Parin vuoden takaisen uutisen mukaan tutkijat löysivät maailman vanhimman eläimen – mutta tappoivat sen avatessaan simpukan kuoren. 507-vuotias islanninsimpukka (Arctica islandica) kuoriutui mätimunasta arviolta seitsemän vuotta sen jälkeen, kun Kolumbus löysi Amerikan. Se sai lempinimekseen Ming, synnyinhetkellään Kiinaa hallinneen dynastian mukaan.
Olisi melkoinen sattuma, jos tutkijoiden trooliin sattunut yksilö oikeasti oli Pohjois-Atlantin vanhin simpukka, mutta vanhin ihmisten käsiin päätynyt kuitenkin. Muutkin eläinten ikäennätykset ovat vaikuttavia. Vuonna 2009 Henry-tuatara, tuolloin 111-vuotias, tuli ensi kertaa elämässään isäksi. Vuonna 2007 pyydetyn grönlanninvalaan traanista löytyi harppuunankärki, joka oli jäänne noin 120 vuoden takaisesta pyyntiyrityksestä teollisen valaanpyynnin kulta-ajalta. Cookie-niminen arokakadu Illinoisissa täyttää tänä keväänä 83, mikäli elää vielä muutaman kuukauden.
Kun mennään Mingin ja Cookien kaltaisten tavanomaisten eläinten ulkopuolelle, vuosiluvut kasvavat huimiksi, mutta ikäennätykset ja niiden määritelmät alkavat käydä sotkuisiksi. Minne vedetään yksilön raja?
Vanha Tjikko on hyvä esimerkki. Vuonna 2008 uutisissa hehkutettiin Ruotsista löytynyttä maailman vanhinta puuta. Vanhaksi Tjikkoksi nimetyn kuusen (Picea abies) väitettiin olevan 9550 vuotta vanha, eli huomattavasti vanhempi kuin aiemmin ennätystä hallinnut amerikkalainen okakäpymänty (Pinus longaeva), joka vuosirenkaidensa perusteella on 5065-vuotias.
Superlatiiveja vedettiin pian takaisin, sillä ainoastaan Tjikkon juuristo on yli 9000-vuotias – sen rungolla tuskin on ikää muutamaa vuosisataa enempää. Ankarissa oloissa Skandeilla kasvava kuusi on sinnitellyt maanalaisena juurakkona ja kasvattanut maan päälle lyhytikäisemmän rungon yksi kerrallaan. Sen on täytynyt itää hyvin pian sen jälkeen, kun mannerjäätikkö viimeisen kerran vetäytyi Skandinavian päältä.
Juurakko on tietenkin samaa yksilöä kuin puunrunkokin, mutta tällaiset klonaaliset tai modulaariset eliöt eivät vanhene samalla tavoin kuin me yhteen tarkasti määritettyyn ruumiiseen sidotut.
Vanha Tjikko ei ole maailman vanhin puuklooni, ei lähellekään. Sitä sijaa pitää – tällä haavaa – Pando-niminen amerikanhaapa (Populus tremuloides). Sen lehdet ovat havisseet Utahissa ainakin 80 000 vuotta. Se ei ole yksi puu, vaan massiivinen juuriverkoston yhdistämä metsikkö, jonka jokainen puu on toistensa klooni, saman yksilön uloke. Sen 40 000 puuta ulottuvat 43 hehtaarin alueelle.
Useimmat Utahin haavat ovat vanhoja, vaikka eivät ihan tällaisia ikä- ja kokonestoreita. On jopa arveltu, että näissä osissa Yhdysvaltoja on ollut viime jääkauden lopulta saakka liian kuivaa, jotta siemeniä olisi juuri päässyt itämään. Ainoastaan kosteampina geologisina kausina juurtuneet vanhat kloonikoloniat jatkavat elämäänsä. Seuraava sukupolvi pääsee syntymään vasta, kun ilmasto jälleen muuttuu.
