Kirja-arvio: tuhannen ja yhden lajin tarinat

Aina välillä luulen, että tiedän aika paljon luonnosta. Hallitsenhan sentään evoluution ja ekologian perusperiaatteet, tunnistan suurimman osan Suomen selkärankaisista (ainakin jos saan katsoa rauhassa) ja olen vuosien varrella imuroinut päähäni hämmentävän määrän nippelitietoa sieltä täältä. Halusitko tietää genomin koon evoluutiosta dinosauruksilla vai petunioiden taipumuksesta lihansyöntiin?

Sitten luin Metsän salainen elämä -kirjan ja muistin taas, etten tiedä mistään mitään. Kaikki vuosien varrella muistilokeroin upottamani tieto on vain mitä kevein pintaraapaisu. Kirja avaa huikeita näkymiä suomalaisten metsän maan hiljaisiin – olentoihin, joilla on sellaisia viehättäviä nimiä kuin salasyöjät, kiilurit, sudenmaidot ja pitsikät. Vasta, kun tietää edes jotain, voi ymmärtää kuinka vähän tietää. Ja se vasta kiehtovaa onkin.

Metsän salainen elämä (Gaudeamus, 2016) on osa ympäristöministeriön rahoittamaa Putte-tutkimushanketta. Nimi tulee sanoista puutteellisesti tunnetut ja uhanalaiset metsälajit. Kirja koostuu Putte-hankkeen parissa työskentelevien tutkijoiden ja asiantuntijoiden kirjoittamista luvuista, joista kukin pureutuu jonkin vähän tunnetun suomalaisen eliöryhmän elämään ja tutkimiseen. Monia näistä eliöryhmistä on tutkittu järjestelmällisesti vasta Puten myötä 2000-luvun aikana.

Suhtaudun tällaisiin suuren ihmisjoukon kirjoittamiin teoksiin yleensä hieman epäluuloisesti, mutta tässä tapauksessa toimittajatiimi (Eeva-Liisa Hallanaro, Saija Kuusela, Aino Juslén ja Terhi Ryttäri) ovat tehneet mallikasta työtä. Kirja on tyylillisesti yllättävän ehjä ja kannesta kanteen kaunista kieltä ja kiehtovasti rakennettu. Kansikin on niin kaunis, että sitä välillä unohtuu silittelemään kirjan lukemisen sijaan.

Yllättäviä kertomuksia riittää. Millaista on pyydystää sääskiä ja pistiäisiä malaise-pyydyksillä ympäri Suomea? Miten etsitään muutaman millin mittaista hitupihtisammalta, kun työmaana on kokonainen vanha metsä? Kuinka limasieniä kerätään ja tunnistetaan?

Vaikka Suomen luonto on maailman mittapuulla niitä vähiten monimuotoisia, lajimäärät ovat häkellyttäviä, kun niiden kanssa joutuu oikeasti vastakkain. Maamme reilut 70 nisäkäslajia, viisi kotoperäistä sammakkoeläintä ja viisi matelijaa sekä noin 240 pesivää lintulajia tulevat nopeasti tutuiksi eläinkirjoja selailemalla. Ne myös tunnetaan erittäin hyvin, koska harrastajakunta on laaja ja innokas. Mutta entä ne muut, pienet, hiljaiset ja vähemmän karismaattiset?

Limasieniäkin on Suomessa yli 200 lajia.

No niitähän riittää. Pelkästään sienilajeja Suomesta tunnetaan kuutisen tuhatta, joista esimerkiksi viisisataa on pelkkiä seitikkejä – ja satoja on vielä löytämättä ja tunnistamatta. On piileskeleviä lahottajasieniä, kuten pitsikät, orvakat, karvakat ja peikonmaljat, ja niillä loisivia loishytyköitä, jotka muistuttavat hyytelömäisiä pienoisaivoja. Jäkäliä on vielä arviolta 1650 lajia lisää, niistäkin moni pienenpieniä ja melkein mahdottomia tunnistaa. On 767 sienisääskilajia, noin 300 sienillä elävää kovakuoriaislajia ja reilut parisataa sorttia ameebamaisia limasieniä.

