Heinäkuisella Lontoon-lomalla kävimme Tringin luonnonhistoriallisen museon ja Kew Gardensin lisäksi tietenkin eläintarhassa. Tai ei niinkään tietenkin – olen tarkka eläintarhojen tasosta ja jätän mieluummin menemättä, jos on syytä odottaa huonosti hoidettuja eläimiä, ankeita tarhoja ja pahaa mieltä.
Tässä tapauksessa moiseen ei juuri ollut aihetta. Lontoossa kaikki eläimet, joiden vointia ja hoitoa pystyin arvioimaan, vaikuttivat hyvinvoivilta. Stereotyyppistä käyttäytymistä tai vammoja ei näkynyt, ja eläintarhassa oli todella mielenkiintoisia lajeja, joita olin aiemmin nähnyt vain kuvissa: kissamaki, hidaslori, intiantapiiri, okapi, aurinkokurki, australiankeuhkokala…
Etukäteen eläintarha kyllä epäilytti. Kuinka eläimille voi mahtua säällisen kokoiset aitaukset tilaan, joka vie vain pienen nurkan Regent’s Parkin pohjoisosasta? Kävi ilmi, että kuten monta kertaa matkan aikana, Lontoon suunnaton mittakaava hämäsi. Vaikka eläintarha näyttää kartalla mitättömältä, se on itse asiassa suunnilleen samankokoinen kuin Korkeasaari, mutta sen neliöt on otettu vielä tehokkaammin hyötykäyttöön.
Kotisivuilta löytyvän eläinlistan mukaan eläimiä on valtava määrä – peräti 17 239 yksilöä 756 lajista. Tarkemmin katsoen huomattava osa onkin akvaariotalon selkärangattomia: 400 korvameduusaa, 168 sarvikorallia, 270 omenakotiloa ja niin edelleen. Useimmat suuria tiloja vaativat eläimet, kuten norsut, sarvikuonot ja gepardit, on järkevästi sijoitettu Lontoon parina toimivaan Whipsnaden eläintarhaan, joka sijaitsee kaupungin ulkopuolella ja on pinta-alaltaan viisitoista kertaa isompi. Siellä emme harmi kyllä päässeet käymään: ehkä seuraavalla kerralla. Vaikka kyllä tässä pienemmässäkin riitti nähtävää koko päiväksi ja ylikin. Olisimme tulleet seuraavana päivänä uudelleen, ellei sisäänpääsy olisi maksanut mansikoita.
Kaupunkitarhan eläimillä savannikoirista okapeihin ja kissamakeista intiantapiiriin on asialliset ja rakkaudella sisustetut tilat. En ole varma, millä ilveellä ympäristölleen tuhoisien kasvinsyöjienkin tarhoissa oli saatu kasvamaan kaunis nurmi, mutta niin siellä vain kasvoi, kääpiövirtahevoillakin. Ainoastaan eläintarhan pohjoiskolkasta löytyneillä yölinnuilla – pöllöillä ja pöllökehrääjillä – oli ahtailta vaikuttavat häkit. Nekin olivat kyllä pienen huoneen kokoisia ja voittavat useimpien lemmikkilintujen olosuhteet, mutta eläintarhan muuten hulppeisiin tiloihin verrattuna ne vaikuttivat vähän aneemisilta.
Britanniassa kaikki on vanhaa ja kantaa mukanaan historian painoa. Lontoon eläintarhakin perustettiin vuonna 1828, jolloin sen tarkoitus oli olla ainoastaan tutkijoille avoin elävien näytteiden kokoelma.
Pari vuosikymmentä myöhemmin eläintarha kuitenkin avattiin yleisölle, ja siitä saakka sinne on vaeltanut jokseenkin keskeytymätön kävijöiden virta. Upouudet tarhat, kuten tänä keväänä avattu Land of The Lions seisovat rinnakkain toistasataa vuotta vanhojen, mutta moderneiksi kunnostettujen tilojen kanssa. Sivumennen sanoen Land of the Lions -alueella asuu lauma Korkeasaarestakin tuttuja aasianleijonia 2500 neliön tarhassa, joka on sisustettu jäljitelmäksi Girin metsästä, aasianleijonan viimeisestä esiintymispaikasta luonnossa. Sumatrantiikereiden aitauksessa puolestaan oli sellainen määrä autenttista indonesialaista kasvillisuutta, ettei viidestä tiikeristä näkynyt vilahdustakaan – ja hyvä niin. Onhan eläinten saatava omaa rauhaa, jos ne sitä kaipaavat.
