Neljä elossa olevaa hyeenalajia muodostavat kauniin skaalan pienestä, erakkomaisesta maasudesta aina suurissa klaaneissa elävään, jopa 80-kiloiseen täplähyeenaan (Crocuta crocuta). Täplähyeena on paitsi tunnetuin, myös ylivoimaisesti inhotuin hyeenalaji. Siitä lienee kiittäminen kammottavaa naurua, valheellista ryöstelevän raadonsyöjän mainetta ja tietenkin Leijonakuningasta.
Täplähyeena on kuitenkin monellakin tapaa hyvin erikoislaatuinen eläin. Sen naarasjohtoiset yhteisöt muistuttavat enemmän apinoiden kuin minkään muun petoeläimen laumoja, naaraita on päälle päin melkein mahdotonta erottaa uroksista ja lisääntymisbiologia on niin absurdi, että on vaikea ymmärtää, kuinka laji ylipäätään on elossa. Silti Suomessakin saattaisi olla hyeenoja, ellemme olisi itse sitä estäneet.
Täplähyeena ei elä suden tapaan alfaparin ja niiden pentujen muodostamissa laumoissa, eikä leijonan tapaan haaremissa. Sen sijaan hyeenat muodostavat klaaneja, joissa sekä naaraat että urokset voivat olla tai olla olematta toisilleen sukua, ja joissa saattaa olla 50, 80, jopa 130 jäsentä.
Klaanin sisäinen sosiaalinen elämä on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Hyeenanaarailla ja -uroksilla on omat arvojärjestyksensä, jotka sijoittuvat peräkkäin: arvoasemaltaan alin naaras on ylimmän uroksen yläpuolella. Naaraat ovat aggressiivisia ja dominoivia otuksia, kun taas urokset ovat yleensä lempeitä niin toisilleen kuin naaraillekin – ja ehdottomasti tossun alla.
Klaanin sisällä pelataan monimutkaista politiikkaa, jossa korkea asema periytyy äidiltä pennuille, alempiarvoiset naaraat pyrkivät liittoutumaan keskenään parantaakseen asemiaan, ja urokset pyrkivät sekä keskinäisten liittoumien että naaraiden mielistelyn avulla pääsemään ystävällisiin väleihin korkea-arvoisimpien naaraiden kanssa. Sukulaiset ovat keskenään yleensä parempaa pataa kuin ei-sukulaiset, mutta yhteistyöhön voidaan silti ryhtyä ennakkoluulottomasti.
Koko juttu on niin monitahoinen, ettei sitä oikeastaan voi verrata mihinkään muuhun petoeläimeen – ainoastaan apinoihin. Täplähyeenojen sosiaalinen järjestelmä on itse asiassa hyvinkin samanlainen kuin savannilla elävien paviaanien. Ilmeisestikään mutkikkaan sosiaalisen elämän ymmärtäminen ei vaadi kädellisen aivoja, kuten eräät tutkijat ovat ajatelleet.
Oleellisin ero paviaanien ja hyeenojen välillä lienee sukupuolten suhteissa. Paviaaneilla sosiaalisten tikapuiden korkeimmilla pienoilla istuvat urokset. Juuri sukupuolielämään liittyvät täplähyeenan kummallisimmat piirteet. Kuten melko yleisesti tiedetään, uros- ja naarashyeenoita on melkein mahdotonta erottaa toisistaan päälle päin, koska naaraan sukuelimet ovat venyneet uskottavaksi pseudopenikseksi, jonka seurana ovat vieläpä pseudokivekset. Syytä mokomalle ei vieläkään täysin ymmärretä.
Hyeenanaaraan etu on, että väkisin parittelu on fyysinen mahdottomuus: molempien osapuolten on oltava täysin yhteistyössä, jotta parittelulla on mitään mahdollisuutta onnistua. Hinta maksetaan synnytyksen yhteydessä. Pennut nimittäin syntyvät tuon saman ulokkeen läpi, joka ensisynnytyksen aikana repeää pahasti, eikä koskaan parane aivan entiselleen. Auts!
Ikään kuin kaupanpäällisenä täplähyeenan pennut ovat syntyessään emon kokoon nähden koko petoeläinten lahkon suurimmat. Ne painavat peräti puolitoista kiloa. Pentuja syntyy kerralla vain kaksi (joskus yksi tai kolme) ja emo pitää niistä huolta pitkään ja perusteellisesti – siinäkin hyeenat muistuttavat kädellisiä. Pennut eivät tosin tee sitä helpoksi: jopa neljännes hyeenanpennuista kuolee alle kuukauden ikäisinä sisaruksensa tappamina. Niillä on heti syntyessään avoimet silmät, terävät hampaat ja ilmeisesti aggressiivinen luonne.
