Lomailimme puolisoni kanssa viime viikolla Lontoossa. Ainoaksi visiitiksi kaupungin vilinän ulkopuolelle jäi vajaan tunnin junamatka Tringin pikkukaupunkiin.
Tring on aikamatka menneisyyteen. 700 vuotta vanha kylä on selittämättömän unelias, eikä vaikuta lainkaan miljoonakaupungin lähiöltä. Pääsimme vaeltamaan läpi kuvankauniin englantilaisen maaseudun ja syömään vanhanaikaisessa pubissa, jonka nimi oli The Greyhound.
Matkan perimmäinen syy oli tietenkin luonnontieteellinen: vierailu Tringin luonnonhistoriallisessa museossa, joka jo itsessään käy aikamatkasta viktoriaaniseen Englantiin. Hämmentävä museo oli rikkaan ja hyvin eksentrisen paroni Lionel Walter Rothschildin elämäntyö. Walterin, kuten hän halusi itseään kutsuttavan, elämäntarina on hyvinkin kertomisen arvoinen, ja siihen sisältyy runsaasti kasuaareja.
Walter Rothschild syntyi varakkaaseen juutalaiseen pankkiiriperheeseen vuonna 1868. Hänen oli määrä seurata isänsä jalanjälkiä pankkiirina, mutta Walter ei koskaan osoittanut pienintäkään mielenkiintoa saati lahjakkuutta pankkialalle. Sen sijaan hän oli yksi niistä lapsista, jotka näyttävät syntyvän luonnontieteilijöiksi. 7-vuotiaana Walter ilmoitti perustavansa isona museon.
Isänsä vaatimuksesta Walter joutui kuitenkin pankkiirintöihin. Ikään kuin korvaukseksi hän sai sangen kuninkaallisen 21-vuotislahjan: pitkään toivomansa museon. Museo rakennettiin Tringiin perheen tiluksille ja avattiin vuonna 1892. Niillä sijoillaan se seisoo edelleen.
Pitkä, hyvin ujo ja puheviasta kärsinyt Walter oli lähes pakkomielteisen kiinnostunut aivan tietyistä eläinryhmistä, vaikka keräsikin museokokoelmiinsa kaikkea mahdollista kovakuoriaisista antilooppeihin. Erityisen mielenkiinnon kohteita olivat paratiisilinnut, kasuaarit ja jättiläiskilpikonnat. Ja kirput. Lisäksi hän keräsi vaikuttavan kokoelman erilaisia lajiristeymiä ja väripoikkeamia.
Museonäytteiden lisäksi Walter keräsi eläviä eläimiä, isänsä suureksi harmiksi. Perheen tiluksilla, jotka nykyään ovat yleisölle avoin puisto, Walter piti kokoelmaansa eläviä kenguruita, kilpikonnia, kasuaareja ja seeproja. Hän osti kaikki kasuaarit, jotka suinkin onnistui käsiinsä saamaan (ei aivan helppoa, kun kasuaarit luonnossa esiintyvät vain Uudessa-Guineassa, Pohjois-Australiassa ja lähisaarilla, eikä niiden rahtaaminen elossa yli mannerten takuulla ollut mutkatonta toistasataa vuotta sitten), tutki niitä yksityiskohtaisesti ja kuvasi lukuisia lajeja ja alalajeja. Harmi kyllä hän ilmeisesti innostui vähän liikaa, ja suuri osa ”lajeista” on sittemmin osoittautunut yksilölliseksi muunteluksi. Esimerkiksi isokasuaarin Wikipedia-artikkeli listaa sille vaatimattomasti kymmenen Rothschildin antamaa rinnakkaista tieteellistä nimeä!
Kasuaarit ovat tunnetusti pahansisuisia lintuja, eikä niiden pitäminen vapaana tiluksilla ollut aivan ongelmatonta. Välit Nathaniel-isän kanssa viilenivät tuntuvasti, kun yksi kasuaareista kävi tämän hevosen kimppuun. Isä kielsi ostamasta enää lisää kasuaareja. Walter, jonka suuri kasuaariteos oli vielä kesken, ei tästä lannistunut, vaan kirjoitti kerääjilleen ja kehotti heitä edelleen lähettämään lisää kasuaareja, mutta toimittamaan ne Tringin tilusten sijaan salaiseen väliaikaispaikkaan.
40-vuotiaana, vuonna 1908, Walter lopulta jäi eläkkeelle pankkiirintyöstään, tarinan mukaan käytyään isänsä kanssa mehevän riidan rahankäytöstä (johon ilmeisesti liittyivät Walterin kasuaarien täytättämisestä maksamat päätähuimaavat summat). Walter sai jatkossa perheeltään anteliasta ”viikkorahaa” ja pääsi omistautumaan täysin museolleen. Pikkuveli Charlesin harteille lankesi Walterin aikaansaaman taloudellisen sotkun setviminen.
Walterin eläkepäivätkään eivät sujuneet vailla ylimääräisiä murheita. Vuonna 1931 hän joutui myymään suurimman osan valtavasta lintukokoelmastaan pilkkahintaan Amerikan luonnonhistorialliselle museolle New Yorkiin. Kasuaareistaan Walter ei kuitenkaan luopunut: tänäkin päivänä museon kokoelmiin kuuluu 62 isoa täytettyä kasuaaria, joiden säilytys tuottaa melkoista päänvaivaa kuraattoreille. Niiden lisäksi tulevat tietenkin vielä nahat ja luurangot: kasuaarien kokonaismäärä on toistasataa.
