Viikon löytynyt linkki: ensimmäiset sarvinaamat

yinlong_dowsi_dinosaurus_välimuoto_maija_karala
Koirankokoinen Yinlong eli Kiinassa jurakauden lopulla.

Norsunkokoinen Triceratops kolmine sarvineen kuvataan yleensä taistelemassa henkensä edestä Tyrannosauruksen kanssa. Ne elivätkin samoissa maisemissa: Pohjois-Amerikassa aivan dinosaurusten ajan auringonlaskussa. Triceratops on kuuluisin, muttei ainoa. Liitukauden viimeisinä vuosimiljoonina Pohjois-Amerikassa eli kokonainen sarja samaan Ceratopsidae-heimoon kuuluneita dinosauruksia, joilla oli toinen toistaan mielikuvituksellisempia sarvi- ja luuharjakoristuksia.

Suuret dinosaurukset eivät kuitenkaan tulleet tyhjästä. Niilläkin on omat välimuotofossiilinsa, jotka kertovat suurten, koristeellisten eläinten kehittyneen varhaisemmista, pienemmistä ja vaatimattomammista. Kuvan Yinlong on alkukantaisin, muttei suinkaan ainoa välimuotofossiili eli löytynyt linkki.

ceratopsia
Ceratopsia-ryhmän yksinkertaistettu sukupuu. Kuvat: Nobu Tamura ja FunkMonk / Wikipedia.

Sarvinaamojen tarina alkaa sata miljoonaa vuotta ennen Triceratopsin aikaa. Ensimmäiset linnunlantioiset dinosaurukset olivat pieniä, kahdella jalalla juosseita ja todennäköisesti kaikkiruokaisia, sellaisia kuin kuvassa sukupuun tyvellä kököttävä Hypsilophodon. Linnunlantioisethan ovat se dinosaurusten sukupuun päähaara, jolla ei ollut mitään tekemistä lintujen alkuperän kanssa. Linnut, ironista kyllä, kuuluvat liskonlantioisiin dinosauruksiin.

Jurakauden aikana pienistä linnunlantioisista versoi erikoistuneempia kehityslinjoja, joista yksi oli Marginocephalia eli ”harjannepäät” tai suomenkielisen Wikipedian ehdotuksessa ”rajakalloiset”. Nimensä mukaisesti ne erottuvat muista paksuluisen kallonsa ansiosta.

Nämä luupäät jakautuivat kahteen päälinjaan: kypäräpäisiin pachycephalosaureihin ja sarvinaamaisiin ceratopseihin. Alkukantaisin ja vanhin tunnettu ceratopsien linjan edustaja on artikkelin avauskuvassa esiintyvä kiinalainen Yinlong. Se eli aivan jurakauden lopulla, noin 158 miljoonaa vuotta sitten. Vuonna 2006 julkaistu tieteellinen kuvausartikkeli esitteli sen kaivattuna välimuotofossiilina varhaisten linnunlantioisten ja varsinaisten ceratopsien välillä.

Yinlongilla oli omalaatuisen muotoinen kallo, joka jo lupaili tulevien lajien koreita luuharjoja, mutta muuten se näytti vielä varsin paljon esi-isiltään: se kulki pääosin kahdella raajalla, sillä oli siro olemus ja pitkä häntä. Suuria silmiä varjostivat luiset kulmat, jotka antoivat eläimelle tuikean kotkankatseen. Samanlaiset oli monilla pienillä linnunlantioisilla dinosauruksilla.

archaeoceratops_dinosaurus_välimuoto_maija_karala
Archaeoceratops. Luiset kulmat tekivät pienistä kasvinsyöjädinosauruksista äreännäköisiä.

Yinlong osui ilmeisesti ekologiseen kultasuoneen, koska jurakautta seuranneen liitukauden aikana sen kaltaiset pienet (suunnilleen koiran, metsäkauriin tai sian kokoiset) ceratopsit olivat varsinainen menestystarina. Niitä tunnetaan valtava valikoima sekä Aasiasta että Pohjois-Amerikasta. Tämän artikkelin sukupuu on vahvasti yksinkertaistettu, sillä kaikki eivät mitenkään olisi mahtuneet mukaan. Elintavoiltaan eläimet olisivat ehkä muistuttaneet nykyisiä sikoja.

