaiden tekemiksi. Sama pätee luissa näkyviin jälkiin. Baleaarienlampaat varmaankin hankkivat hivenaineita jyrsimällä omien lajitovereidensa luita. Ehkä luiden nakertelu auttoi myös pitämään loputtomiin kasvavat etuhampaat hyvässä kuosissa. Aitauksistakaan ei ole löytynyt jälkeäkään, vaan jopa puoli metriä paksut papanapatjat ovat todennäköisesti peräisin vapaaehtoisesti luolissa oleskelleista lampaista.

Baleaarienlampaaseen perustuva karjatalous ei kuulostakaan kovin tuottoisalta puuhalta. Harva halunnee odottaa 12 vuotta ennen kuin karja on teurastusvalmista. Varhaisimmat merkit ihmisasutuksesta Baleaareilla ovat kesyvuohen luita: ihmiset toivat oitis mukanaan tutut kotieläimensä.

Luultavasti baleaarienlampaan kuolinsyy oli yhdistelmä metsästystä ja elinympäristön muutoksia. Ihmiset söivät lampaita, muuttivat kasvillisuutta kaatamalla ja polttamalla metsiä. He toivat mukanaan koiria, jotka myös metsästivät lampaita. Samoihin aikoihin ilmasto kuivui luonnollisestikin: Saharan autiomaa saavutti nykyisen superkuivan tilansa, mikä lienee heijastunut myös Välimeren seudun ilmastoon. Joka tapauksessa baleaarienlampaan pääravintona toiminut puksipuu harvinaistui huomattavasti, kuten muutkin lehtipuut: koivut ja vaahterat, tammet ja pähkinäpuut. Tilalle tuli kuivempaa ilmastoa sietäviä havupuita, heinää ja pensaikkoa, joita Mallorcalla voi tänäkin päivänä nähdä.

On kuitenkin vaikea kuvitella, että baleaarienlammas olisi kadonnut pelkästään ilmaston kuivuessa, kun se oli jo selvinnyt saarellaan jääkausiajan kaikista kymmenestä jäätiköitymis-lämpenemissyklistä rajuine ilmastonmuutoksineen.

Oli kuinka oli, nyt se on poissa. Vielä nykyäänkin baleaarienvuohi antaa valtavasti uutta tietoa evoluutiosta saarilla. Mitä kaikkea siitä olisikaan voitu oppia, jos se olisi jäänyt eloon!

Aikaisempia tekstejä saarieläimistä:

Kun norsut kutistuvat (3.1.2016). Välimeren ja muiden saarten kääpiönorsuista.

Viikon vikatikki: Kreetan kauris kumppaneineen (2.5.2015). Kreetan kääpiökauriista.

Joulu muinaismetsien saarella (4.1.2015). Madeiran metsistä.

Viikon aikamatka: romanialainen lohikäärme (1.2.2014). Esihistoriallisen Romanian saaridinosauruksista.

Piikkisikoja, kääpiömammutteja ja villikissa, joka ei ollutkaan villi (16.9.2013). Kreetan luonnosta ja luonnontieteellisestä museosta.

Jättimatelijoita ja kummajaisia saarilla (30.1.2012). Saarten erikoisista matelijoista.

Vaihtolämpöinen minivuohi ja kumppanit (3.6.2010). Saarisäännöstä ja evoluutiosta saarilla teoreettisemmasta vinkkelistä.

Lähteitä ja lisätietoa:

World Archaeology: Myotragus balearicus: extinction of mouse-goats.

Phys.org: Extinct goat was cold-blooded.

Alcover ym. 1999: The diet of Myotragus balearicus Bate 1909 (Artiodactyla: Caprinae), an extinct bovid from the Balearic Islands: evidence from coprolites. Biological Journal of the Linnaean Society.