Vaikka täplähyeenan lisääntymisjärjestelmä tuntuu kaikessa älyttömyydessään itsetuhoiselta, ja sosiaalisen elämän kiemuroihin käytetty energia resurssien tuhlaukselta, selvästi tämä laji tekee jotain oikein. Kirjoitin aiemmin, että ennen ihmisen saapumista leijona lienee ollut maailman laajimmalle levinnyt nisäkäs, mutta täplähyeena ei suinkaan jäänyt siitä kauas.
Täplähyeenan nimialalaji eli laajalti Afrikassa (nykyään hieman suppeammalla ja laikuiksi hajonneella alueella, vaikkei sitä uhanalaiseksi luokitellakaan), mutta samaan lajiin kuuluivat myös luolahyeenat (Crocuta crocuta spelaea), joita eli pleistoseenikaudella Länsi-Euroopasta aina Siperiaan saakka ulottuvalla kaistaleella. Luolahyeenat näyttävät pärjänneen viileässä ilmastossa mainiosti, ja niiden ruokavalioon kuuluivat esimerkiksi visentit, porot ja villasarvikuonot. On aivan mahdollista, että jos ne vielä eläisivät, näinä lämpimän ilmaston aikoina ne saalistaisivat Suomenkin maaperällä.
Luolahyeenat olivat hieman afrikkalaisia serkkujaan suurempia, jopa satakiloisia, mutta muuten hyvin samannäköisiä. Nykyihmiset ehtivät ilmeisesti kohdata luolahyeenan ja ikuistaa sen maalauksiin ja veistoksiin, joten tiedämme paljon niiden ulkonäöstä. Mitähän he mahtoivat hyeenasta ajatella? Euroopasta täplähyeena katosi fossiilien perusteella 40-30 000 vuotta sitten, eli samoihin aikoihin kuin esimerkiksi neandertalinihminen, luolakarhu ja sapelihammaskissa Homotherium. Se tuskin on sattumaa. Tosin luolahyeenalta näyttävät eurooppalaiset luolamaalaukset ovat hieman nuorempia, joten voi olla, että laji selvisi pidempään kuin luulöytöjen perusteella uskotaan.
Kolmaskin alalaji oli. Sitä voisi suomeksi kutsua vaikka aasiantäplähyeenaksi (C. c. ultima), ja sen fossiileja tunnetaan esimerkiksi Kiinasta, Taiwanista ja Thaimaasta. Kutakuinkin koko Vanha maailma oli siis hyeenojen asuttamaa.
Yksi rajapyykki täplähyeenalta jäi ohittamatta: se ei koskaan ylittänyt Beringian kannasta ja löytänyt Amerikkaa. On mielenkiintoinen mysteeri, miksi eräät lajit kulkivat yli kannaksen Euraasiasta Pohjois-Amerikkaan tai päinvastoin, ja toiset taas eivät. Leijona ja puuma pääsivät yli, ja kumpikin levisi aina Etelä-Amerikkaan saakka. Suden esi-isät sahasivat läpi useaankin otteeseen, mutta hyeenat jäivät laiturille.
Itse asiassa koko hyeenojen heimon monivaiheisen historian aikana vain yksi laji pääsi Amerikkaan. Chasmaporthetes oli pitkäraajainen saalistaja, joka mittasuhteiltaan muistutti pikemminkin gepardia kuin meille tuttuja hyeenoja. Se oli omana aikanaan – 4,9 miljoonaa – 870 000 vuotta sitten – todellinen menestystarina, joka levisi Afrikasta läpi Euraasian, Pohjois-Amerikkaan ja aina Meksikoon saakka. Koska sen jäänteitä löydettiin ensi kertaa Arizonasta varsin läheltä Grand Canyonia, suku sai nimekseen Chasmaporthetes, ”se, joka näki kanjonin”.
Miljoonien vuosien mittaisesta menestyksestään huolimatta Chasmaporthetes katosi lopulta jälkeläisiä jättämättä, kuten suurin osa planeetallamme aikojen saatossa eläneistä eläimistä on tehnyt.
Toivoa kuitenkin sopii, ettei sama kohtalo odota täplähyeenaa vielä lähitulevaisuudessa. Toistaiseksi se on Afrikan suurista petoeläimistä runsaslukuisin, ja näyttää sopeutuneen hyvin asumaan ihmisten naapurustossa ja syömään jätteitä. Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa on itse asiassa tuhatmäärin urbaaneja hyeenoja. Mutta kuten näin suuren saalistajan kohdalla voi odottaa, rinnakkaiselo ei ole ongelmatonta: täplähyeenat kyllä syövät ihmisiä sopivan tilaisuuden tullen.