Liitukauden loppua kohti mentäessä niistä kehittyi myös hieman suurempia, jykevätekoisempia ja enemmän neljällä jalalla viihtyneitä eläimiä, kuten Protoceratops. Kehittyi myös tutummannäköisiä eläimiä, kuten 91 miljoonaa vuotta sitten elänyt Zuniceratops. Se näyttää jo perehtymättömään silmään erehdyttävästi samalta kuin kuuluisa Triceratops, mutta viimeistään koko osoittaa, että kyse on aivan eri eläimestä: Zuniceratops painoi elossa ollessaan satakunta kiloa, Triceratops sen sijaan kymmenen tonnia!

Norsun kokoluokkaan yltäneet, koreasarviset ja -harjaiset eläimet olivat pitkän tarinan huipentuma. Kukaties mitä niistä vielä olisi kehittynyt, ellei Jukatanin niemimaalle iskeytynyt asteroidi olisi tehnyt niistä selvää jälkeä 66 miljoonaa vuotta sitten?

Sivumennen sanoen sarvinaamoja kulki kyllä Suomenkin kamaralla, vaikka fossiileja ei meillä olekaan säilynyt. Atlantin valtameri oli liitukaudella vasta aukeamassa, ja lajien leviämisreitti Aasiasta Pohjois-Amerikkaan kulki Euroopan läpi. Meillä oli todennäköisesti varsin samanlainen eläimistö kuin Pohjois-Amerikan itäosissa. Etelä-Ruotsin Kristianstadista onkin löydetty muiden liitukautisten dinosaurusten ohella merkkejä Leptoceratopsidae-heimosta. Harmi kyllä fossiilit eivät ole kovinkaan hehkeitä, vaan irtonaisia hampaita ja pikkuluita.

—————————————————-

Lähteitä ja lisätietoa:

Farke ym. 2014: A Ceratopsian Dinosaur from the Lower Cretaceous of Western North America, and the Biogeography of Neoceratopsia. PLoS ONE. (kokonaan luettavissa)

Xu ym. 2016: A basal ceratopsian with transitional features from the Late Jurassic of northwestern China. Proceedings of the Royal Society B. (kokonaan luettavissa)

Poropat ym. 2016: Late Cretaceous dinosaurian remains from the Kristianstad Basin of southern Sweden. Lyell Collection Special Publications.

Wikipedia: Ceratopsia. Englanninkielinen Wikipedia on juuri dinosaurusten kohdalla aivan poikkeuksellisen hyvä lähde.

3 vastausta artikkeliin “Viikon löytynyt linkki: ensimmäiset sarvinaamat”

  1. Mielenkiintoista kuulla välistä näistä Suomenkin alueella eläneistä esihistoriallisista lajeista, kun jotenkin kummasti aihetta käsittelevät artikkelit ja dokumentit keskittyvät yleensä lähinnä Pohjois-Amerikkaan.

    Oletko muuten ehtinyt miettimään sitä artikkelia koirakarhuista yhtään? :) Tässä välillä täytynyt käydä kurkkimassa, olisiko ilmestynyt. Ei sillä, mielenkiintoisia juttuja tänne on tullut sen jälkeen, kun aloin tätä upeaa blogiasi seuraamaan. Jatka samaan malliin! ^^

    1. Kiitos! Kumma juttu tosiaan, että Pohjois-Amerikka saa suhteettomasti huomiota. Nykyään sentään Kiina ja Argentiina ovat kuuluisissa dinosauruslöydöissä nousemassa sen rinnalle.

      Viime aikoina olen muiden kiireiden takia joutunut kirjoittamaan lähinnä sellaisista aiheista, joista on entuudestaan ollut jotain korvan takana. Koirakarhut ovat joutuneet toistaiseksi odottelemaan, mutta josko kohta viimein ehtisin. :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s