Voisi kuvitella, että tieteelle kokonaan tuntemattoman eliölajin löytyminen Suomesta ylittäisi uutiskynnyksen, mutta ei suinkaan – niitä löytyy kaiken aikaa. Esimerkiksi surviaissääskiä on Suomesta löydetty peräti 87 tieteelle uutta lajia, ja rupijäkäliin kuuluvia mustuaisia on tieteellisesti kuvaamatta vielä kymmeniä. Vielä enemmän löytyy Suomelle uusia lajeja, sellaisiakin, jotka on aiemmin löydetty vain yhdestä tai muutamasta elinpaikasta – sanotaan vaikka Alpeilta tai Iranista.

Tiiviisti alustallaan kasvavat rupijäkälät tunnetaan huonommin kuin isot torvi- tai poronjäkälät.

Eivätkä nämä eliöt vain kökötä metsässä tekemättä mitään mielenkiintoista. Niiden elintavat, evoluutiohistoriat ja keskinäiset vuorovaikutukset ovat aivan yhtä monimutkaisia ja absurdeja kuin isoilla ja karismaattisilla eliöillä – sikäli kuin niistä mitään tiedetään. Lahottajasienetkin elävät kukin omanlaisellaan puulla – oikean lajisella, oikean kokoisella, sopivassa ympäristössä sijaitsevalla ja joko äskettäin tai kauan sitten kuolleella, ehkä vielä aivan tietyn toisen lahottajasienilajin aikaisemmin käsittelemällä.

Kauniit kultapistiäiset loisivat loispistiäisillä – koska miksi tehdä asioita yksinkertaisesti? Eräitä lattajalkakärpäsiä vetää puoleensa nuotion savu, eikä kukaan tiedä miksi. Kiilukärpäskoiraat järjestävät ryhmäsoitimia kuin metsot konsanaan. Ne steppaavat ja esittelevät metallinhohtoisia kuvioitaan naaraille. Eräillä valeskorpionilajeilla naaras ja koirat puolestaan eivät kohtaa lainkaan: koiras vain jättää maastoon siittiöpaketteja ja toivoo, että kohdalle osuisi naaras poimimaan jonkin niistä mukaansa. Ja tässä oli vasta mitä kevein pintaraapaisu!

Aivan oma ilonsa on se työ, joka näiden eliöiden suomenkielisten nimien eteen on tehty. Niistäkin monet on keksitty vasta Putte-hankkeen myötä, kun lajiryhmistä on ensi kertaa tehty suomenkielisiä tunnistusoppaita ja muuta tietotekstiä. On suttunuppiseitikkiä ja salohaltianseitikkiä, kyyhkykiilusta ja aarnityynyjäkälää. Suomalaisissa biologeissa on selvästi kielellisesti lahjakasta väkeä!

Tietenkään näiden kummallisten ja salamyhkäisten lajien tunteminen ei ole vain tietoa tiedon vuoksi (vaikka sekin on toki mielenkiintoista). Niiden roolien tunteminen on tärkeää myös, jotta ymmärrettäisiin, kuinka luonto oikein toimii, ja miten muutokset siihen vaikuttavat. Mikä rooli vaikkapa mikroskooppisilla sammalsienillä on suon hiilitasapainossa? Ehkä merkittäväkin.

Metsän salainen elämä on pehmeä ja mielenkiinnon herättävä lasku aihepiiriin sellaisellekin, joka ei lähtökohtaisesti pidä kaiken maailman lahottajasieniä ja pieniä mustia ötököitä kovin kiinnostavina. Koko komeus on vielä höystetty Seppo Leinosen ilahduttavilla sarjakuvilla. Kirjan luettuaan katsoo luontoa ympärillään eri tavalla. Maisema, jota on pitänyt pelkkänä kiinnostavien asioiden (kuten lintujen) vihreänä taustana onkin täynnä elämää, monimuotoisuutta, draamaa ja kummallisia juonenkäänteitä.

Tämän ja monta muuta teosta arvosanoineen ja kirja-arviolinkkeineen löydät blogin Tiedekirjalistalta.

Arvosana: 5