Toisaalta täplähyeenoja lemmikkinä pitäneiden ihmisten mukaan eläin kesyyntyy helposti, on uskollinen kuin koira ja luonteeltaan rakastettava. Kuten susi, myös hyeena voi olla yhtä aikaa pelottava peto ja ihmisen paras ystävä. Mikään sisälemmikki se ei tosin ole, sillä hyeenan mahtavilla leuoilla murskataan aivan yhtä helposti huonekaluja kuin luitakin.
Useat hyeenojen elämään perehtyneet eläintietelijät ovat kiinnittäneet huomionsa siihen, kuinka paljon täplähyeenat muistuttavat apinoita ja, lopulta, meitä itseämme. Ehkä kammoksunta hyeenoja kohtaan lopulta johtuukin siitä, ettei peiliin katsominen ole aina imartelevaa.
Toisaalta näiden eläinten ympäröiminä elävien afrikkalaisten asenteet täplähyeenaa kohtaan voivat olla hyvinkin erilaisia. Kerrotaan, että maasai-heimossa tavataan syöttää vainajat hyeenoille, ja jos eläimet jostain syystä jättävät hautajaismenot väliin, on syytä epäillä vainajassa olleen jotain pahasti vialla. Jos meillä on valta tuomita hyeenat, on hyeenoillakin näköjään valta tuomita meidät.
————————————————————————————————–
Muita artikkeleita aihetta hyeenoja liipaten:
Afrikan hintelä pienoishyeena. (maasudesta)
Ihmisiä lounaslistalla. (ihmisiä syövistä suurpedoista, myös hyeenoista)
Kummat koiraeläimet. (käsittelee koiraeläinten ja myös hyeenojen tulevaa evoluutipotentiaalia)
Lähteitä ja lisätietoa:
Youtube: Man plays with hyena. Mielenkiintoinen videopätkä, jossa Kevin Richardson paijaa hyeenoja ja kertoo näkemyksiään niistä.
Holekamp ym. 2015: Brains, brawn, and sociality: a hyaena’s tale. Animal Cognition. Vapaasti luettavissa. Pitkään villejä hyeenoja seuranneen tutkimusryhmän artikkeli, jossa mm. luodaan katsaus täplähyeenan sosiaaliseen elämään ja verrataan sitä paviaaneihin.
Jonathan Kingdon (1977) East African Mammals, volume IIIA: Carnivores. The University of Chigago Press.
Stuart & Lister 2014: New radiocarbon evidence on the extirpation of the spotted hyaena (Crocuta crocuta (Erxl.)) in northern Eurasia. Quaternary Science Reviews. (pdf-tiedosto ReseachGatesta)
Wired: The hyena who saw the canyon. Brian Switekin mielenkiintoinen juttu Chasmaporthetes-hyeenasta.
Wikipedia: Spotted hyena, Cave hyena.
planeetanihmeet.wordpress.com 
”Täplähyeena on […] ylivoimaisesti inhotuin hyeenalaji.”
Ylivoimaisesti? Onko tätä todella tukittu? ;)
”täplähyeenan pennut ovat syntyessään emon kokoon nähden koko petoeläinten lahkon suurimmat.”
Kai hylje-eläinten poikaset sentään syntyvät emonsa kokoon nähden vielä suurempina? Petoeläinten lahkoonhan nekin kuuluvat.
Ainakin näin länsieurooppalaisittain täplähyeena on uskoakseni selvästi unhotuin, koska huomattava osa ihmisistä ei ole edes tietoinen, että niitä on muitakin kuin se Leijonakuninkaan ja Avaran luonnon inhottava otus. :) Lähi-Idässä ja Intiassa, missä juovahyeenaa tavataan, mutta täplää ei, juova vienee voiton tässä kyseenalaisessa kisassa.
Tosiaan, unohdin hylkeet (lähteeni oli ajalta, jolloin hylkeet vielä luokiteltiin omaksi lahkokseen, enkä muistanut moista). Pikaisesti tarkistaen näytät olevan oikeassa: esimerkiksi norppaemo painaa keskimäärin vähän enemmän kuin täplähyeenaemo, mutta saa yhden poikasen, joka painaa saman verran kuin hyeenapentue yhteensä. Olisi pitänyt tarkentaa maapetoeläimiin.