Viikon löytynyt linkki: oikean elämän krokoankka

prolacerta_nimi

Vuonna 2007 järjestetyssä amerikkalaisessa tv-debaatissa Ray Comfort ja Kirk Cameron päättelivät, ettei evoluutio voi olla totta, koska ”Crocoduckia” – ankan ja krokotiilin välimuotoa – ei ole olemassa. Cameronin esittelemässä kuvassa puuttuva krokoankka oli kirjaimellisesti kuvamanipulaatio sorsasta, jolle oli lisätty krokotiilinpää. Muita ”puuttuvia linkkejä” heidän mukaansa olivat lintukoira ja härkäsammakko.

Kaksikon käsitys evoluutiosta oli vähintäänkin omalaatuinen, mutta mikähän olisi lähin todellisen maailman vastine krokoankalle? Miltä näytti krokotiilin ja ankan viimeisin yhteinen esi-isä?

Comfort ja Cameron ymmärsivät evoluution kaksin tavoin väärin. He kuvittelivat, että kahden lajin yhteisen kantamuodon – ”puuttuvan linkin” – pitäisi olla suora sekoitus kahdesta lajista. Niinhän asia ei suinkaan ole, vaan eriytyneet kehityslinjat kehittyvät kukin omaan suuntaansa luonnon- ja seksuaalivalinnan oikkuilevissa ohjaksissa, eikä kantamuodosta ole lainkaan helppoa päätellä, mitä tuleman pitää.

Toinen, ehkä vielä hämmentävämpi väärinkäsitys on, että ilmeisesti kaikkien elävien eläinten olisi pitänyt kehittyä suoraan toisistaan – yhtä aikaa. Jos on krokoankka, lintukoira ja härkäsammakko, niin miksei sitten myös krokokoira, härkälintu ja ankkasammakko? Miljardi miljardia hybridieläintä kehittymässä kohti nykyisiä eläimiä. Ensimmäinen eliö kai sitten oli joka suuntaan poimuileva, hirviömäinen sekoitus kaikista myöhemmistä lajeista – peräti kummallista.

Kun katsotaan eliöiden sukupuita, käy tietenkin oitis ilmi, että eläimet jakavat äskettäisemmän yhteisen esi-isän lähimpien sukulaistensa kanssa, eli esimerkiksi niilinkrokotiili amerikankrokotiilin. Kun kuljetaan esi-isien polkua taaksepäin, tulee risteyksistä vähitellen suurempia ja kantamuodoista kaukaisempia: krokotiilien ja gaviaalien viimeisimmän yhteisen esi-isän taakse kuljettaessa löydetään krokotiili-gaviaaliryhmän ja alligaattori-kaimaaniryhmän yhteinen esi-isä. Sitten erilaisten dinosaurusten ajalla vallinneiden krokotiilien sukulaisryhmien haarautumiskohtia. Lopulta, jo sangen kaukaa menneisyydestä, vastaan tulee eläin, joka on krokotiilin ja ankan viimeinen yhteinen esi-isä: todellinen krokoankka.

Ja tietenkään krokotiilin ja ankan viimeisestä esi-isästä eivät polveudu pelkästään krokotiili ja ankka, vaan kaikki krokotiilieläimet, kaikki linnut ja niiden lisäksi vielä dinosaurukset ja siipisauritkin, kertoo moderni sukupuuanalyysi eli fylogenia.

Miltähän tämä eläin sitten mahtoi näyttää? Toisin kuin lehtiotsikoista voisi joskus päätellä, paleontologiassa nykylajien suorien esi-isien löytäminen on tähtitieteellisen epätodennäköistä: Miljoonista elämän historiassa eläneistä lajeista on säilynyt vain murto-osa, ja niistäkin on löydetty vasta murto-osa.

Toinen ongelma on, ettei mitään varmaa keinoa suoran esi-isän tunnistamiseen ole. Fylogeneettinen analyysi (eli eliöiden ominaisuuksien pohjalta laskettu sukupuu) voi paljastaa, että jokin löydetty fossiili on hyvin lähellä kantamuotoa, mutta ei enempää.