Tringin opastetauluissa kerrotaan kauppojen syyksi hienovaraisesti ”taloudelliset vaikeudet”. Tosiasiassa entinen rakastajatar kiristi Walterilta rahaa. Kiristäjän henkilöllisyyttä ei ole paljastettu: Walterille läheinen veljentytär Miriam Rothschild kertoi tietävänsä perhesalaisuuden, mutta ei sitä ainakaan julkisesti jakanut.
Walterin kuoltua vuonna 1937 kokoelma lahjoitettiin Britannian valtiolle sillä ehdolla, että Tringistä tulee oma luonnonhistoriallisen museon haaransa. Lintukokoelman tappiosta huolimatta kyseessä oli luonnonhistoriallisen museon historian suurin yksittäinen lahjoitus, ja ilmeisesti suurin yksityinen luonnontieteellinen kokoelma ikinä.
Myöhemmin koko luonnonhistoriallisen museon lintukokoelma on siirretty Tringiin – yli miljoona näytettä – ja Tringissä työskentelevät ja vierailevat maailman merkittävimmät lintututkijat. Tringin tutkimuskokoelmissa on esimerkiksi korvaamattomia yksilöitä sukupuuttoon kuolleista linnuista: ruusupääsorsa, syyrianstrutsi, guadalupenkarakara, kanarianmeriharakka, eteläsaarentöpökurppa…
Vaikka Tringissä nykyään toimii mitä modernein tutkimuslaitos, on museon yleisölle avoin osa jätetty lähestulkoon alkuperäiseen asuunsa, juuri sellaiseksi kuin Walter sen tarkoitti. Mikä elämys!
Lähteitä ja lisätietoa:
NHM: About the natural history museum at Tring.
Tetrapod Zoology: Walter Rothschild and the rise and fall of Sclater’s cassowary.
Wikipedia: Walter Rothschild, 2nd Baron Rothschild. (myös suomeksi!)
planeetanihmeet.wordpress.com 
Reblogged this on ollipursi and commented:
Kiinnostava museo ;).
”700 vuotta vanha kylä on selittämättömän unelias”
Tuo uneliaisuus on vain näennäistä. Kuten kaikki brittiläisiä televisiodekkareita seuranneet tietävät, pienet englantilaiset maaseutukylät kuuluvat maailman vaarallisimpiin paikkoihin, sillä niissä tehdään aivan käsittämättömän usein murhia. On laskettu, että esimerkiksi Midsomerin murhat-televisiosarjasta tutussa Midsomerin kreivikunnassa on väestömäärään suhteutettuna tehty yli kaksi kertaa enemmän murhia kuin Lontoossa! Olkaa siis iloisia, että selvisitte vierailustanne henkikulta tallella. ;)
”Walterille läheinen veljentytär Miriam Rothschild”
…oli muuten hänkin aikanaan merkittävä luonnontieteilijä; Walter ei siis ollut sukunsa ainoa ns. musta lammas.
Kiitos varoituksesta – täytyykin jatkossa olla tarkkana, kun erehtyy englantilaisiin pikkukyliin. :D
Kyllä luonnontieteilijyys taisi olla tarttuvaa laatua tuossa suvussa. Myös Walterin vastuullisemmalla pikkuveli Charlesilla oli oma henkilökohtainen kirppukokoelma (!) ja hän keräsi lintunäytteitä matkustaessaan (siis ampui lintuja, kuten tuohon aikaan kaikki tekivät). Näin kerrottiin museon opastauluissa. Siellä oli myös esillä kaapillinen Charlesin keräämiä täytettyjä lintuja.
Eikä luonnontiedetauti ilmeisesti ole ihan talttunut vieläkään: tällä nykyisen Rothschildin paronin (Walterin veljenpojan pojan) ylläpitämällä vaatimattomalla puljulla on ilmeisesti myös oma eksoottisten lintujen aviaarionsa: https://en.wikipedia.org/wiki/Waddesdon_Manor
Ihana postaus! Vaikka luulenkin tietäväni paljon kaikenlaista luonnontieteistä, historiasta ja luonnontieteiden historiasta, huomaan aina oppivani uutta, kun lähden kahlaamaan läpi tällaisia kirjoituksia. Mukavaa.
En voi olla ihmettelemättä, miten tyylikkäästi suurin osa näissä kuvissa esiintyvistä eläimistä on täytetty. Kun vertaa aikakauden muihin taksidermian helmiin, voi vain ihailla, miten elävän näköisiksi nämä elukat on saatu. Paroni osasi asiansa.
Kiitos! Luonnontieteessä ja sen historiassa taitaa kyllä olla opittavaa niin moneksi eliniäksi, etteivät uudet tiedonmuruset ihan heti lopu kesken. :)
Ihan kaikki museon eläimet eivät olleet aivan näin taidokkaasti täytettyjä, mutta kieltämättä taso oli niiden ikään nähden todella hyvä. Esimerkiksi Helsingin luonnontieteellisen keskusmuseon kellarista löytyy huomattavasti rujompia tapauksia (tosin mistäs sen tietää, millaisia kammotuksia Tringin kellareihin on piilotettu liian noloina). Walter Rothschild kyllä ilmeisesti valikoi etenkin rakkaille kasuaareilleen aikansa taitavimman täyttäjän, ja maksoi päätähuimaavia palkkioita.
Totta. Olisi joskus hauska päästä näkemään niitä kellareihin jemmattuja hirvityksiä. :D
”Helsingin luonnontieteellisen keskusmuseon kellarista löytyy huomattavasti rujompia tapauksia”
Hei! Tiedän kyllä, että ulkomuotoni on iän karttuessa vääjäämättä päässyt vähän rapistumaan, mutta oli tuo silti aika tyly kommentti.
…vai niitä täytettyjä eläimiäkö sinä tarkoitit?