Hupaisa yksityiskohta Lontoon eläintarhan historiassa on, että alkuperäisen akvaariotalon suunnitteli, loi ja kansoitti Philip Henry Gosse, joka sattuu olemaan sama mies, joka keksi sanan ”akvaario”.
Aivan omanlainen kokemuksensa olivat monet aitaukset, joissa kävijät pääsivät kulkemaan eläinten joukossa. Kissamakitarha, kaksi eri lintutaloa ja Amazonin eläimiä sisältävä sisäviidakko oli toteutettu siten, että kävijät liikkuivat merkityllä reitillä ja eläimet vapaasti koko tilassa: samanlainen ratkaisuhan on Korkeasaaren Borealia-talossa. On kiehtovaa tulla villieläinten ylenkatsomaksi lähietäisyydeltä ilman välissä olevaa aitaa tai lasia. Kissamakien touhuja istuimme seuraamassa vain metrin-parin päästä, eivätkä ne piitanneet meistä tuon taivaallista.
Eläintarhakävijöihin (saati eläimiin) ei kuitenkaan ole luottamista, joten jokaista tällaista tilaa valvoi vähintään pari työntekijää, jotka pitivät tiukasti silmällä tilannetta ja tarvittaessa suojelivat kävijöitä eläimiltä (toisin päin ei ollut tarvetta).
Rainforest Life -talossa tamandua ällistytti meidät kiipeämällä suoraan ylös pleksilasia ja tupsahtamalla äkkiä usean metrin korkeudessa olevalle kaiteelle, jonka tarkoitus oli estää ylätasanteella kulkevia kävijöitä putoamasta. Eläintenhoitaja nappasi itsekin kännykkäkuvan uteliaasta muurahaiskarhusta ja ryhtyi sitten tarmokkaasti pitämään puolen metrin turvaväliä otuksen ja kävijöiden välillä. Ei muuten, kuulemma, mutta sillä on kovin terävät kynnet ja vahva ote, ja se on hieman liian kiinnostunut kengännauhoista.
Vuosien varrella Lontoon eläintarhassa on elänyt historiallisesti merkittäviä eläimiä, kuten ainoa koskaan valokuvattu kvagga ja lauma pussihukkia. Siellä eli myös Jumbo-elefantti, jonka nimestä on peräisin nykyään ”suuren” synonyymina käytetty sana (Jumbojet -lentokoneet on siis nimetty norsun mukaan). Alkuaan ”jumbo” on ilmeisesti väännös swahilin sanasta jambo. Myös Maailman luonnonsäätiö WWF:n logon mallina toiminut panda ja alkuperäinen Nalle Puh olivat Lontoon eläintarhan asukkaita.
Vielä pari mielenkiintoista, Suomen eläintarhoista tuntematonta konseptia olivat yöeläintalo ja ihmisapinat. Yöeläimille varatussa Nightlife-tilassa on käänteinen vuorokausirytmi, eli päivisin rakennus on pimennetty ja kävijät pääsevät harhailemaan pimeissä huoneissa silloin, kun eläimet ovat hereillä ja virkeimmillään. Nähtävillä on pieniä Carollia perspicillata -hedelmälepakoita (joille nisäkäsnimitoimikunta on ehdottanut jotenkin härskiltä kuulostavaa suomenkielistä nimeä isolerkko), suuria ja pörröisiä madagaskarilaisia votsotsa-jyrsijöitä (Hypogeomys antimena), australianvesirottia (Hydromys chrysogaster) ja häkellyttävimpinä tuttavuuksina yöaktiivisia puoliapinoita. Oli hämähäkin tapaan hiippailevia myrkyllisiä hidasloreja, palleroisia pottoja ja hurjia akrobaatintemppuja tekeviä galagoja. Vau!