Niinpä tiedämme, että ”krokoankka” eli lintujen, dinosaurusten, siipisaurien ja krokotiilieläinten viimeinen yhteinen kantamuoto eli permi- ja triaskausien rajalla, silloin kun Maapallon historian suurin massasukupuutto oli vähällä pyyhkäistä elämän olemattomiin. Tuhkasta nousi uusi eläinryhmä, arkosaurit, ja krokoankkamme oli ensimmäinen arkosauri.

Fossiileina tunnetaan eläimiä, jotka asettuvat sukupuussa sekä juuri ennen että juuri jälkeen arkosaurien alkuperän. Näiden krokoankan lähimpien tunnettujen sukulaisten perusteella voidaan tehdä päätelmiä siitä, miltä itse mysteerieläin kenties näytti. Tällaisia tapauksia ovat yleensä oikeasti uutisotsikoiden ”puuttuvat linkit” ja ”esi-isät”.

archosauromorpha_sukupuu_koko — Arkosaurien alkuperä sukupuuna. Tässä olen kuvannut kaikki eläimet konservatiivisesti yksinkertaisen suomupeitteen kera, jotta anatomia tulisi selvimmin esille. On mahdollista, että protohöyhenten alkuperä asettuu johonkin tämän kuvan sisään, joten osan eläimistä pitäisi kenties olla untuvapeitteisiä.

Näin voidaan päätellä, että ensimmäinen arkosauri oli keskikokoinen, terävähampaisesta kuonosta hännänhuippuun ehkä metrinen eläin, joka näytti päällisin puolin etäisesti liskolta, tai ehkä pitkäjalkaiselta krokotiililta. Sillä oli pidempi kaula kuin varsinaisilla liskoilla, pidemmät takajalat kuin etujalat ja se varmaankin pystyi tarvittaessa liikkumaan sekä kahdella että neljällä jalalla.

Yksityiskohdat ovat tuntemattomat ja totuus aina tarua ihmeellisempi (tai vähintään sotkuisempi), mutta jos jonkinlainen tarina jatkolle pitäisi kehittää olemassa olevien tiedonmurujen pohjalta, tällainen se ehkä olisi:

Ensimmäinen arkosauri lajiutui kahdeksi eri lajiksi, kenties levinneisyytensä eri osissa tai rinnakkain, kun osa yksilöistä erikoistui toisenlaisiin elintapoihin. Toisen ryhmän edustajat kehittyivät kookkaammiksi ja järeämmiksi, ja turvautuivat enemmän voimaan kuin ketteryyteen – niistä polveutuvat krokotiilieläimet. Toisesta kehittyi sirompia ja pienempiä eläimiä, joiden pitkät takakoivet sopivat erityisen hyvin kahdella jalalla juoksuun ja loikkimiseen. Niistä kehittyivät siipisaurit ja dinosaurukset, lopulta linnut ja se paljon puhuttu ankka.

proterosuchus_pienempi — *Proterosuchus* muistutti erehdyttävästi krokotiilia, muttei ole mitään sinne päinkään.

Toinen vaihtoehto on, että krokoankka muistutti kovastikin enemmän krokotiilia kuin ankkaa. Arkosaurien sukupuun tyvellä esiintyy sangen krokotiilimaisia, pitkäkuonoisia ja matalajalkaisia eläimiä useassa sukupuun haarassa. Ryhmät nimeltä Proterosuchidae, Phytosauria ja Proterochampsia varsinaisten arkosaurien ulkopuolella sisälsivät kaikki juuri tällaisia eläimiä.

Selitys vesieläimen olemuksen toistuvuudelle ei kuitenkaan välttämättä ole se, että ryhmän esi-isät olisivat olleet sellaisia, vaan ajan henki. Triaskaudella nimittäin kuivalla maalla oli melko ankeat oltavat, ja kaikista kynnelle kykenevistä matelijaryhmistä kehittyi vedessä eläviä muotoja. Miksipä ei siis myös krokoankan perheessä? Modernit krokotiilit ovatkin oikeastaan vain uusin iteraatio elämän historian aikana useita kertoja keksitystä teemasta.

Ankat, niin, ne ovat uniikimpia.

sinisorsa_anas_platyrhynchos_maija_karala