Kymmeniä tuhansia vuosia elävä kasvi voikin huijata sukupuuttoa pitkään. Tasmaniassa sinnittelee vielä proteakasveihin kuuluva Lomatia tasmanica – mutta vain yksi ainoa pienelle alueelle siroteltu klooniyksilö. Epäonnen huipuksi se on epästabiili triploidi, eli kolminkertaisen genomin kantaja, ja siksi steriili. Meioosi ei onnistu, joten kasvi ei voi tuottaa siemeniä, vaikka kukkiikin. L. tasmanica ei enää koskaan idä siemenestä. Se on lajinsa viimeinen yksilö, elleivät ihmiset päätä sitä joskus geeniteknologialla pelastaa.
Kasvista löydetyt fossiiliset lehdet osoittautuivat osiksi samaa triploidiyksilöä, ja olivat 43 600 vuotta vanhoja. Vähintään niin vanha on siis viimeinen Lomatia. Se oli vuosituhansia vanha jo silloin, kun ensimmäiset aboriginaalien esi-isät saapuivat Tasmaniaan – joka puolestaan tapahtui 30 000 vuotta ennen kuin Tasmaniasta tuli saari. Kasvi on elänyt läpi monen muutoksen.
Jollakin keinolla nämä kasvit kiertävät biologisen raihnaisuuden, ja virkistyvät yhä uusina taimina. Ne ovat salattuja metusalemeja: yksittäiset versot vaikuttavat nuorilta, mutta ikä paljastuu maan alta. Niiden kuolemaksi koituu pikemminkin ympärillä muuttuva maailma, johon kymmeniä tuhansia vuosia muuttumattomana pysyvä yksilö ei voi sopeutua.
On huhuja myös eläimistä, jotka ovat onnistuneet huijaamaan itse kuolemaa. Kuuluisa tapaus on kuolematon meduusa, Turritopsis dohrnii. Se on yksi kourallisesta meduusalajeja, jotka pystyvät kääntämään elinkiertonsa suunnan ja palaamaan takaisin meduusojen suvuttomasti lisääntyvään toukkavaiheeseen, eli alustaan kiinnittyneeksi polyypiksi. Polyypista puolestaan kasvaa uusia, nuoria meduusoja, jotka puolestaan voivat keskeyttää vanhenemisensa palaamalla polyypeiksi.
On kuitenkin arvoitus, onko temppu mahdollista tuottaa loputtomiin, vai täytyykö kuolemattoman meduusankin joskus laskeutua haudan lepoon. Ainakaan meduusojen polyyppivaiheet eivät ole kuolemattomia. Yleisöakvaariot käyttävät niitä eräänlaisina meduusatehtaina, joista kasvavilla nuorilla meduusoilla voidaan korvata akvaarioista kuolevat yksilöt. Mutta meduusatehdas toimii vain muutaman vuoden, ennen kuin se käy hitaaksi ja sairastelevaksi, ja sen tuottamat meduusat epämuodostuneiksi: sekin vanhenee.
Ikääntyminen on, kaikesta huolimatta, ehkä väistämätön seuraus elämästä ylipäätään. Elävistä kudoksista toimiva koneisto ei voi toimia loputtomiin, vaan vähitellen siihen kertyy vikoja, vaurioita ja kuona-aineita. Simpukat ja tuatarat elävät hitaasti, joten niiden elämä on pitkä, kun taas päästäiset ja hiiret polttavat elämänsä loppuun muutamassa vuodessa. Varmin tapa elää pitkään on elää hitaasti tai vaipua kokonaan lepotilaan.
Juuri niin tekee suolalehtijalkainen eli artemia (Artemia salina). Kovan lepomunan sisällä se pysyy elossa jopa 10 000 vuotta – kuivassa, kylmässä, kuumassa, hapossa, avaruuden säteilyssä, missä tahansa.