Ihmisapinoita ei Suomen eläintarhoissa ole pidetty enää aikoihin, ja hyvä niin. Asiallisten olosuhteiden järjestäminen äärimmäisen älykkäille otuksille on vaikeaa. Lontoossa kuitenkin asuu perhe alankogorilloja (Gorilla gorilla), joilla on tilavan ulkotarhan lisäksi käytössään iso telinevoimistelusali sisällä.
Vaikka minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteikö gorilloilla olisi eläintarhassa hyvät oltavat, niiden näkeminen tarhoissa tuottaa aina omituisen olon. Ne ovat liian ihmismäisiä kalterien takaa katsottavaksi. Lauman hopeaselkäinen uros Kumbuka istui aivan kävijöiden edessä ja piti ilmeisestikin näiden käytöstä silmällä. Kyltissä kerrottiin, että yhdellä lauman naaraista on uusi pienokainen, ja Kumbuka suhtautuu siihen hyvin suojelevasti. Sen ihmismäiset ja ilmeikkäät silmät saivat aikaan oudon vaikutelman gorillanaamariin pukeutuneesta ihmisestä. Totta puhuen minusta tuntuu, että tämän valokuvan julkaisuun olisi pitänyt kysyä siltä lupa.
Eläintarhaan oli sinne tänne sijoitettu kylttejä, jotka kertoivat eläinten hoidosta ja virikkeellistämisestä. Nykytiedon mukaan kaikenlaiset eläimet kilpikonnista ihmisapinoihin voivat paremmin, kun niillä on mielekästä tekemistä päiviensä täytteeksi ja sopivaa vaihtelua elämässään. Lontoossa tarkoitukseen oli keksitty varsin luovia konsteja.
Kaksi kärpästä yhdellä iskulla -tyyppinen ratkaisu oli vaihtelun tarjoaminen samalla vaivalla sekä nelisormimangusteille että komodonvaraanille. Kylttien mukaan komodonvaraani suljetaan aika-ajoin sisätiloihinsa ja sillä välin mangustilauma tuodaan tutkimaan paikkoja. Mangustit saavat virikkeitä tutkimalla varaaniasumuksen joka nurkan, kun taas varaanilla riittää pitkäksi aikaa tekemistä, kun se jälkikäteen nuuskii kävijöiden hajuja.
Kuten useimmat eläintarhat nykyään, Lontoon eläintarhakin on mukana monenlaisissa luonnonsuojeluhankkeissa ja erikoistuu kasvattamaan luonnossa uhanalaisia lajeja. Vaikka tarhakasvatettujen eläinten vapauttaminen luontoon on vaikeaa ja täynnä odottamattomia ongelmia, hätätilanteen tullen ne ovat kuitenkin henkivakuutus lajeille, jotka luonnossa sinnittelevät olemassaolon rajoilla.
Gorillat, sumatrantiikerit, aasianleijonat ja sulawesinmakakit, esimerkiksi, ovat kaikki luonnossa joko erittäin tai äärimmäisen uhanalaisia, ja Lontoossa kutakin on lisääntyvä lauma. Matelijatalossa kasvatetaan yleisön nähden kytridiomykoosi-sienitaudin uhkaamia eurooppalaisia sammakkoeläimiä, ja eläintarha tukee luonnonsuojelua paikan päällä eri puolilla maailmaa: tiikereitä Nepalissa, norsuja Keniassa, merihevosia Filippiineillä, muurahaiskäpyjä Kamerunissa.
Eläintarhaa ylläpitää voittoa tavoittelematon Zoological Society of London, joka ei saa rahoitusta valtiolta, vaan pyörittää sekä eläintarhaa että suojeluprojektejaan pääsylippujen ja lahjoitusten varassa. Siksi lievästi sanoen suolainen lipunhintakaan ei tuntunut aivan niin pahalta.
Lontoon eläintarha on huikean mielenkiintoinen käyntikohde, mutta sinne kannattaa ehdottomasti varata koko päivä avaamisajasta sulkemisaikaan. Muuten kaikkea ei ehdi mitenkään nähdä, tai ainakaan mitään ei ehdi rauhassa pysähtyä katsomaan.
planeetanihmeet.wordpress.com 
Reblogged this on ollipursi and commented:
Ympäristönsuojelu on maanpuol
”Lontoon eläintarhakin on Euroopan vanhin eläintarha”
Ei itse asiassa ole. Euroopan (ja maailman) vanhin eläintarha on Wienissä sijaitseva Schönbrunnin eläintarha, joka perustettiin 1752, ja avattiin yleisölle vuonna 1765. Myös mm. Pariisissa sijaitseva Ménagerie du Jardin des Plantes on Lontoon eläintarhaa vanhempi; se perustettiin vuonna 1795. Ja nämä ovat siis yhä tänä päivänä toiminnassa olevia eläintarhoja. Muita, sittemmin lakkautettuja eläintarhoja (tai ”menagerioita”) on sitten tietysti ollut olemassa muuallakin Euroopassa, ja myös Euroopan ulkopuolella, kauan ennen Lontoon eläintarhan perustamista.
”quagga”
…on suomeksi kvagga. ;)
Muuten, hieno kuva okapista! ;)
Kiitos jälleen pilkunviilauksesta! Korjasin asiavirheet oitis.
Ihan sinua ajattelin okapeja kuvatessani. :D Ehkä. En ihan muista.
Yllättävä tamandua ei sitten tainnut olla hoitajalleen yllätys? Kuinkahan usein se sitten oikein karkailee?
Mitä jäi akvaariopuolelta mieleen?
Ilmeisesti tamandualla on useinkin tapana käydä tervehtimässä ihmisiä, siitä päätellen ettei hoitaja vaikuttanut ollenkaan yhtä innostuneelta ja hämmästyneeltä kuin vieraat. :D Hoitajilla oli vielä valmiiksi käden ulottuvilla verkonpala, jota pidettiin mielensä mukaan tallustelevan tamanduan ja ihmismuurin välissä.
Akvaarioista ei valitettavasti jäänyt mitään mieleen, koska emme ehtineet akvaariotaloon lainkaan. :( Ainoa näkemämme akvaario oli se matelijatalossa ollut, jossa asusteli australiankeuhkokaloja. Paikka onkin looginen, keuhkokalathan ovat läheisempää sukua sammakkoeläimille ja matelijoille kuin muille kaloille. Lajilistasta päätellen akvaariotalossa olisi ollut riutta-altaita ja enimmäkseen akvaarioharrastajan vanhoja kavereita sisältäviä makean veden altaita: monnisia, okamonneja, imumonneja, killejä, platyja, kirjoahvenia, tetroja, piraijoja ja niin edelleen. Olisi kyllä ollut mielenkiintoista nähdä, millaisiin altaisiin ne on asutettu. Kotisivuillakaan ei kovin yksityiskohtaista tietoa näy: https://www.zsl.org/zsl-london-zoo/exhibits/aquarium
Olipas mielenkiintoinen artikkeli! Ehkä tuonne voisi uskaltautua joskus visiitille, jos kerran eläimillä on poikkeuksellisen hyvät olot. Itse yleensä tuppaan ahdistumaan eläintarhoissa huonojen tilojen tai stereotyyppisen käytöksen takia ja olen alkanut välttelemään niitä. Kaveriporukan reissuilla olen jättäytynyt pariltakin eläintarhakäynniltä pois – mukaanlukien tämä Lontoon eläintarha. No, ehkä käyn, jos vielä menen Lontooseen. (Tämänhetkisenä pääintressinäni olisi kuitenkin löytää asiallinen eläintarha, jossa pääsisi näkemään täplähyeenoja.)
Tuttu ongelma. Lontoo on kyllä tähän mennessä näkemistäni eläintarhoista vakuuttavin, vaikka en kovin monessa eri maassa ole niitä ehtinytkään kiertää. :) Täytyy tietenkin myöntää, etten ehtinyt tarkkailla mitään yksittäistä eläintä kovin pitkään yhdellä päiväreissulla, mutta en kyllä muista nähneeni merkkiäkään stereotyyppisestä käytöksestä.
Rotterdamin eläintarhassa on muuten täplähyeenoja. En ole itse siellä koskaan käynyt, mutta eläintarhalla on käsittääkseni hyvä maine, ja ainakin kuvissa aitaukset näyttävät vakuuttavilta.