Myös kasvien siemenet ovat eräänlaisia lepomunia, ja nekin voivat säilyä itämiskykyisinä häkellyttävän kauan. 60-luvulla arkeologisten kaivausten ohella Herodeksen palatsista, Israelista löydettiin ruukullinen 2000 vuotta vanhoja taatelipalmun (Phoenix dactylifera) siemeniä. Yksi siemenistä iti, kun se istutettiin vuonna 2005 – juudealainen taatelipalmulajike heräsi henkiin 1800 vuoden sukupuuton jälkeen. Viime kesänä Metusalemiksi nimetty palmu oli jo kolme metriä korkea ja kukki.
Viime vuosina eliöitä on löydetty toinen toistaan äärimmäisemmistä ympäristöistä – jopa kilometrien syvyydestä kallioperästä. Maankuoren huokosten asukkaat eivät kaikki ole yksisoluisia bakteereja ja alkueliöitä, vaan joukossa on myös monisoluisia eläimiä. Etelä-Afrikan syvistä kaivoksista on löydetty kallioperässä tai sen vesisuonissa eläviä laakamatoja, rataseläimiä, nivelmatoja ja jopa yksi äyriäinen 1,2 kilometrin syvyydestä. Sukkulamadot vievät voiton niistäkin 2,2 kilometrin ennätyssyvyydellä.
Näissä syvyyksissä elämä ei tietenkään enää perustu auringonvaloon, vaan ravintoverkon pohjana ovat kemosynteettiset bakteerit ja arkeonit, jotka tuottavat energiaa kemiallisista reaktioista kallioperän mineraalien kanssa. Tällä tavalla ei tietenkään tuoteta mitään viidakkoa, vaan energiamäärät ovat hyvin pieniä ja kasvu hidasta. Näiden bakteerien solunjakautumisten välissä voi olla tuhansia vuosia (kun kotoisalla kolibakteerilla jakautumisväli on noin 20 minuuttia).
Syvyyksien eläimillekään siis tuskin on nenän alla varsinaista notkuvaa buffettia. Kun evästä on vähän, on parasta elää pienellä liekillä. Vielä näiden otusten elämänmenosta ei tiedetä käytännössä mitään, muttei ehkä ole pahasti kaukaa haettua arvata, että maailman pitkäikäisimmät eläimet löytyvät todellisuudessa niiden joukosta. Mutta ne eivät kasvata näppäriä vuosirenkaita, kuten puut ja simpukat, tai kokoa ympärilleen kuollutta solukkoa, jonka voisi radiohiiliajoittaa. Kukapa seuraisi mikroskooppista kallioperän matoa puoli vuosituhatta tai pidempään sen eliniän varmistaakseen?
————————————————————
Aiheesta tässä blogissa:
Vanhuus, joka jätti tulematta (17.3.2014)
Kuolematon Hydra ja hermomyrkkyhampaat (27.7.2011)
Lähteitä ja lisätietoa:
The Telegraph: World’s oldest creature was 507… but scientists killed it.
Guinness World Records: Oldest parrot – living.
George ym. 1999: Age and growth estimates of bowhead whales
(Balaena mysticetus) via aspartic acid racemization. Canadian Journal of Zoology. (pdf, kokonaan luettavissa)
BBC News: Swedes find the world’s oldest tree.
Deep Sea News: Are jellyfish immortal?
National Geographic: 2000-year-old seed sprouts, sapling is thriving.
Sallon ym. 2008: Germination, genetics, and growth of an ancient date seed. Science.
Yashina ym. 2012: Regeneration of whole fertile plants from 30,000-y-old fruit tissue buried in Siberian permafrost. PNAS.
Lynch ym. 1998: Genetic Evidence that Lomatia tasmanica (Proteaceae) Is an Ancient Clone. Australian Journal of Botany. (pdf, kokonaan luettavissa)
BBC Earth: The strange beasts that live in solid rock deep underground.
Borgonie ym. 2015: Eukaryotic opportunists dominate the deep-subsurface biosphere in South Africa. Nature Communications.
Wikipedia: List of oldest living organisms, Lomatia tasmanica, Immortal jellyfish, Judean date palm,
planeetanihmeet.wordpress.com 
